Suomirapin supertähti Ruudolf festareille


Ruudolf on suomalaisen rapin ikonisimpia tähtiä jo 2000–luvun alusta. Menestyksestä huolimatta usko Jumalaan on säilynyt ja artisti nähdäänkin myös Maata Näkyvissä festareilla esiintymässä.

Teksti Henrik Mäki
Kuva Andrei6000

Ruudolf on rapin kaksinkertainen Suomen mestari, joka on oman tuotantonsa lisäksi vieraillut esimerkiksi Jaren & VilleGallen albumilla ja tehnyt duona keikkaa Karri Koiran kanssa jo pitkään. Menestys ei ole kuitenkaan vienyt uskoa Jumalaan.

– Uskon mun musiikkiuran takana olevan Jumalan johdatusta. Siitä on kyllä tullut kiisteltyä useamman kerran, että onko kyse vain sattumasta, mutta sattumaan en jaksa uskoa, hän toteaa.

Toisinaan pohditaan, miten hyvin menestyminen ja usko sopivat yhteen. Monet näkevät, että liian suuri suosio saattaa sairastuttaa ihmisen jumaluuden harhaan, joka johtaa luopumukseen. Ruudolfin kohdalla näin ei kuitenkaan ole käynyt.

– Ei mua kiinnosta julkisuus tai haastattelut. Mä haluan vain tehdä musiikkia, se on mulle tärkeintä.
Artistin arki on usein kiireistä ja hiljentyminen jää vähiin.

”Kun sä tiedät mitä oot niin ei sillä ole väliä mitä muut siitä ajattelevat, muista ei kannata siinä välittää.”

– Kirkossa ei tule kovin usein käytyä, mutta viime aikoina olen ehtinyt käymään vähän enemmän hän tunnustaa.
Ruudolf tunnetaan myös rohkeudestaan olla avoin omasta vakaumuksestaan, vaikka se ei miellyttäisi kaikkia.

– Kun sä tiedät mitä oot niin ei sillä ole väliä mitä muut siitä ajattelevat, muista ei kannata siinä välittää.

Esikuvana Asfalttisoturi

Menestyvästä kristitystä tulee nopeasti suurten massojen esikuva. Toisinaan vastuu on melko suuri, kun fanit ovat nuoria ja hakevat esikuvia, joista voivat ottaa mallia uskossaan.

– Ennen koin aika suuria paineita juuri siitä, millainen esikuva olen nuorille. Se oli raskasta ja vei paljon energiaa. Nykyään koitan olla välittämättä siitä ja keskittyä enemmän musiikin tekemiseen Ruudolf analysoi.
Hänestä välittyy selvästi, että kyse ei ole välinpitämättömyydestä, vaan siitä, että ylimääräisellä stressaamisella ei saavuteta mitään.

– Mun oma esikuva on tietysti Asfalttisoturi, artisti naurahtaa viitaten elokuvahahmoon.

”Uskosta yleisesti ajatellaan, että se on sellainen henkilökohtainen asia.”

Vuorisaarnassa Jeesus kehottaa kristittyjä toimimaan maailman valona ja suolana. Toisinaan kristityt saattavat kääntyä sisällepäin omaan yhteisöönsä, eivätkä kohtaa kuin kristittyjä ihmisiä arjessaan. Pelätään ehkä mitä muut ajattelevat, tai ajatellaan, että toimiminen maailmassa on kovin vaikeaa kristityille. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole.

– Ei siihen mun uskoon oikeestaan mitenkään reagoida. Keikoille mennään soittamaan musiikkia ja ei siinä backstagella usko mitenkään erityisesti esille tule. Uskosta yleisesti ajatellaan, että se on sellainen henkilökohtainen asia. En kohtaa uskoni tähden juurikaan vaikeuksia muiden artistien kanssa.

Festarit

Maata näkyvissä -festareihin on enää kuukausi aikaa, sitten odotettu tapahtuma käynnistyy.

– Viimeksi vierailin festareilla jokunen vuosi sitten. On sitä joskus aikaisemminkin tullut käytyä, mutta siitä on jo pidempi aika. Olen esiintynyt siellä aikaisemminkin.

Maata näkyvissä festarit ovat poikkeuksellinen suuri kristillinen nuorisotapahtuma Suomessa. Artisteillekaan ei ole ihan jokapäiväistä tulla esiintymään yleisölle, joista suurin osa on alaikäisiä.

– Ehkä tavalliseen keikkaan verrattuna voi joutua nuoria lämmittelemään hieman enemmän, mutta mukava on tulla esiintymään.

Pitkäaikainen menestyminen ei ole muusikolle helppoa, varsinkin suomirapin puolella vain harvat ovat onnistuneet luomaan pitempää uraa.

– En mä tiedä oonko mä pysynyt koko ajan pinnalla, mutta keikkaa on riittänyt. Vaikea sanoa, mikä siihen on syy. Musiikkia on vain tehty, en tiedä mistä menestys on johtunut.

Uusi levy Ruudolfilta on tulossa ensi vuoden puolella, kun aikaisemmasta on aikaa jo useita vuosia. Artisti haluaa pitää levyn yksityiskohdat vielä salassa, mutta paljastaa jotakin erilaista olevan tulossa.

– Siinä kokeillaan vähän uusia juttuja, katsotaan jos se ensi vuoden alussa saataisiin julkaistua!

Ruudolf, oikealta nimeltään Rudy Kulmala voitti ensimmäisen kerran rapin suomenmestaruuden 2001. Ruudolfin esikoisalbumi Doupeimmat Jumala seivaa julkaistiin vuonna 2004, ja Sue-lehti valitsi sen vuoden albumiksi. Toisen kerran Ruudolf voitti rapin suomenmestaruuden 2005. Seuraava albumi Semi-Hot Ruudolf julkaistiin vuonna 2006. Kaksi vuotta myöhemmin Ruudolf julkaisi kahdeksan kappaleen pituisen EP:n Born in the U.S.A. Ruudolfin tuorein albumi Asfalttisoturin viimeinen hidas on vuodelta 2009, ja se nousi Suomen virallisen listan neljänneksi. Ruudolfin suosio nousi jälleen 2011, kun hän vieraili Jare & VilleGallen Mustaa Kultaa albumilla 2011 kappaleessa ”Raiders”. Ruudolfin suosio jatkoi nousuaan jälleen, kun hänen ja Karri Koiran duo julkaisi kappaleen ”Mammat Riivaa”. Ruudolf on myös sanoittanut mm. Musta Barbaarin singlen ”Salil eka salil vika”. Ruudolf perusti levy-yhtiö Lihamyrskyn vuonna 2015. Siinä olevia artisteja ovat mm. Prinssi Jusuf ja Musta Barbaari.