Uusi seurakunta – uhka vai mahdollisuus?


Kotiseurakunta on monelle kristitylle tärkeä paikka, ja sieltä poistuminen sattuu sieluun – ainakin omaani. Toisissa paikoissa ponileikki vedetään väärin, messussa on outoja virsiä, erilaisia ihmisiä..

Teksti ja kuvat Jenni Rantanen
Otan vastaan haasteen tutustua uuteen seurakuntaan. Tämähän ei ole juttu eikä mikään, pohdin tyytyväisenä itsekseni, sillä olen käynyt monissa eri tapahtumissa ja aloittanut vasta reilu vuosi sitten nykyisessä seurakunnassani käymisen.

Tahdon käydä kolmessa eri tilausuudessa, mutta harmikseni kaikki nuorten- ja nuorten aikuisten tapahtumat ovat iltaisin, jolloin minulla on jo muita menoja. Joudun valitsemaan tapahtumia, joihin en normaalisti harkitsisikaan meneväni. “Mikä mahtava tilaisuus tutustua seurakunnan muuhun tarjontaan”, rohkaisen itseäni. Vapisen kuitenkin kuin haavanlehti ajatellessani itseäni yksin mummojen keskelle virsiä veisaamaan. Lopulta listalleni päätyvät Leivotaan yhdessä-ryhmä, keskipäivän rukoushetki ja keskiviikkoaamuna oleva viikkomessu.

Joudun valitsemaan tapahtumia, joihin en normaalisti harkitsisikaan meneväni

Kolkuta, niin ovi aukee..?

Vaikeus mennä uuteen seurakuntaan konkretisoituu heti kirkon pihalla. Rakennus on oudon muotoinen, ja sen sisään vie vähintään viisikymmentä eri ovea. Perhekerhoon eksyttyäni minut ohjataan oikeaan huoneeseen. Maahanmuuttajista koostuvassa ryhmässä leivotaan tänään kesäkurpitsapiirakkaa. Alkujännityksen jälkeen huomaan pääseväni taukoamatta kiinaa puhuvien tätien suosioon, ja pian ranteessani roikkuu uusi rannekoru, jonka saan heiltä uudenvuodenlahjaksi. Hauskaa!

Seuraavaan tapahtumaan, rukoushetkeen meno ei jännitä enää paljoakaan. Uudessa kirkkosalissa riittää katseltavaa, ja puolen tunnin hiljentyminen hujahtaa ohi hetkessä. Aamukahdeksalta alkava viikkomessu tekee taas tiukkaa. Kirkosta pois kävellessä kiitän Luojaani että jaksoin nousta, sillä tapojen eroavaisuuksista huolimatta messussa oli kotoisa tunnelma.

Jumala puhuu kuitenkin sielläkin, missä tavat ovat erilaisia ja ihmiset vieraita.

Kokeile!

Haaste tuntui aluksi melko helpolta, alkuinnostuksen jälkeen taas jopa liian vaikealta. Omaan seurakuntaan, sen tuttuihin seiniin, työntekijöihin ja tapoihin turtuu ja tottuu hyvin nopeasti.

Luulin olevani vielä ketterä nuori, joka sopeutuu rohkeasti uuteen seurakuntaan ja hyväksyy erilaiset tavat mukisematta. Sen sijaan huomasin, että sisälläni asuu pieni kärttyisä, kaavoihin kangistunut eukko, joka inahtaa joutuessaan mukavuusalueensa ulkopuolelle.

Jumala puhuu kuitenkin sielläkin, missä tavat ovat erilaisia ja ihmiset vieraita. Haasteen suorittamisen jälkeen uskallan haastaa sinutkin kokeilemaan uutta seurakuntaa. Kenties löydät sieltä jotain, mitä omassa seurakunnassasi ei ole vielä kokeiltukaan!

Kuka?
Jenni Rantanen
Espoo, 19v.
Lempiraamatunkohta: Ps.139:8
Kotiseurakunta: Olarin seurakunta
Uskova esikuva: Jeesus

 

Aiheeseen liittyvää: