Viime kesänä Rion olympialaisissa yksi suomalaisista onnistujista oli kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä. Hän hyppäsi oman ennätyksensä karsinnassa ja pääsi finaaliin.
Teksti Susanna Hulkko Kuvat Sami Vaskola ja Jere Hietala
Kristiina Mäkelä on 24 vuotias huippu-urheilija. Tällä hetkellä hän asuu Helsingissä. Urheilun ohessa hän opiskelee kotieläintiedettä yliopistossa. Pikkukylän kasvatti aloitti jo lapsena urheiluharrastuksen vanhempien innostamana ja isosiskojen esimerkkiä noudattaen.
Lajit olivat lapsena talvisin koripallo ja kesäisin yleisurheilu. 13-vuotiaana Orimattilassa ei enää ollut koripallojoukkuetta, joten panostus siirtyi yleisurheiluun. Kristiina sai silloin ensimmäisen kerran oman henkilökohtaisen valmentajan, ja aluksi lajina oli korkeushyppy.
Laji vaihtui kuitenkin vuonna 2009 kolmiloikkaan, sillä nuorten 17-vuotiaiden MM-kisojen raja oli lähempänä kolmiloikassa kuin korkeushypyssä.
—Kolmiloikkaa treenattiin muutama vuosi ihan täysillä. Sitten sain selkävaivan, jonka jälkeen tajusin, että jos jatkaisin samalla tavalla harjoittelua, loukkaantuisin vain jatkuvasti. Eli jotain täytyi tehdä toisin.
Kohti menestystä
Selkävaivan jälkeen Kristiina haki taustalle ison tukitiimiin, johon kuuluu esimerkiksi fysioterapeutti, lääkäri, sekä ravitsemuksen ja unen asiantuntija. Vuonna 2015 Kristiina nousi kolmiloikassa kansainväliselle tasolle.
—Hyppäsin 14 metriä, mikä oli iso juttu. Siitä mentiin eteenpäin pikkuhiljaa. Kaikki aikuisten arvokisat on nyt käyty, EM-kisat, MM-kisat ja olympialaiset.
Nuori kolmiloikkaaja on ehtinyt siis nähdä maailmaa ja melkein jokainen maanosa on valloitettu. Kristiinan tavoitteena on tulla maailman parhaaksi kolmiloikkaajaksi. Tarkoitus on tehdä niin paljon työtä tavoitteiden saavuttamiseksi kuin vain mahdollista.
—Ei tätä kannattaisi tehdä, jos tavoite ei ole siellä kirkkaimmassa kärjessä. Sinne ei helpolla pääse, ja se vaatii pitkäjänteistä ja kurinalaista elämää. Täytyy olla pitkän ajan suunnitelmat, ja sitten vähän lyhyemmät; vuoden, kuukauden, viikon ja päivän ajaksi.
“Se vaatii hyvää itsetuntoa, että selviää kaikista ongelmista ilman liian suuria sydämentykytyksiä.”
Rio
Tänä vuonna olympiakisoissa Kristiina onnistui hienosti ja pääsi tavoitteisiinsa. Kisat olivat hänen ensimmäiset olympialaiset.
—Urheilun puolesta se oli mahtava tapahtuma. Kilpailukylästä sai vertaistukea, ja siellä oli sellaisia samantyyppisiä ihmisiä kerrostalot täynnä. Se on ehdottomasti parasta tuollaisissa isoissa urheilutapahtumissa.
—Kaikki, mitä siellä tehdään tähtää siihen, että voisi tehdä parhaansa. Minä onnistuin siellä erittäin hyvin. Siitä voi olla vain iloinen.
Kristiina teki oman ennätyksensä karsinnassa hyppäämällä 14.24 metriä. Hän pääsi finaaliin ja päätyi sijalle 12.
—Ehkä yksi suomalainen on ollut kolmiloikan finaalissa aikaisemmin. En ole ihan varma tästä tiedosta, mutta joko on ollut yksi minun lisäksi tai sitten olen ainut, Kristiina naurahtaa.
Kaupunkina Rio oli Kristiinan mukaan osittain aika karu paikka. Viimeisen päälle laitetun kisakylän ulkopuolella ja kaiken hössötyksen takana näkyi kurjuutta.
—Olen matkustanut monissa maissa, mutta Rio oli ensimmäinen paikka, missä en välttämättä haluaisi asua.
“Se on se ihan viimeinen asia, jota ei voi ottaa pois. Ihmiseltä voi ottaa kaiken pois, paitsi uskon.“
Arjen haasteita
Aina huippu-urheilijan elämä ei ole helppoa, ja asioita joutuu miettimään. Työtä on tehtävä paljon.
—Yllättäviä vastoinkäymisiä vain tulee, ja mihinkään ei koskaan voi liian hyvin varautua. Se vaatii hyvää itsetuntoa, että selviää kaikista ongelmista ilman liian suuria sydämentykytyksiä. On myös tullut paljon kasvettua ihmisenä matkan varrella.
Motivaatiosta Kristiinalla ei ole ollut pulaa. Toki kaikkien on varmaan käytävä se kriittinen teinivaihe läpi, ja myös Kristiinan vanhemmat joutuivat hieman patistelemaan teini-ikäistä kolmiloikkaajaa. Loukkaantumisten sattuessa lopettaminen ei ole tullut mieleen, vaan tilanteissa on mietitty keinoja päästä eteenpäin.
Oman haasteensa nuoren urheilijan arkeen tuo opiskeluiden sovittaminen urheilun lomaan. Suomessa urheilijan on pakko tehdä kaksoisura. Ennen kuin menestystä alkaa tulemaan opintopisteitä on kerryttävä kelan tuen saamiseksi tietty määrä.
—Opiskelu etenee täysin urheilun ehdoilla, mutta laiskotteluun ei ole varaa, kun on aikaa opiskella. Joskus tuntuu siltä, että tunnit loppuvat vuorokaudessa kun on niin paljon tekemistä.
Rauhaa uskosta
Uskossa oleva urheilija kertoo käyneensä Kukkian leirikeskuksessa lastenleireillä. Orimattilassa seurakunnan kerhossa syntyi tiivis seurakuntaporukka. Kristiina kävi Kukkian leirikeskuksessa myös rippileirin, ja hän on ollut mukana isostoiminnassa. Nykyään hän käy mahdollisuuksien mukaan vaihtelevasti seurakunnan tapahtumissa. Mitä usko merkitsee Kristiinalle?
—Tämä on niin vaikea kysymys, mutta usko on oikeastaan sellainen taustavoima. Se on se ihan viimeinen asia, jota ei voi ottaa pois. Ihmiseltä voi ottaa kaiken pois, paitsi uskon. Minun usko ei ehkä näy ulospäin, muuten kuin ristinä kaulassa, mutta se on tuki ja turva, josta saa myös rauhaa.
—Usko on auttanut myös henkisellä puolella paljon. Urheilussa pärjää oikeastaan vaan ne joiden pää kestää parhaiten. Mentaalinen puoli urheilussa on todella merkittävä. Uskon asioista on helppo jutella, vaikka varsinkaan Suomessa se tulee todella harvoin puheeksi.
“Ei tätä kannattaisi tehdä jos tavoite ei ole siellä kirkkaimmassa kärjessä.”
Faneilta iloa
—Olen todella iloinen fanieni arvostuksesta. Haluan olla heille esikuvana. On tärkeää olla hyviä esimerkkejä, joista saa innostusta. Jos saan nuoria innostumaan liikunnasta ja menemään kohti omia tavoitteita, niin se on todella hyvä juttu.
Fanit ovat Kristiinalle positiivinen voimavara, urheilu kun saattaa välillä olla melko yksinäistä puurtamista.
—Jos minä voin jonkin pienen kohtaamisen ja nimikirjoituksen kautta tuoda iloa jollekin, niin totta kai haluan sen tehdä. Nuo pienet jutut saavat myös minut iloisiksi.
Kristiina kertoo olevansa avoin, sosiaalinen ja positiivinen ihminen ja omaavansa hyvän itsetunnon. Tämä on osoittautunut koko haastattelun ajan erittäin osuvaksi kuvaukseksi hänestä.
—Vaikka olen kilpailuhenkinen, ja tiukan paikan tullen pystyn puristamaan itsestäni sen vaadittavan, osaan myös nauttia. Pyrin kaikesta löytämään aina jotain hyvää, koska se vie eteenpäin. Jos aina valittaa niin on aina kurjaa. Tärkeää on tehdä sitä mistä tykkää ja tuntuu hyvältä.
Boksi:
Kristiina Mäkelä
Kolmiloikkaaja
24 v
Orimattilasta
Opiskelee Helsingissä yliopistossa kotieläintiedettä