Tänne saakka on tultu: Exit 30 vuotta!


Tuhannennen konserttinsa marraskuussa pitänyt Exit on julkaissut uuden albumin. Kokeiluna aloittanut kokoonpano juhli tänä vuonna 30-vuotista taipalettaan.

Teksti Nea Kosonen
Kuva Exitin promokuva

Tänä vuonna Suomi täytti 100, uskonpuhdistus 500 ja Exit 30 vuotta. Exit on gospelmusiikin konkari, joka julkaisi uuden albuminsa 30. syyskuuta. Uudella levyllä on arkisia teemoja, mutta siinä myös katsotaan sinne, mistä aikanaan lähdettiin.

Exit syntyi projektiluontoisesti ryhmästä, joka soitti esimerkiksi Afrikkalaisessa gospelmessussa 1980-luvun alkupuolella. Sitten ryhmässä ollut kitaristi Heikki Leppänen ehdotti, että muodostettaisiin jatkuvasti soittava yhtye. Laulaja Pekka Simojoki aluksi vastusti, sillä hän ei kokenut itseään ”rokkimieheksi”, vaan enemmänkin ”kitaraäijäksi”.

Kun asiasta innostuneita soittajia löytyi lisää, päätettiin kuitenkin kokeilla, toimisiko jatkuva yhteissoitto. Exitiksi ristitty yhtye teki tänä syksynä kolmekymmentävuotiskiertueen. Yhtye onkin yksi tunnetuimmista gospelyhtyeistä Suomessa.

460x60v1

Exitin kolmas versio

Uuden levyn nimi 3.0 viittaa yhtyeen ikään, mutta myös kolmanteen versioon Exitistä. Yhtyeen kokoonpano on muuttunut vuosien varrella, ja musiikkikin on kokenut muutoksia. Alussa Exit soitti ”kasaria”. Simojoen mukaan 1990-luvun lopulla oli pientä väsymystä ilmassa. Sitten yhtyeeseen liittyi kosketinsoittaja Jari Levy.

– Jari toi uusia ja raikkaita ideoita. Siitä alkoi Exitin 2.0, Simojoki kertoo.

Kolmas versio tuli tuottaja Jonas Olssonin myötä. Olsson on tuottanut muun muassa Robinia ja tuntee hyvin tämän päivän musiikin.

– Mielestäni meillä on pysynyt samana se, että laulut ovat hyviä ja sanoma vahva. Kappaleiden soundeissa ja sovituksissa koitetaan pysyä mukana tässä ajassa. Emme saa itseämme nuoremmiksi, mutta musiikki voi silti olla tätä päivää.

Emme saa itseämme nuoremmiksi, mutta musiikki voi silti olla tätä päivää.

Uudella levyllä käsitellään monia erilaisia teemoja. Exitin seitsemästä jäsenestä lauluntekijöitä on neljä: Simojoki, Matti Puttonen, Jari Levy ja Markku Perttilä. Yleisesti ottaen laulut kumpuavat arkisista asioista, jotka kukin lauluntekijä näkee omalla tavallaan. Jokainen heistä on myös laulaja, mikä tuo omalta osaltaan väriä musiikkiin.

– Se on hienoa. Eri laulut laulaa aina eri ihminen, mutta kertosäkeissä laulavat kaikki.

Kymmenyksiä antamassa

Tulevaisuuden suhteen Exitillä ei ole kovin tarkkoja suunnitelmia. Ensi vuodelle on tosin jo tiedossa keikkoja. Yhtye pääsee esiintymään myös ulkomaille. Simojoen mukaan Exitillä on ollut kolmisenkymmentä ulkomaankeikkaa viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Tällä kertaa yhtye suuntaa Unkariin.

– Muutama viikko sitten tuli kutsu, että voisimmeko tulla Unkarin kirkon nuorisopäiville soittamaan.

Simojoki toteaa, että keikoille on aina mukavaa lähteä, sillä yhdenkään jäsenen elanto ei ole kiinni Exitin menestyksestä.

– Pojat ajattelevat varmaan niin, että tätä kautta voi antaa Jumalan valtakunnalle oman kymmenyksensä.

Joulun kaksi puuta

Lähestyvästä joulusta kysyttäessä Simojoki toteaa, että hän ei iloitse sen kaupallistumisesta. Hänelle joulussa tärkeää on pysähtyminen. Jouluun yhdistetään lähestulkoon aina lahjojen antaminen, mutta se ei ole Simojoelle tärkeää. Hänelle se on lahja, että ystävät ja perhe ovat lähellä. Hänen mukaansa kaupallisessa joulussa ei juhlita itse joulua – eli Jeesuksen syntymää – vaan joulun tunnelmaa.

Mies jatkaa, että joulu kaupallisuudestaan huolimatta on aikaa, jona Jeesuksestakin voi puhua. Yleensä pieni, suloinen ja vaaraton Jeesus-lapsi tuodaan kuitenkin esille vain hetkeksi tunnelmaa nostattamaan. Häntä ei pidetä esillä niin kauaa, että hän ehtisi kasvamaan aikuiseksi Vapahtajaksi.

Olet Jumalan valtakunnan edustaja.

– Olen hahmottanut tämän kahden puun avulla. Se on kuin Juha Tapion kaksi puuta; niillä on yhteiset juuret, vaikka ne ovatkin erillään. Nämä kaksi puuta ovat joulupuu ja ristinpuu. Jos on vain joulupuu, juhlitaan jouluna pelkkää tunnelmaa. Toisaalta ristinpuutakaan ei olisi ilman joulupuuta eli siis joulua. Nämä kaksi puuta kuuluvat yhteen.

Nuotan lukijoita Simojoki tahtoo kannustaa olemaan rohkeina oman uskonsa kanssa.

– Muista, että olet Jumalan valtakunnan edustaja omassa koulussasi ja kaveripiirissäsi.

Exit:

Pekka Simojoki (laulu), Timo Luoto (rummut), Matti Puttonen (laulu ja kosketinsoittimet), Timo Jouppi (basso), Jari levy (laulu ja kosketinsoittimet), Jarkko Jouppi (kitara) ja Markku Perttilä (laulu ja kitara).
Albumit: EXIT (1989), Kello käy (1990), Paljain jaloin (1992), Tänne saakka on tultu (1994), Writing on the Wall (1995), Pellavaa ja purppuraa (1997), Karavaani kulkee (2002), Hymni (2003), Cecilia (2005), Sateen kohinaa (2007), Tienviittoja (2008), Armo tuli kylään (2010), 1989-1999 (2011), 2000-2010 (2011), Päiväntasaaja (2012), Kauneutta ja kipua (2015) ja 3.0 (2017).

Nettisivut: exityhtye.com
Instagram: @exityhtye

468x60v3