Maata Näkyvissä lähestyy – tule talkoolaiseksi!


Haluaisitko olla mahdollistamassa Maata Näkyvissä -festareiden toteutumisen? Se on mahdollista talkootehtävien, rukouksen ja taloudellisen tuen myötä. Nyt kolme viime vuoden talkoolaista kertoo kokemuksistaan ja siitä, miksi juuri sinun kannattaa liittyä tänä vuonna talkoolaisten joukkoon!

1. Millaista on toimia omassa talkootehtävässäsi MN-festareilla?
2. Miksi haluat olla talkoolaisena?

TUOMAS LAATO – RUOANJAKAJA

1. Ruuanjakajana on ihan parasta! Ite oon ollut vaan aamupalassa, siksi etten missais päiväohjelmia. Aamulla oot niin väsynyt, että kaikki on hauskaa (varsinkin siinä vaiheessa, kun itse sekoilet ja sanot jotain ihan outoa). Parasta on myös virkeät ja iloiset ihmiset, jotka juttelee mukavia ottaessaan ruokaa.

2. Talkoolaisena haluan olla ihan siitä syystä, että niitä tarvitaan ja auttaminen on mukavaa! Siitä saa mukavan fiiliksen jatkaa festareita tietäessään, että on ite ollut mukana järkkäämässä jotain niin mahtavaa. Eikä mukava alennus lipustakaan pahitteeksi oo.

SAIJA HÄRMÄ – INFOTIIMILÄINEN

1. Kylmää, kun kuitenkin ollaan menossa jo marraskuun puolessavälissä tai jopa pidemmällä! On tietenkin hienoa ottaa innokkaita seurakuntalaisia tai yleensäkin nuoria vastaan niin hienoon tapahtumaan kuin Maata Näkyvissä-festarit.

2. Karuahan näin on sanoa, mutta ne on ne alennukset. Ja mun mielestä oli kyllä aika siistiä ottaa innokkaita nuoria iloisin mielin vastaan kuuntelemaan Jeesusta! Kunhan vain muistaa laittaa kunnolla vaatetta päälle!

HELENA RAULA – JÄRJESTYKSENVALVOJA

1. Festareilla on yleensä melko vähän järjestyshäiriöitä, mikä helpottaa työskentelyä. Huonona puolena mainittakoon, että töitä on käytännössä koko festareiden ajan.

2. Haluan tuoda oman panokseni festareiden järjestelyihin, pyöriväthän festarit pääasiassa talkoovoimin. Henki talkoolaisten kesken on mahtava, joten joukkoon on helppo liittyä.
Järjestyksenvalvojana pääsee festarien aikana paikkohin, joihin ei kenelläkään muulla ole asiaa. Lisäksi keltaliivinen järjestyksenvalvoja on helppo bongata vellovan yleisömassan joukosta, joten tuttujen on helppo tulla moikkaamaan ja vaihtamaan pari sanaa. Elleivät he ole tehneet jotain kiellettyä…

Lisätietoja talkoohommista löydät täältä.