Helmi: Raamiksessa ruoditaan reittiä vainoajasta rakastetuksi

Helmi: Raamiksessa ruoditaan reittiä vainoajasta rakastetuksi

Paavali oli äärimmäisihminen alusta loppuun saakka. Fariseuksena hän vainosi seurakuntaa mutta Kristukseen uskovana hän oli valmis elämään Kristuksen ristillä antaman esikuvan mukaan.

Ristiriita rististä

Kuka on kehunut eniten omaa vaellustaan juutalaisuudessa? Kysymykseen on varmaan mahdoton vastata. Maailman luetuimmassa kirjassa Raamatussa Paavali on joka tapauksessa ehdottamasti ykkösnimi tällä elämän alueella (Fil. 3:4-6; Gal 1:13–14). Paavalin elämänvaelluksessa oli pienehkö ongelma. Vaikka hän ajatteli olevansa parhaista parhain, niin hän vainosi Jumalan seurakuntaa. Kristuksen edessä kaikkein parhain osoittautui kaikkein kurjimmaksi asiaksi.

Paavalin kirjeissä toistuu ajatus vihollisuudesta ristiä kohtaan (1. Kor. 1:18–25; Fil. 3:18). Ristissä on siis suurin ongelma, jonka Paavali tuo esiin. Galatalaiskirjeessä omasta elämästään kertoessaan hän tuo esiin ajatuksen seurakunnan entisestä vainoajasta (Gal. 1:13–14, 23). Tämä ihminen elää nyt läheisessä yhteydessä Kristuksen kanssa, joka on ristiinnaulittu hänenkin puolestaan (Gal 2:19–20). Siten Paavalin elämän murroskohdassa suhtautuminen ristiin aiheuttaa valtavan hyppäyksen aivan uuteen identiteettiin.

Rakkaus on ristinmuotoinen

Paavali tiesi vainoamisensa aiheuttavan hänelle hengellisen kuoleman. Tähän hengelliseen kuolemaan nähden merkillinen salaisuus on se, että Paavali väittää Kristuksen elävän hänessä (Gal. 2:19–20). Paavalin uusi elämä oli Kristuksen rakkaus häntä kohtaan. Siinä ei ole mitään sellaista, minkä hän olisi itse valmistanut. Juutalaisuudessa hänellä oli ollut monenlaisia inhimillisesti katsoen hyviä saavutuksia. Ne kaikki olivat olleet kuitenkin roskaa (Fil. 3:7–9). Roskan tilalle oli tullut tarve olla lähellä ristiinnaulittua Kristusta (Fil. 3:10–11).

”Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että” (Joh. 3:16) … ”elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani” (Gal. 2:20). Ristissä on vahvasti esillä Jumalan ja Jumalan Pojan rakkaus meitä kohtaan. Jos kerran Jumala on rakastanut Pojassaan Paavalia, niin tottakai hän rakastaa myös meitä. Paavali, joka oli todellinen Jumalan vihollinen sai kokea ristinmuotoista rakkautta – rakkautta vainoajaa kohtaan.

Luodut tekemään hyviä tekoja

Efesolaiskirjeessä on erikoinen ajatus. Siihen ajatukseen kuuluu kaksi puolta. Paavali lyttää ensiksi ajatuksen siitä, että meidän tekomme olisivat pohjana pelastuksellemme. Sitten hän kuitenkin jatkaa ajatuksella, jossa meidät on luotu Kristuksessa tekemään hyviä tekoja (Ef. 2:8–10). Paavalin tapaan parhaimpienkin tekojen osoittauttuessa roskaksi on selvää, etteivät teot voi olla pelastuksen perusta. Mutta se samainen meitä rakastanut Kristus, joka on pyhä ja puhdas, voi saada aikaan meissä myös todellisia tekoja. Vaikka itsessämme emme pystykään pyhiin tekoihin, niin lähellä Kristusta mekin voimme tehdä hyvää.

Paavali katsoo omaa elämäänsä kahdelta kannalta. Toisaalta hänen elämänsä on sidoksissa siihen Kristukseen, joka on kuollut hänen puolestaan. Tämä Kristus on tullut häntä lähelle siihen surkeaan tilanteeseen, joka hänellä on Jumalan seurakunnan vainoajana. Toisaalta hänen elämäänsä hallitsee Kristus, joka on myös herätetty kuolleista. Tämä elävä Kristus synnyttää hänessäkin todellisia hyviä tekoja (Room. 6:3–5).

Samalla tavalla kuin Kristus herätettiin kuolleista, niin mekin saamme elää uudenlaista elämää. Vielä emme ole päässeet irti kuoleman kahleista – jokainen meistä kuolee aikanaan. Siitä huolimatta ylösnoussut Kristus saa meidän kauttamme tehdä niitä tekoja, jotka ovat hänen pyhyytensä läpitunkemia.

Rakasta vihollista

Jeesuksen rajuin opetus Vuorisaarnassa koskettaa vihollisen rakastamista (Matt. 5:43–48). Jumalan Poika oli siinä mielessä erikoinen opettaja, että hän todellakin eli niinkuin opetti. Hän todella rakasti vihollisiaan aivan ristille asti (Room. 5:6–11). Paavali sai kokea tämän rakkauden käsittämättömän syvyyden. Itse vainoajana hän sai elää uutta elämää Kristuksen kanssa.

Nykyään puhutaan paljon suvaitsevaisuudesta ja suvaitsemattomuudesta. Kristuksen rakkaus vihollisiaan kohtaan on kolmas tie näiden kahden vaihtoehdon välissä. Ajatus Jumalan vihollisuudesta on äärimmäinen ajatus siitä, että jokin on pahasti pielessä. Siinä ei ole minkäänlaista ajatusta suvaitsevaisuudesta. Se ajatus vaatii korjaamaan vääriä asenteita ihmisten elämässä. Samalla Kristuksen rakkaus ristillä on suvaitsevaisuuden huipentuma. Jokainen ihminen on tervetullut Kristuksen yhteyteen – Kristuksen, joka on kuollut vihollistensa puolesta.

Ymmärtämällä sen, että mekin olemme pohjimmiltamme Jumalan vihollia, aukaisee meillekin uudenlaisen asenteen. Me tarvitsemme Jumalan rakkautta Kristuksen ristillä, jotta voisimme kestää Jumalan edessä. Kun katsomme ympärillemme seurakunnassa, niin tiedämme kuinka paljon siinä on entisiä Jumalan vihollisia.

Rakastamalla heitä me rakastamme samalla rakkaudella kuin Kristus on rakastanut meitä. Samalla Kristuksen rakkaudella voimme rakastaa myös niitä, jotka eivät ole vielä kääntyneet Kristuksen puoleen. Siinä riittää haastetta koko elämäksi.

Alkuperäinen artikkeli Nuotta 1/2014

Teksti Pekka Jauhiainen