Helmi: Raamiksessa käsittelyssä Danielin jännittävä elämä

Helmi: Raamiksessa käsittelyssä Danielin jännittävä elämä

Kuka kestää kovan paikan tullen? Danielin kirja osoittaa, että nuorena opittu elävän Jumalan Sanassa pysyminen kantaa läpi elämän. Kirja kertoo historian kulkua hallitsevasta kaikkivaltiaasta, joka kutsuu kansaansa uskollisuuteen.

Danielin kirja alkaa vuodesta 605 e. Kr., jolloin Nebukadnessarin johtama Babylonian suurvalta valloittaa Jerusalemin (1:2). Temppelin aarteita siirretään Nebukadnessarin aarrekammioihin. Samalla valitaan nuorukaisia ylimysperheistä tai kuninkaallisesta taustasta koulutukseen, joka tekiee heistä Nebukadnessarin virkamiehiä. Näiden joukossa on Daniel ja hänen kolme ystäväänsä, ja heidät siirretään kotimaastaan kauas Babyloniaan.

Maailmassa muttei maailmasta

Uudessa kotimaassaan nuorukaisille annetaan uudet nimet; kyse on identiteetin muokkaamisesta hallitsijan tarkoitusperien mukaisesti. Samoin heille järjestetään erityinen kuninkaan päättämä ruokavalio, johon kuuluu mm. epäjumalille uhrattua lihaa.

Tämä on vastoin Mooseksen lakia ja Daniel päättää sydämessään lujasti olla saastutamatta itseään sillä (1:8). Danielin valinta näkyy hänen ja hänen ystäviensä elämässä läpi koko Danielin kirjan. He elävät ja tekevät työnsä pakanahallinnon keskellä kuin Jumalalle tehden. Ongelmat syntyvät, kun heidän tulisi toimia vastoin omaatuntoaan, joka on sidottu Jumalan Sanaan. Silloin he eivät ole valmiita taipumaan. Danielin elämässä ulkonainen jumalanpalvelus näyttää olevan yhdenmukainen sisäisen uskon kanssa.

Nebukadnessar pystyttää massiivisen kultapatsaan, jota kaikkien tulee kumartaa. Danielin ystävät Hananja, Miisael ja Asarja eivät voi kumartaa kultapatsasta, koska silloin he rikkoisivat ensimmäistä käskyä. Kuningas raivostuu tästä ja käskee heittää nuorukaiset tuliseen uuniin (3:19-20). Valintatilanteessa nämä nuorukaiset valitsevat aina uskollisuuden Jumalalle, jopa asemansa ja henkensä uhalla.

Meidän ei niinkään tule spekuloida sillä, kestääkö uskomme vastaavissa tilanteissa, joihin Daniel ystävineen joutui, vaan ennemmin meidän tulee jatkuvasti tehdä pieniäkin valintoja, jotka ovat Jumalan Sanan mukaan oikein. Joudumme usein kristittyinä punnitsemaan oikean ja väärän välillä. Vaikea tilanne voisi vaikka olla Jumalan väheksyminen ja kieltäminen porukassa, mammonan palvonta, porno tai esiaviollinen seksi. Tämän päivän danielit elävät tässä maailmassa mutta erotettuina. He palvelevat elävää Jumalaa ja se näkyy nyöryytenä ja uskollisuutena Jumalan Sanaa kohtaan. Vaikka tämän päivän danielit joutuisivat valintojensa tähden kokemaan joissakin tilanteissa yksinäisyyttä, erilaisuutta tai herjaamista, he tietävät, että elävän Jumalan palveleminen on tärkeämpää kuin mikään, mitä tämä maailma voi tarjota.

Danielin rukouselämä on vahva ja säännöllinen, hän ei jätä rukousta väliin mistään hinnasta (6:11) ja ystävykset myös jakoivat asioita ja rukoilevat toistensa puolesta (2:17-18).

Unet ja näyt

Jumala varustaa omaa kansaansa aina tarvittavilla kyvyillä ja lahjoilla antamansa kutsumuksen mukaisesti. Daniel ystävineen saa kyvyn käsittää kaikkia kirjoituksia ja kaiken viisauden (1:17). Daniel saa myös ymmärryksen unien ja näkyjen selittämiseen. Nämä ystävykset eivät koskaan ota saamistaan kyvyistä kunniaa itselleen vaan antavat kunnian aina Jumalalle.

Danielin kirjassa kerrottavissa näyissä ja unissa toistuu samoja teemoja. Kirja on apokalyptinen eli se kertoo tulevista tapahtumista. Ensimmäinen uni on Nebukadnessarin näkemä uni, jossa on kuvapatsas (vertaa tätä näkyä luvun 7 näkyyn). Nebukadnessarin unessa pää on puhdasta kultaa ja kuvaa Babylonian valta-aikaa (612-539 e.Kr), rinta ja käsivarret hopeaa kuvaten meedialais-persialaista valta-aikaa (539-332 e.Kr), kreikkalaista valta-aikaa ja hellenistisen aikakauden alkua (332-201 e. Kr.) kuvaavat vaskiset/pronssiset vaatteet ja lanteet ja lopulta Rooman valtakuntaa kuvaavat jalat, jotka ovat rautaa ja joissa on myös savea (201-) (2:32-34).

Eri valtakuntien kuvauksen jälkeen unessa tulee kivilohkare ihmiskäden koskematta murskaten kaikki edellä olevat valtakunnat (2:34-35). Kyse on Jumalan valtakunnasta, joka lopulta kasvaa suureksi vuoreksi ja täyttää koko maan. Jeesus tuli tähän maailmaan Rooman valtakunnan aikana ja esitti kutsun astua Jumalan valtakuntaan kääntymällä Jeesuksen puoleen. Jumalan valtakunta on totta jo tänään, mutta kerran profetiat saavat lopullisen täyttymyksen, kun Jumalan valtakunta tulee näkyvällä tavalla.

Danielin kirja tuo esiin myös lopunajat (12:4); sen että toiset joutuvat kadotukseen ja toiset saavat iankaikkisen elämän (12:2) ja myös ylösnousemus nousee esille Danielin kirjassa. On uskomatonta, miten hyvin Danielin kirjan kuvaukset sopivat historian kulkuun. Kristitty saa lohdutusta siitä, että Jumala antoi Danielille näyt osoittaen näin myös ohjaavansa historian kulkua. Mikään ei tapahdu ilman Jumalan tietämystä. Tänään Danielin kirja lohduttaa tietoisuudella siitä, että Jumala on elävä Jumala, joka ei hylkää häneen turvaavaa kansaansa. Danielin kirjan unia ja näkyjä tutkimalla oppii myös lopunajoista ja hetkistä ennen Jeesuksen toista paluuta. Danielin kirja loppuu puhutteleviin sanoihin ”Mutta sinä, kulje sinä tiesi loppuun saakka! Lepää sitten ja nouse osaasi päivien lopulla” (12:13).

Alkuperäinen artikkeli Nuotta 7/2015

Teksti: Tuisku Winter, kuva Aaron Amat/123rf.com
Kirjoittaja on Ev. lut. Kansanlähetyksen Keski-Pohjanmaan piirijohtaja

Paras tapa lukea Nuottaa on tilata se suoraan kotiin. Tilaa nyt Nuotta itsellesi tai kaverille kätevästi tilauspalvelusta!