Makustele hetken suussasi sanaa rauha. Tuntuuko se hiukan tylsältä ja itsestään selvältä termiltä?
Teksti Juha Heinonen | Kuva Unsplash ja Sini Rudvin
Tunnetko itsesi tänään levottomaksi? Rauhaa tarvitsemme kovin usein, sillä mopomme pyrkii karkaamaan levottomille teille tässä suorituskeskeisessä maailmassamme. Toisaalta – mieti sitä lähimmäistä, joka on elänyt koko elämänsä sodan keskellä, ja on nyt asettumassa meidän kylmään maahamme synkän syksyn keskelle. Miten ihmeessä hänen olemuksestaan huokuu sellaista rauhaa, jota en itse löydä mistään? Tässä kolme erilaista tarinaa rauhasta arjessa ja Raamatussa.
Rauha tuli ryminällä
”Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat” (Ap. t. 9:1-6)
Tänä aamuna heräsin liian myöhään. Aamupalaa en ehtinyt maistaakaan. Kylmä pohjoistuuli kaatoi melkein ojaan bussipysäkille juostessani. Viestejä selaillessani vihan tunne levisi hyökyaallon tavoin läpi ruumiini, ehtien nopeasti sormenpäihin asti. Maailma on niin epäreilu! Näppäilin kiukkuisia ajatuksiani erääseen somen viestiketjuun. Nostin katseen puhelimesta puoli sekuntia liian myöhään. Olin keskellä tietä. Seuraavassa hetkessä sinkosin auton nokkapellin yli.
Seuraavat tunnit kuluivat hitaasti, kuin unessa. Iltapäivällä lääkäri totesi, että tulipa pysähdys. ”Selvisit yllättävän pienin vaurioin; pari luunmurtumaa, ja kepit kulkevat mukana pitkään.” Yllättävää, miten vähän puhelimeni hajoaminen harmitti. Nyt on rauhaa ja aikaa omille ajatuksille.
Saul oli kaveri, joka halusi kaikkea, myös mielenrauhaa, levottomaan sieluunsa, ja hänen tavoitteensa oli toimia oikean fariseuksen tavoin. Kunnianhimoisena Rooman kansalaisena hän kidutti kristittyjä. Saul ratsasti lujaa vauhtia Damaskoksen tiellä saadakseen enemmän virtaa kristittyjen vainoamiseen. Sillä reissulla Jeesus pysäytti Saulin ryminällä. Häkeltynyt mies kysyi sokeana, hevosen selästä pudottuaan: ”Kuka sinä olet?” ”Minä olen Jeesus, miksi vainoat minua?”, kuului vastaus. Saulin elämä muuttui. Hän oppi tuntemaan todellisen rauhan: sen rauhan, jonka ihminen saa, kun voi jättää syntinsä Jeesukselle ja saa tilalle armon.
Taakan kantajaa emme pääse pakoon
”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi” (Luuk. 23:26, 39-43)
Koeviikko alkoi olla loppusuoralla, mutta huomenna olisi vielä matematiikan koe. Illalla koneeni hyytyi täysin. Puhelimen välkkyminen keskeytti synkät mietteeni, ja vastasin ärtyneenä Jerelle. “Matikan kokeesta ei tule mitään.” Jere ei ollut kuulevinaankaan, vaan sanoi olevansa meillä vartin sisällä. ”Laita kahvi tippumaan”, hän huikkasi puhelun lopuksi.
Kolme tuntia myöhemmin ystäväni pakkaa omia kirjoja laukkuunsa. En voi sanoin kuvata, kuinka helpottunut ja ilahtunut olen kaverista, joka on jaksanut tsempata minua laskujen kanssa. Jerellä jäivät nyt omat luvut lukematta minun takiani. Nukkumaan mennessä tuntuu edelleen ihmeellisen hyvältä.
Murheet, kipeydet ja paineet saavat elämämme tuntumaan raskaalta. Suurin taakka, jota kannamme, on tehdyt virheet ja rikkomuksemme – sanalla sanoen syntimme. Meidän elämämme on epätäydellistä ja huonoa. Onneksi yksi eli täydellisen elämän ja kuoli synnittömänä syntisten puolesta. Jeesus kantoi kaikki meidän taakkamme Golgatan keskimmäiselle ristille. Koko maailman synnit harteillaan Jeesuksellakin oli niin raskasta, että matkalla Golgatalle hänet voimansa olivat vähällä loppua.
Jeesuksen ympärillä ristillä roikkuvat ryövärit joutuivat ottamaan kantaa, antavatko taakkansa Jeesukselle. Toinen heistä kuoli Jumalaa pilkaten, mutta toinen huomasi, että Hänen vieressään roikkui viaton, jonka harteilla olivat muiden taakat. Hän turvautui Jeesukseen ja sai ihmeellisen lupauksen. Tämä ryöväri kuoli lupauksen kanssa. Hän sai rauhan. Hän pääsi taivaaseen. Jeesus, taakkojen kantaja, antaa meille synnit anteeksi. Häneltä saamme todellisen rauhan.
Rauha, joka ei katoa
”Minä jätän teille rauhan, oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa” (Joh. 14:23-27)
Riparin viimeisenä iltana tuntuu haikealta. Hienon leirin jälkeen kotiin lähtö tuntuu mahdottomalta tehtävältä, kun entinen arki jyrää päälleni ihan liian kovalla volyymilla. Isoseni Jenna ottaa kynttilän ja sanoo hymyillen: ”Tämä ei ole loppu, nyt vasta kaikki alkaa. Olet oppinut täällä leirillä, että Jeesus antaa sinulle kaiken anteeksi. Hän ei jätä sinua. Hän ei jää tänne, vaan Hän tulee mukaasi. Kotiisi, ruokapöytään, koulun välitunnille ja futistreeneihin. Vaikka leiri päättyy, Jeesukselta saat rauhan, joka ei katoa eikä häviä.”
Jeesuksen ympärillä on hämmentynyttä väkeä. Opetuslapset ihmettelevät kiirastorstai-iltana, että heidän johtajansa pitää jäähyväispuhetta. Hän käskee rakastamaan, ja sitten hän antaa lupauksen; hän kertoo jättävänsä heille rauhan. ”Minun rauhani”, sanoo Jeesus. Se on jotain pysyvää ja kestävää. Jotain sellaista, joka on lahjaa, ja joka antaa varustuksen aina uudestaan ja uudestaan. Koska Jeesuksen rauha tulee syntien anteeksiantamisesta. Olemme Jumalalle kelpaavia. Saamme iloita pelastusvarmuudesta. Meillä on toivo ja päämäärä.
Meillä on myös yhteys nuoren seurakunnan kesken. On hienoa tavata ihmisiä, joilla on sama toivo ja päämäärä. Elämä ei ole aina helppoa eikä yksinkertaista, mutta emme ole päivääkään yksin. Mukanamme kulkee Jumalan Poika, jolla on valta taivaassa ja maan päällä. Meillä on omat pelkomme, häpeämme ja epävarmuutemme, mutta Jeesukselta saamme rauhan, joka yltää kipeiden asioidemme yli. Meillä on rauha, joka ei katoa.
Mitä Saul haki vastustaessaan kristittyjä?
Miksi Saul pysäytettiin sellaisella rytinällä?
Mitä arjessani merkitsee se, että taakkani on kannettu?
Miten kaksi ryöväriä edustaa meitä tässä rauhattomassa maailmassa?
Millä perusteella Jeesukselta saatu rauha on kestävää?
Miksi Jeesus halusi jättää opetuslapsille ja meille oman rauhansa?
Rukous
Isä, kiitos siitä, että saan kulkea arjessa kanssasi. Kiitos Jeesus, että kannoit ristille kaiken sen pahan, joka elämässäni on. Anna minulle rauha arkeeni ja luja luottamus siihen, että sinussa minulla on kaikki, mitä tarvitsen. Aamen.
“Rauhaa tarvitsemme kovin usein, sillä mopomme pyrkii karkaamaan levottomille teille tässä suorituskeskeisessä maailmassamme.”
“Elämä ei ole aina helppoa eikä yksinkertaista, mutta emme ole päivääkään yksin.”