Onko eläimillä sielu?

Maallinen omaisuus ja Luuk 12:33

Hyvän kohdan kaivoit esille. Ihmisellä on erityisasema Jumalan edessä ja ihminen on ainoa, jolla on kuolematon sielu. Perinteisesti on lainattu paitsi Raamatun ensimmäistä lukua myös psalmia 8: ”Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen – mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella. Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi, asetit kaiken hänen valtaansa: lampaat ja härät, kaiken karjan, metsän villit eläimet, taivaan linnut ja meren kalat, kaikki vesissä liikkuvat. Herra, meidän Jumalamme, suuri on sinun nimesi kautta koko maailman!”

Eläinten ystäville (olen itsekin) ja muillekin: 1) Jumala on antanut ihmiselle tehtäväksi pitää huolta luomakunnasta. Se on tehtävä, josta ihmiskunta joskus vastaa Herransa edessä. 2) Kun luodaan uusi taivas ja uusi maa siellä on vissiin myös eläimiä. Mutta se ei tarkoita, että juuri tuolla nyt näkemälläni rotalla olisi kuolematon sielu ja että se pääsisi taivaaseen.

Siunausta
Eki