Ulkoministeriö: Lähi-idän kristityt huolissaan


Ulkoministeriön lähetysneuvos Vesa Jaakola kirjoittaa 28.11. ilmestyneessä kolumnissaan arabimaidn kristittyjen tilanteesta:

Osallistuin äskettäin Beirutissa kansainväliseen konferenssiin, jossa pohdittiin monipuolisesti uskonnollisten ja etnisten vähemmistöjen osuutta arabimaiden kansannousuissa. Arvioitiin erityisesti kristittyjen tulevaisuutta uudenlaisissa yhteiskunnissa. Rauhalliseksi tarkoitettu pohdinta leimahti ajoittain kiihkeäksi väittelyksi – Lähi-idässä kun oltiin.

Lähi-idässä on paljon erilaisia vähemmistöjä: etnisiä, kulttuurisia, uskonnollisia, poliittisia. Monenkirjavalla alueella kaikki voivat kuulua johonkin vähemmistöön johonkin enemmistöön verrattuna. Alueen pääväestö arabit ovat yhden neljäntoista osan vähemmistö koko ihmiskunnasta. Heistä valtaosa on muslimeja, joita maailmassa on kuitenkin vähemmän kuin hinduja ja kristittyjä. Näin alueen enemmistötkin ovat vähemmistöjä, kun kauempaa katsotaan.

Myös uskonnollisten ja etnisten enemmistöjen sisällä on vähemmistöjä. Muslimit jakautuvat sunnalaisiin ja shiialaisiin. Edelliset ovat kaikkialla muualla enemmistöinä paitsi Iranissa, Irakissa, Bahrainissa ja Libanonissa vähemmistöinä.

Myös kristityt jakautuvat Lähi-idän maissa omissa piireissään monenlaisiksi enemmistöiksi ja vähemmistöiksi. Kuvaava esimerkki tästä on Libanon, jossa kristityt pienen maan vähemmistöväkenä jakautuvat vielä kahdeksitoista merkittäväksi alaryhmäksi, jotka edustavat kristikunnan kaikkia sateenkaaren värejä.

Lähi-idässä jopa vähemmistön vähemmistö voi olla huomattavassa asemassa. Ääriesimerkkinä tästä on Syyria, jossa alawiitit shiialaisuuden vähemmistöryhmänä ovat olleet jo neljä vuosikymmentä hallitusvallassa sunnienemmistöisessä maassa.

Beirutin konferenssin järjestäjinä Euroopan unionin ja Libanonin kristilliset toimijat olivat kutsuneet tapahtumaan kristittyjen yhteisöjen edustajia kaikista Välimeren alueen arabimaista. Myös muutamia islamin edustajia oli kutsuttu ryydittämään eloisaa pohdintaa. Kun aiheisto, uskontoryhmien keskinäiset suhteet, on aina ja kaikkialla myös tunteita nostattava, sitä se oli myös Beirutissa, kolmen suuren uskonnon syntysijoilla.

Eniten kokoustajia puhutti Kristittyjen nykyinen ja tuleva asema muutosten pyörteissä olevissa maissa: sodan kokeneessa Irakissa ja meneillään olevien kansannousujen kohteissa Tunisiassa, Egyptissä ja Syyriassa. Näissä maissahan on perinteisesti suurimmat kristityt vähemmistöt, niistä suurimpana Egyptin koptikristityt.

Konferenssin puhujat totesivat toistuvasti, etta kristityillä on ollut muslimeja pidempi asutushistoria nyt arabien hallitsemissa maissakin. Siksi heille kuuluvat täydet ihmisoikeudet perinteisissä kotimaissaan. He vaativat niitä myos niiltä hallitsijoilta ja hallituksilta, mitä kansannousut tuotoksinaan heille tuovatkaan. Huomautettiin myös, etta kansannousuihin on osallistunut myös kristittyjä, joten heitä tulee kuulla ja kuunnella, kun uusia hallituksia perustetaan.

Kaikkein eniten oltiin huolissaan kristyttyjen kohtalosta sodanjälkeisessä Irakissa. Sieltä on lähtenyt viime vuosina sotapakolaisiksi ja vainottuina huomattava osa maan kristityistä naapurimaihin Syyriaan ja Jordaniaan, osa kauemmaskin. Yksistään Syyriaan on paennut yli miljoona Irakin kristittyä.

Paine pakolaisuuteen jatkuu yhä, kun uudenlaiseen valta-asemaan nousseet äärimuslimit vainoavat toisin uskovia ja ajattelevia. Irakin ja Egyptin osalta kerrottiin jopa kaadettujen diktatuurien olleen parempia hallitustapoja kristittyjen näkökulmasta.

Myös Egyptin koptikirkon edustajat kertoivat maansa 12 miljoonan koptivähemmistön vainoamisen kiihtymisestä kansannousun jälkeen. Nykyinen väliaikaishallinto ei ole suojellut riittävästi kopteja äärimuslimien vainoilta.

Syyriassakin kristittyjen tulevaisuus on arvaamaton sekä hallintoalanmaisina että uskonnonharjoituksen suhteen. Täällä minullekin monet kristityt ovat kuiskailleet, että kahdesta mahdollisesta pahasta nykyhallinto voi olla heille pienempi, kun kaikesta muusta huolimatta kristityillä on taalla uskonvapaus. Suurempi paha heille voisi olla kovan linjan muslimihallinto, joka voisi alkaa vainota kristittyjä kuin Rooman keisarin käskynhaltijat aikoinaan. Luolien sijasta heidän olisi lähdettavä maanpakoon.

Arabimaiden kristityt ovat nyt todella huolissaan kohtalostaan kansannousujen pyörteissä. Heidän edustajansa vetosivat konferenssissa hartaasti Euroopan unioniin ja sen jäsenmaihin poliittisen tuen ja aineellisen avun saamiseksi. Miten meidän eurooppalaisten kristittyjen tulisi heidän hätähuutoihinsa vastata?

Vesa Jaakola