Elämä Turkissa poikkeaa monilta osin elämästä Suomessa. Se saa usein kaipaamaan kotimaata.
Teksti Johannes Typpö – Kirjeitä Maailmalta | Kuva Johannes Typön albumi
Olen asunut Istanbulissa, Turkissa 11 vuotta. Täällä ollessani olen oppinut, että kaikki suunnitelmat eivät aina pidä. Elämä täällä on hyvin erilaista kuin Suomessa.
Ruuhkassa voi joutua olemaan monta tuntia lyhyelläkin matkalla, ja vesi- ja sähkö-
katkoksiin täytyy tottua. Täytyy tottua saastuneeseen ilmaan, lumettomiin talviin ja paahtavan kuumiin kesiin.
Olen myös oppinut että Jumalan suunnitelma ei aina ole sama kuin oma suunnitelmani. Vanhempani ovat täällä lähetystyössä, ja olen monesti miettinyt minkä takia minun täytyy olla täällä. He tekevät tärkeää työtä, kun itse vain käyn koulua.
Monesti ajattelen kuinka paljon kivempaa olisi asua Suomessa. Jumala on kuitenkin täällä oloni aikana vahvistanut uskoani ja opettanut minulle paljon.
He ovat valmiita uhraamaan kaiken, mitä heillä on tässä maailmassa.
Käyn täällä kansainvälistä koulua. Sitä kautta olen tutustunut moniin ihmisiin erilaisista etnisistä taustoista ja olen oppinut arvostamaan eri kulttuureita. Täällä oloni aikana uskoani on vahvistanut paikallisten kristityksi kääntymisen näkeminen. Monet heistä menettävät työn tai perheen uskonsa takia.
He ovat valmiita uhraamaan kaiken, mitä heillä on tässä maailmassa, jotta saisivat iankaikkisen lahjan taivaassa. Kun näkee, kuinka paljon joku on valmis uhraamaan uskonsa takia, se todella vahvistaa minunkin uskoani.
Kirjoittaja asuu lähetystyötä tekevien vanhempiensa kanssa Turkissa.