Teksti Janne Kippola | Kuva Brian Asare via Unsplash
Syksyisenä aamuna keräsin leirikeskuksen rannalta edellisillan kynttiläpolun tarvikkeita. Olin turhan toiveikkaan kesäisesti pukeutunut kylmän tuulen paleltaessa. Mielessä oli huolia tulevasta. Kesken töideni havahduin lintujen ääniin ja katsoin ylöspäin.
Aurassa lähestyi parvi etelää kohti matkaavia lintuja. Jäin seuraamaan niiden toimintaa. Parvi alkoi hajaantua ja näytti, että jokainen linnuista lähti muodostelmasta johonkin sattumanvaraiseen suuntaan. Taivaalla näytti vallitsevan täysi kaaos. Katselin näkyisikö tyhjäksi luulemallani rannalla jotain, joka olisi saanut linnut paniikkiin.
Vilkuillessani joka suuntaan ympärilleni olivat linnut jatkaneet kaarteluaan. Kääntäessäni katseeni taas lintuihin, huomasin kaikkien lintujen olevan vedessä pienellä alueella, täysin yhtenäisenä joukkona. Kaaokselta ja epäjärjestykseltä näyttänyt rykelmä olikin tarkasti suunniteltu koko parven laskeutuminen. Kymmeniä lintuja onnistui laskeutumaan hyvin pienelle alueelle ilman yhtäkään törmäystä.
Linnut olivat saaneet luojaltaan lahjaksi uskomattoman kyvyn laskeutua yhtenä parvena organisoidusti. Ajattelin, että se on yksi Jumalan tavoista pitää luomistaan ihmeistä huolta. Kuinka ihmeellinen maailman Luojan täytyykään olla pystyäkseen huolehtimaan rakastamistaan, tänne maailmaan luomistaan eläimistä ja ihmisistä.
”Kymmeniä lintuja onnistui laskeutumaan hyvin pienelle alueelle ilman yhtäkään törmäystä.”
Psalmin 32 sanoin Jumalamme vakuuttaa meille jokaiselle: ”Minä opetan sinua”, sanoo Herra, ”minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi.”
Jumalan huolenpidon ansiosta linnut saivat pienen lepohetken pitkällä muuttomatkallaan ja samasta syystä minunkin mieleni oli tuon hetken jälkeen hieman kevyempi.
”Kuinka ihmeellinen maailman Luojan täytyykään olla”