Ystävät mukaan festareille!


Oletko joskus miettinyt, että haluaisit kutsua ystävän mukaan seurakuntaan tai kristilliseen tapahtumaan? Ystävän tai läheisen kutsuminen mukaan on usein pieni juttu, mutta sillä voi olla suuret seuraukset.

Teksti Henrik Mäki
Kuvat Henrik Mäki

Sain kuukauden haasteeksi kutsua ystävän mukaan Maata näkyvissä -festareille. Ainoa kriteeri oli, että ystävä ei ole aikaisemmin ollut festareilla. Haasteesta teki aluksi hieman pulmallisen se, että asun Joensuussa, joka on aika kaukana kotipaikkakunnaltani Turusta ja moni ystäväni on kohderyhmän iän ylittäneitä. Kuitenkin kun näin puut metsältä, ymmärsin, että ei yhden ystävän löytäminen niin vaikeaa olekaan.

Tällä kertaa ystävä löytyi hyvin läheltä, kun tajusin että voin pyytää tyttöystävääni Saaraa mukaan – hän ei ole aikaisemmin ollut festareilla ja kuuluu vieläpä toiseen kirkkokuntaan.

– Olen kuullut festareista vähän jotain, mutta en ole aikaisemmin käynyt, Saara kuvailee.

Saara kuuluu Joensuun Vapaaseurakuntaan ja toisinaan saattaa olla yllättävää, kuinka vähän festareista tiedetään luterilaisten seurakuntien ulkopuolella, joista usein järjestetään bussikyydityksiä suoraan festareille.

– Sisko on kyllä joskus muutaman kerran käynyt ja olen miettinyt, että kävisin myös, mutta en kovin vakavasti.

Lähdetkö mukaan?

Koin kuukauden haasteen erityisen mielekkääksi, koska minulla oli nyt mahdollisuus tarjota Saaralle myös liput. Olin kyllä puhunut festareista Saaralle jo aikaisemmin, mutta suurta innostusta ne eivät olleet vielä herättäneet, ja kenties juuri siksi, että Joensuusta asti kustannukset lippuineen käyvät melko suuriksi.

– Ehkä voisin lähteä, miksipä en, jos saan joitakin kavereita mukaan, hän arveli.

MN-festarit, on paikka jossa kannattaa varautua olemaan kutsumiensa ystävien parissa. Toisinaan voi unohtaa, että vaikka moni oma kaveri olisikin lähdössä, voi olla, että jonkun ystäväsi kavereita ei ole lähdössä muita kuin sinä.

Festareilta löytyy lähes kaikki suomigospelin suurimmat nimet, eikä niiden esiintyminen ole kovin yllättävää, kun kyseessä on Pohjoismaiden suurimmat kristilliset nuorisofestarit.

– Ainakin Juhani on esiintymässä siellä! Ja sitten on varmaan Mikaveli, se on aina kaikkialla, Saara naurahtaa.

Kutsuminen kannattaa

Jeesus kehottaa meitä Raamatussa viemään sanoman ristin armotyöstä kaikkialle maan päälle (Matt 28:8-20). Kristityn on helppo selittää itselleen, miten ei koe oikein kutsumuksekseen kertoa Jeesuksesta henkilökohtaisesti. Usein kuitenkin tällainen ääni saattaa olla paholaisen puhetta ihmissydämeen. Hän haluaa eksyttää valitutkin, jos vain mahdollista. Ihminen voi kuitenkin päättää olla kuuntelematta tällaisia ääniä ja kutsua ystäviään rohkeasti mukaan. Maata näkyvissä -festarit on hyvä paikka toteuttaa lähetyskäskyn kehotusta. Sanomaa ei ole annettu kätkettäväksi, älkäämme siis laittako lamppua vakan alle.

”On helpompi tulla kun on kutsuttu.”

– On helpompi tulla uuteen seurakuntaan tai tapahtumaan, jos on kutsuttu. Saa sellaisen tunteen, että siellä on joku joka ottaa vastaan, Saarakin toteaa.

Kutsuttu: Saara Ikonen
Kotiseurakunta: Joensuun Vapis
Lempiraamatunkohta: ”Herra on henki, ja missä herran henki on, siellä on vapaus.” (2. Kor. 3:17)
Uskon esikuva: Jeesuksen lisäksi isosisko Emma, joka uskaltaa kertoa Jeesuksesta rohkeasti ja olla myös tarvittaessa eri mieltä, jos joku juttu on väärin.