Yön äänet -dokumentista kansainvälinen jakelusopimus

Yön äänet -dokumentista kansainvälinen jakelusopimus

Suomalainen dokumentti New Yorkin ghettoista ja toivon sanomasta leviää maailmalla.

Suomalaisesta Yön äänet (The Sounds of the Night) -dokumentista on tehty kansainvälinen televisiojakelusopimus GOD TV:n kanssa. Sopimuksen myötä dokumentin potentiaalinen katsojaluku nousee 951 miljoonaan.

– Poikkeuksellista tässä sopimuksessa on se, että nuoren ikäluokan toteuttama, pienen budjetin kristillinen indie-tuotanto rikkoo lasikaton ja avaa reitin isoille kansainvälisille jakelukanaville, kommentoi dokumentin tuottaja Mika Ahonen.

Keväällä 2014 julkaistu dokumentti on käännetty englanniksi ja espanjaksi ja siitä on jo aiemmin tehty jakelusopimus Suomeen, Norjaan, Englantiin, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin.

Yön äänet kertoo 21-vuotiaasta Mirjamista, joka jätti perinteisen opiskeluputken Suomessa ja lähti New Yorkin ghettoihin viemään toivoa huumeiden ja väkivallan ympäröimille lapsille. Dokumentti on tarina tavallisen nuoren erilaisesta valinnasta, luopumisen kipeydestä sekä siitä, miten paljon antaessaan saa.

Lähde: Yön äänet -pressitiedote
Kuva: Yön äänet -traileri