Yksin, mutta yhtä


Minä, Juhani Tikkanen keikkailen ympäri Suomea. Se on pelottavaa, mutta palkitsevaa. Kerron nyt, oliko Lahden keikka 12.1. horroria vai menestystä.

Teksti Juhani Tikkanen | Kuva Juhani Tikkanen & Henna Liimatainen  

 


12.1. klo 14, Helsinki
Istun poikani kanssa hiekkalaatikolla. Nämä ovat viimeisiä hetkiä ennen autoon hyppäämistä. Teen suurimman osan keikoistani trubana, yksin. Backstageni on koti ja parhaat bändikaverini ovat vaimo Johanna ja meidän 1-v poika.
klo 16, Lahti, Launeen kirkko
Nuoriso-ohjaaja Janne ottaa minut hyvin huomaavaisesti vastaan. Heikki vastaa tänään äänentoistosta. Olen ollut Heikin kanssa kerran aiemmin keikalla, ja tiedän, että hänellä homma toimii. Pystytämme äänentoiston ja valot.
Klo 17.30
Minulle jää hetki aikaa juoda kahvia ja jutustella nuorten kanssa. Se on elintärkeää onnistumisen kannalta. Kaikki, mitä lavalla tapahtuu on yhteistyötä yleisön kanssa. Nyt tunnen heitä jo ennen lavalle astumista.

“Kaikki, mitä lavalla tapahtuu on yhteistyötä yleisön kanssa.”


Hetki, jona minut mitataan

Klo 18.10
Astun lavalle, pelottaa ja jännittää. Kuitenkin minä olen se, kenen vastuulla seuraava tunti on. Alkuun joku kommentti, jolla kerron, että olen ihminen ja tässä läsnä. Yleisön ilmeet ovat vielä arvioivia ja kylmähköjä.
Ensimmäinen laulu.
Koitan laulaa yleisölle ikään kuin jokainen sana voisi tuoda jollekin heistä lohtua. Koitan miettiä tarinoita, mitä laulan, enkä sitä, tykkääkö nuoriso-ohjaaja Janne minusta.
Toinen laulu.
Joku laulaa mukana. Jes, se on hyvä merkki!

 

Jää sulaa

Kolmas laulu.
Vuosia. Väki laulaa mukana ja sulkee silmiään. Jää on murrettu. Olemme yhtä. Nyt on tärkeää kiinnittää huomio paikalla oleviin nuoriin. Kysyn suoraan, mitä kuuluu. Kaikki näyttää fiilikset peukkubarometrillä. Joku kertoo, että sössi C-ajokortin inssinsä. Vieruskaverit halaavat häntä. Toinen kertoo nähneensä söpöimmän koiran ikinä tällä viikolla. Se on pelastettu italialainen rotukoira. Sanon, että “ooh, Italialaiset rotukoirat on kaikista söpöimpii”. Kaikki nauravat, en tiedä koirista mitään.
Neljännestä laulusta seitsemänteen
Kysyn yleisöltä, että mitkä ovat yleisön lempi Raamatunkohtia. Yllättäen nuoret kaivavat kännyköitään esiin, ja alkavat lukemaan niitä ääneen. Katselen nuoria ja kuuntelen upeita kohtia maailman tärkeimmästä kirjasta. Tiedän, että tämä ilta on ollut menestys. Ei vain siksi, että minä onnistuin, vaan koska “me tehtiin tää”. Taivaallinen Isä oli tänään illassa läsnä, niin minä uskon. Yhteisen keikkahetken jälkeen nuorten kanssa jutustelu on todella helppoa ja mukavaa. Päätän jäädä iltapalalle.

Lahden Launeen seurakunnan nuortenilta Launeen kirkolla perjantaina 12.1.2018 klo 18

Aiheeseen liittyvää: