Treeniä, rukousta ja lavalle


 

Artistin oma keikkaan valmistautuminen alkaa jo päiviä ennen h-hetkeä. Tällä kertaa pääsemme hyppäämään Samuli Vettenrannan keikanalustunnelmiin.

Teksti Samuli Vettenranta, kuva Aino Kurkinen

Maanantai, herätyskello soi 5:20. Työt kutsuu, mutta laitan vielä yhden torkun. En oo ikinä ollut aamuihminen, ja nää aamuviikot tuppaa ottamaan voimille. Ei aikaakaan, kun kuulen uudestaan sen ärsyttävän kellon pärinän, ja nyt on jo pakko alkaa lähtemään. Kamat päälle ja kohti työmaata.

Kello 6:15 olen jo trukilla lastaamassa ensimmäistä kuorma-autoa samalla miettien tulevaa viikkoa. Perjantain keikka lähestyy, ja tänään on kyllä jo pakko vähän reenata sitä varten, ja miettiä mitä biisejä vedän.

468x60v3

Mulla on joku pakkomielle treenaamiseen, usein keikkapäivinäkin saatan soittaa kaikki setin biisit 3-5 kertaa läpi, että ne varmasti olis muistissa. En tiedä, onko siinä mitään järkeä, mutta jotenkin mä vaan oon sellanen varmistelijatyyppi.

Keikkapäivä, perjantai 7.9.2018

Pyrin yleensä saamaan keikkapäivät vapaaksi töistä. Silloin on helpompi päästä fiilikseen ja vielä viimesen kerran hioo settiä kuntoon. Kello on nyt 11:15. Laitan aamukahvit tulille, pistän musaa soimaan ja istun sohvalle. Kyllä tää päivä vielä tästä lähtee, kunhan pääsen hereille.

Heitän muutamat kuvat someen, ja mainostan illan keikkaa. Toivottavasti tänään tulis paljon jengiä mestoille.

Kello on 19:10, ja keikka lähenee. Jätän auton Keskustorin parkkipaikalle ja suuntaan kävellen Laikunlavalle. BigBless aloittelee juuri soundcheckiä ja käyn morjestamassa niitä. Laikun bäkkäri on aika pieni, mutta sitäkin tunnelmallisempi! Jään odottelemaan omaa checkiä.

Tunnelma tiivistyy

Kuulen ihmisten puheen ja kaupungin ääniä. Kuulen, kun juontajat astelevat lavalle ja toivottavat jengin tervetulleeksi. Olo on rauhallinen, ja mä oon jonkinlaisessa keskittymistilassa: sellaisessa omassa kuplassa. Kohta on mun vuoro. Rukoilen vielä viimesen kerran lyhyesti, niinkuin aina ennen keikkaa. Juontaja huutaa ”Seuraavaksi meille esiintyy Samuli Vettenranta!” Nyt mennään! Kävelen lavalle ja kohti mikkiständiä. Kitaran plugipiuha on valmiina ständissä niin, että sen saa helposti napattua. Otan sen, laitan kitaraan kiinni, ja sanomatta sanaakaan alan soittamaan ensimmäistä biisiä.

Keikan jälkeen käsissä on pieni tärinä, ja olo on sumuinen. Päällimmäisenä on kiitollinen fiilis. On tää vaan hienoa hommaa!

“Kohta on mun vuoro. Rukoilen vielä viimesen kerran lyhyesti, niinkuin aina ennen keikkaa.”

Otteita Samuli Vettenrannan keikkapäiväkirjasta, 7.9.2018 Tampereelta.

 

468x60v4