Jeesus – syntynyt kuolemaan


Mikä saa minut palvelemaan? Millaisesta elämäntehtävästä unelmoin? Miltä tuntuisi syntyä kuolemaan? Onko kiitollisuudenvelka kiitollisuutta? Mikä on paras syy palvella?
Teksti Piia-Maaria Matkoski | Kuvat: Gino Santa Maria/123rf.com ja Ievgenii Biletskyi

Miltä kuulostaa kohdan kehotus pitää toisia parempana kuin itseäsi? Tällaiselle perfektionistille kuin minä se on aika hankala kehotus. Kun ottaa huomioon kilpailunhaluni, niin kohdasta tulee entistä vaikeampi toteuttaa. Sekin nostaa rimaa, ettei mitään tulisi tehdä itsekkyydestä tai turhamaisuudesta. Taidan olla tuomittu epäonnistumaan tässä asiassa.
Tämän kerran raamatunkohdan alku kertoo kuitenkin sen, mistä kaikki lähtee. Ei ole kyse suorittamisesta, kyse on yhteydestä Kristukseen. Kyse on siitä, että saan elää yhteydessä kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja olla Hänen lapsensa. Sen takia yhteys Kristukseen rohkaisee. Se ei pelota, se ei ahdista, se ei karkota luotaan. Yhteys tarkoittaa sitä, että muuri Jumalan ja minun väliltä on murrettu. Ei ole enää estettä siihen, että voisin lähestyä Jumalaa. Kristuksen rakkaus lohduttaa, sillä se ei syytä epäonnistujaa. Vaikka en ollut täydellinen, kelpaan silti. Vaikka en jaksanut tänään edes yrittää, Jeesus ei aja minua pois luotaan.

Uskova on aina ja kaikkialla osa Kristuksen ruumista, seurakuntaa. Yhteys toisiin uskoviin olisi siis syytä pitää kunnossa. Tähän auttavat Paavalin ohjeet. Ruumis ei voi jakaantua taistelemaan siitä, mikä jäsenistä on paras. Ruumis on kokonaisuus, jonka tehtävänä on pelata yhteen. Sen jäsenet ovat liitetty toisiinsa, ja parhaat yhdistäjät ovat rakkaus, sopu ja sama mieli. Tämän takia Kristuksen ruumiin jäsenten tulisi tavoitella myös muiden parasta, sillä muiden paras on myös heidän oma parhaansa. Ruumiinjäsenet on tehty palvelemaan toinen toistaan.

“Ei ole kyse suorittamisesta, kyse on yhteydestä Kristukseen.”

Vaihtokauppaa

Meidän palveluksiimme ja palvelemiseemme liittyy kuitenkin monesti joku taka-ajatus. Meillä on oma lehmä ojassa tai koira haudattuna. Ajattelemme, että kun minä nyt teen tämän jutun, niin joskus tuo ihminen sitten auttaa minua. Tai kun hoidan tämän, niin pääsen myöhemmin näkyvämpiin tehtäviin. Tai että tämä kyllä vie aikaa ja joutuu nähdä aika paljon vaivaakin, mutta saanpahan sitten paljon kehuja, kun olen niin hyvä.

Pyyteetön auttaminen, auttaminen ilman toiveita vastapalveluksista, on meille ihmisille jokseenkin vierasta. Ainoa asia, joka meidät saa auttamaan pyyteettömästi on rakkaus. Tosin täytyypä sanoa, että silloinkin monesti ajattelemme, että kun minä näin autan häntä, niin hänenkin on pakko rakastaa minua tai edes pitää minusta.

Meitä ihmisiä vaivaa tauti nimeltä kiitollisuudenvelka. Eräässä nuortenillassa pohdimme ryhmissä, mitä kiitollisuus on. Lopuksi jokaisen ryhmän piti määritellä se jotenkin. Yksi ryhmä päätyi tällaiseen määritelmään: ”Hyväksyy sen, että joku on tehnyt jotain sun hyväksi. Ei koe velvollisuutta maksaa takaisin, mutta haluaa osoittaa arvostusta toisen tekoa kohtaan (tekemällä jotain hyvää takaisin).”

Kiitollisuudenvelalla ei ole mitään tekemistä kiitollisuuden kanssa. Kiitollisuudenvelka haluaa maksaa hyvän teon takaisin. Jos jostain maksaa, se ei ole enää lahja. Kiitollisuudenvelka estää tekemästä pyyteettömästi hyvää toisille. Kiitollisuus sitä vastoin ottaa iloiten vastaan sen, mitä toinen on tehnyt ja arvostaa sitä.

“Ei Jeesus ajatellut, että nyt nuo mokomat jäävät kiitollisuudenvelkaan. On tämä kuoleminen sen verran iso juttu.”

Kun Jumala palvelee

Raamattu ei siis kehota käymään palvelulla vaihtokauppaa. Kuollessaan ristillä Jeesus ei ajatellut, mitä me Hänen ”palveluksensa” jälkeen tekisimme vastapalvelukseksi. Hän ei ajatellut, että no onpahan minulla sitten monta puheenpitäjää ja laulajaa ja arkipäivän auttajaa. Ei Jeesus ajatellut, että nyt nuo mokomat jäävät kiitollisuudenvelkaan, ja voin heitä hyppyyttää koko heidän elämänsä ajan, on tämä kuoleminen sen verran iso juttu.

Jeesuksen teko perustui vain ja ainoastaan rakkauteen, Hänen haluunsa saada ihminen takaisin yhteyteensä. Jeesus ei halua pelastaa sinua tehdäkseen sinusta juoksutyttöään tai –poikaansa. Hän pelastaa sinut, koska haluaa tehdä sinusta taivaan perillisen. Jeesus kutsui opetuslapsia ystävikseen. Uskovana sinä olet Jeesuksen opetuslapsi. Sinä olet Jeesuksen ystävä. Ei ystäviä hyppyytetä miten sattuu. Ei heitä laiteta tekemään likaista työtä omasta puolesta. Ei sellainen ole ystävyyttä. Ystävyys ei ole lista vaatimuksia toiselle vaan se on halua toimia toisen parhaaksi. Se ei kysy, mitä voisin saada, vaan mitä voisin antaa.

Kun Jumala palvelee, ei Hän jätä meitä kiitollisuudenvelkaan. Hän ei odota, että maksamme palveluksen takaisin, koska meillä ei ole mitään millä maksaa. Ainoa vaihtoehtomme on olla kiitollisia siitä työstä, jonka Jeesus teki Golgatan keskimmäisellä ristillä.

“Kiitollisuus on sen hyväksymistä, että on sen arvoinen, että joku saa tehdä sinulle hyvää.”

Muista miksi palvelet

Jumalaa tai seurakuntaa ei voi siis palvella ajatellen, että olisi itse kiitollisuudenvelassa tai että jättäisi jonkun kiitollisuudenvelkaan. Palveleminen siitä syystä, että ajattelet olevasi kiitollisuudenvelassa Jumalalle ajaa sinut suorittamiseen ja lain alle. Se on juuri se paikka, josta Jeesus tuli sinut pelastamaan. Sinä et voi teoillasi kelvata Jumalalle. Sen takia tarvitset Jeesusta. Jumalalle kelpaa kiitollisuus. Ei kiitollisuudenvelka.

Nuorten määritelmässä oli, että ”Hyväksyy sen, että joku on tehnyt jotain sun hyväksi.” Hyväksy se, että Jumala on pelastanut sinut armosta antamalla sinulle uskon. Ei tekoihin sidotusta, jottet voisi ylpeillä. Kiitollisuus on sen hyväksymistä, että on sen arvoinen, että joku saa tehdä sinulle hyvää, ja sen muistamista, että se on tehty ansiotta sinun hyväksesi. Kristuksen ruumiinjäsenenä muista, että et palvele kiitollisuudenvelan takia. Jos palvelet, palvele rakkaudesta. Siksi, että arvostat sitä, mitä Jeesus on sinun edestäsi tehnyt. Arvostus ei synny teoista. Arvostus on asenne toista kohtaan. Teot syntyvät arvostuksesta.

Jeesus ei odota sinulta vastapalveluksia sen takia, että Hän kuoli puolestasi ristillä. Hän odottaa vain, että tartut armoon kiinni. Hän tiesi jo maan päälle tullessaan, että Hänen tehtävänsä on kantaa ansaitsemamme rangaistus. Jeesus syntyi tähän maailmaan kuollakseen.

Lue
Fil.2:1-8
Kysymykset
1. Miten yhteys Kristukseen on rohkaissut sinua viime aikoina?
2. Mitä tapahtuisi, jos alkaisimme noudattaa Paavalin ohjeita toisten ihmisten kanssa toimiessa?
3. Millainen mieli Jeesuksella oli?
4. Mistä asioista Jeesus joutui luopumaan?
5. Millaista on luopua omastaan toisten hyväksi?
6. Mikä tekee omastaan luopumisesta helppoa/vaikeaa?
7. Mitä kohta kertoo Jumalasta?
Rukous
Kiitos Jeesus siitä, että et odota minun olevan täydellinen. Kiitos siitä, mitä olet tehnyt minun puolestani ristillä. Opeta minut olemaan kiitollinen, ilman että tunnen olevani kiitollisuudenvelassa. Aamen.

5044, 9247