Vähemmän tunnetun lajin ennätysmies


Hyvä itseluottamus on kultaisella keskitiellä kulkemista. Olen itse mestari SUP-lautailussa, joten lautailen aina seisten ja kaikki vaatteet päällä. Epäonnistun tuskin koskaan.

Teksti ja kuva Joonas Immonen

 

Oli aurinkoinen mutta kylmä syyspäivä. Päätimme mennä raamattukurssiporukkamme kanssa Karkun evankelisen opiston laiturin penkeille paistattelemaan päivää, jota tosin täytyi paistatella takit päällä.

“Kaunis päivä innosti minua kokeilemaan jotakin jännittävää.”

468x60v3

Kaunis päivä innosti minua kokeilemaan jotakin jännittävää. Rannan tuntumassa oli SUP-lautoja, joita olin testannut kerran aikaisemmin. Kehuskelin kurssikavereilleni, etten ollut koskaan kaatunut laudan kanssa ja että olin oikeastaan lajissa varsinainen mestari. SUP-lauta on hieman surffilaudan tyyppinen kelluva lauta, jonka päällä seistään, istutaan tai ollaan polvillaan. Lautailu onnistuu ilman aaltoja airon avulla.

Puhuin siitä, kuinka hauskaa ja helppoa SUP-lautailu on. Päätin lähteä laiturin päästä vesille. Itseluottamusta huokuen heitin laudan vesille ja hyppäsin kaikki vaatteet päällä huojuvan laudan kyytiin.

Kurssikaverini ehdottivat, että voisin kävellä takaisin, mutta olin asiasta eri mieltä.

Pienen keikahduksen jälkeen lauta tasapainottui, ja saatoin lähteä melomaan toista laituria kohti. Laiturille oli matkaa alle sata metriä, joten ajattelin, ettei matka sinne ja takaisin olisi haaste eikä mikään. Meloin nopeasti toiselle laiturille, jossa nousin kyydistä. Kurssikaverini ehdottivat, että voisin kävellä takaisin, mutta olin asiasta eri mieltä.

Laskeuduin SUP-laudan kyytiin tällä kertaa hieman varovaisemmin, ja kuljin osan matkaa polvillani. Lauta oli huojunut matkalla jonkin verran, joten tahdoin pelata varman päälle. Palatessani lähtöpaikkaan päätin kuitenkin vielä nousta seisomaan, että pääsisin helposti astumaan takaisin laiturille aplodien saattelemana.

Toisin kuitenkin kävi.

Toisin kuitenkin kävi. Seisomaan noustessani lauta alkoi heilua. Menetin tasapainon, ja laudan kaatuessa loikkasin kahden metrin päästä epätoivoisesti kohti laituria. Pian huomasin olevani vyötäröön asti jääkylmässä vedessä. Kiiruhdin ylös laiturille, mutta näin laudan ajelehtivan kohti järven keskiosaa, joten sen enempää miettimättä hyppäsin takaisin veteen pelastamaan poispäin lipuvaa lautaa. Pienen kroolauksen jälkeen tavoitinkin laudan ja kuljetin sen laiturin luo muiden nostettavaksi. Kapusin itsekin ylös, jolloin tuulen vire todella alkoi tuntua kylmältä märissä vaatteissani. Onneksi olin sentään tajunnut antaa puhelimeni hoitoon kurssikaverille ennen sukellusmatkaani.

Enää en ole voinut sanoa, etten olisi koskaan kaatunut SUP-laudalla, mutta voin onneksi kehuskella, että olen todennäköisesti tehnyt vaatteet päällä uinnin muutaman metrin suomenennätyksen.

 

Joonas Immonen

 

 

 

468x60v4