Medialeirit ja kummitoiminta


Kuva nuottaleiriltä

 

Medialeirit

LEIRIT OVAT TAUOLLA KORONAN VUOKSI.

Yksi keskeinen toimintamuoto ovat »Nuotan järjestämät medialeirit, joissa opitaan:

– kirjoittamaan lehteen ja nettiin, sekä tekemään sosiaalista mediaa »Instagramissa ja »Youtubessa,
– valokuvaamaan henkilökuvia ja tapahtuvakuvausta,
– videotyötä niin kuvaajan, leikkaajan kuin näyttelijänkin tontilta,
– tekemään festariradiota.

Nuotta medialeirit ovat kansainvälisiä leirejä, joihin osallistuu nuoria Suomesta, »Virosta ja »Venäjältä. Leirien pääkieli on englanti, mutta kukin ryhmä tuottaa mediasisältöä pääosin omalla äidinkielellään. Leirejä järjestetään kolme kertaa vuodessa. Toukokuussa järjestettävä leiri järjestetään Venäjällä ja syyskuun leiripaikka on Virossa. Näissä leireissä keskitytään pääsääntöisesti toimittajien kouluttamiseen. Marraskuussa järjestettävä leiri järjestetään Suomessa ja leirillä tuotetaan mediaa »Maata näkyvissä-frestivaaleilla.

Katso alta edellisten vuosien medialeirien aikana toteutettuja tuotantoja. Katso ja ihastu! Näiden sivulla esitettyjen aineistojen lisäksi leireillä olleet nuoret ovat olleet mukana tuottamassa lukuisia mediatuotantoja leirin jälkeen omissa kotimaissaan.

Kuulostiko sinun korvaan medialeirit juuri siltä, mitä kaipaat? Lähetä hakemus »info -> Mukaan toimitukseen.



Nuottakummi

Nuottakummit ovat yksittäisiä ihmisiä, jotka haluavat tukea rukouksin ja taloudellisesti kristillistä medialähetystyötä nuorten parissa. Haluatko sinä olla mukana tukemassa nuoria medialähetystyön parissa vai tilata lehden sinulle tärkeälle ihmiselle tai esimerkiksi koulujen kirjastoihin tai nuorisotiloihin? Lisätietoja hakemuksen toimittamisesta »info -> Mukaan toimitukseen. Ohjeet lehden tilaamiseen löydät välilehdeltä »Tilauspalvelu.