Muistan lapsuudesta sadun, jossa prinsessan koruja yritettiin ensin säilyttää erilaisissa rasioissa, jossa oli monimutkaiset lukot ja avaamisjärjestelmät. Koruja ei voinut varastaa, mutta valitettavasti prinsessakin unohti avausjärjestelmät pian eikä voinut käyttää korujaan. Lopulta keksittiin keino: prinsessan korut pantiin yksinkertaiseen saviastiaan hänen pöydälleen. Varkaat eivät koskaan löytäneet näin kätkettyä aarretta, vaikka saivatkin auki monimutkaiset korulippaat. Onko meidän aarteemme saviastiassa siksi, että sekin jäisi piiloon eikä kukaan muu sitä huomaisi?
Tältä saattaa ihan oikeasti tuntuakin: Olemme saaneet evankeliumin valtavan aarteen omaksemme, mutta elämmekö sen arvon mukaisesti? Välittääkö kukaan itse evankeliumista, kun antamamme astian maku on niin epämiellyttävä? Paavali syyttää juuri tästä juutalaisia, jotka julistivat ettei saa varastaa tai tehdä aviorikosta, mutta tekivät itse sitä, mistä muita kielsivät (Roomalaiskirje 2: 17-24). Paavalin mukaan pakanat pilkkasivat Jumalaa heidän vuokseen huomatessaan, että heidän vaelluksensa ja puheensa poikkesivat jyrkästi toisistaan. Teoria ja toteutus olivat siis voimakkaassa ristiriidassa keskenään. Meidän ei oikein auta ajatella, että onneksi kyse oli vain juutalaisista…
Evankeliumi halvassa astiassa
Paavali puhuu aarteesta saviastiassa kuitenkin eri näkökulmasta: evankeliumin suunnaton aarre on meissä saviastiassa siksi, ettemme ylpistyisi ja ajattelisi evankeliumin nousevan meistä itsestämme (2. Korinttilaiskirje 4: 1-15). Tämä tarkoittaa sitä, että evankeliumin julistaja joutuu välillä koville Jeesusta seuratessaan, kun ystävät eivät häntä ja hänen valintojaan ymmärrä. Palkkapussikin voi jäädä aika kapoiseksi. Tämä on ristin tien kulkemista ja ristin kantamista. Jumala pitää omansa nöyränä.
Meidän kristittyjen elämää ja vaellusta kutsutaan joskus viidenneksi evankeliumiksi, jota maailma lukee valitettavasti useammin kuin neljää ensimmäistä. Ja se mitä meistä näkyy ei suinkaan aina tuo kunniaa Jumalan nimelle.
Lopulta on niin, että meidän tulee ennen muuta muistaa Vapahtajan lunastaneen meidät ja hyväksyvän meidät juuri sellaisina kuin olemme eli syntisinä ja puutteellisina. Saamme pyytää häneltä voimaa elää niin, että kerromme suuresta armahtajasta ja anteeksiantajasta. Saamme pyytää voimaa elää hänen omanaan sillä tavoin, että se voisi näkyä myös elämässämme ja tekemissämme ratkaisuissa..
Puutteellinen vaelluksemme ja puheemme Vapahtajasta saavat liittyä toisiinsa myös niin, että voimme rehellisesti kertoa itsekin tarvitsevamme jatkuvaa anteeksiantoa ja voimaa elääksemme Jeesuksen omina. Aarre on saviastioissa, muttei piilossa.
Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. 2.Kor 4:7
OLLI KOSKENNIEMI
PIIRROS HANNA-RIIKKA HEIKKILÄ
