
Joonatan Palmi yritti hakea turvaa ystävistä silloin, kun Jumala tuntui olevan kaukana. Vasta uskoontulon myötä monet ihmissuhteisiin liittyvät […]
Joonatan Palmi yritti hakea turvaa ystävistä silloin, kun Jumala tuntui olevan kaukana. Vasta uskoontulon myötä monet ihmissuhteisiin liittyvät […]
Lähetystyössä suunnitelmat voivat muuttua joskus radikaalistikin. Sleyn Antti Saarenkedon lähetyskenttä siirtyi odottamatta satoja kilometrejä etelään uuden valtion puolelle, […]
Saraste levytti kappaleen Kuvavuori vuonna 2014. Kyseinen biisi on yksi yhtyeen suosituimpia, ja se kertoo niistä ihmissuhteista, jotka […]
Hyväntuulisen SAVE-yhtyeen kulmakiviä ovat usko sekä lähimmäisenrakkaus ja sen eteenpäin vieminen. Bändin jäsenten väliset ystävyyssuhteet edistävät koko paketin […]
Suuremmassa perheessä ei aina ehditä tai jakseta jutella, kun takana on raskas työpäivä ja hihoista vedetään moniin suuntiin. […]
Teksti Minna Lehrbäck Park 7 jo 10 vuotta Odotettu Park 7:n klubikiertue tulee vastaan syyskuussa. Olethan varannut jo […]
Lempäälän seurakuntaan voi tulla, vaikka oma tilanne olisi mikä. Minna Lapille seurakunta on paikka, jossa saa aina levätä […]
Pitch Perfect -elokuvasarja on saanut jatkoa. Tälläkin kertaa mukana on draamaa, musiikkia ja hyviä vitsejä. Teksti Nea Kosonen […]
Jussi Miettisen hyvä ystävä Timo kuoli äkillisesti 17-vuotiaana. Tragediasta seurasi lopulta paljon hyvääkin, esimerkiksi Pohjoismaiden suurimmat kristilliset nuorisofestarit. […]
Mitä Tinderistä pitäisi ajatella? Mitä Raamattu siitä sanoo? Miksei ystävien löytämiseen ole sovellusta? Tuomo Talja luo katsauksen viime […]
On olemassa vanhuksia, joilla on suuria ennakkoluuloja nuorisoa kohtaan. Sitten on niitä vanhuksia, jotka eivät todellakaan kuulu tähän […]
”Seura tekee kaltaisekseen”, kuuluu tuttu sanonta. Mitä Raamattu opettaakaan seurasta? Vastaamassa tähän on Sleyn nuorisotyönjohtaja Juha Heinonen. Onko […]