Minna Penkkimäki on nuori valokuvaaja, jolle internetin kiiltokuvien maailma on tuttu. Hän tietää, kuinka paljn someen laitettavien kuvien taustalle tehdään työtä. Miten meidän tulisi suhtautua somessa täydelliseltä vaikuttavaan elämään?
Teksti Bertha Simojoki | Kuva Minnan albumi
Miksi some ylläpitää illuusiota ”täydellisestä elämästä”?
Sanoisin että melkein kaikki haluavat jakaa somessa positiivisia asioita, sillä saa itselle ja toisille inspiraatiota ja hyvää mieltä. Kauniilla kuvilla tuodaan esille arkisia asioita, mutta myös oman elämän kohokohtia.
Siitä, että yrittää luoda itsestään täydellistä some-persoonaa, on myös haittoja. Se voi luoda ihmiselle vahvan kuoren. Voi itse antaa toisille virheellistä kuvaa omasta elämästään ja sen lisäksi myös itse ruveta elämään valheellisessa mielikuvassa onnistuneesta elämästä oman profiilinsa takana.
Onko siis väärin jos haluaa näyttää somessa vain elämänsä hyvät puolet?
Niin kauan ollaan turvallisilla vesillä, kun itse tajuaa, että kenenkään elämä ei ole pelkästään sitä, miltä se näyttää somessa. Kaiken mitä näkee, kannattaa koittaa ennemmin ottaa inspiraationa, kuin alkaa tavoitella somen epärealistista elämää.
Kauniit kuvat eivät myöskään aina välttämättä ole kovin suunniteltuja tai lavastettuja. Arkisista asioistakin saa erittäin kauniita. Hyvin toteutettuja arkisia kuvia on minusta paljon kivempi katsoa, kuin vain mainoskuvia.
Täytyykö kaiken sisällön olla autenttista?
Kaiken mitä julkaisee, ei tarvitse olla siitä hetkestä. Voit laittaa kuvan viime viikon lomareissusta tällä viikolla jos tuntuu siltä. Kun julkaiset niitä kuvia, joita itse haluat, kerrot itsestäsi ja mieltymyksistäsi. Somen selaajan taas sitten täytyy pitää mielessä se, että se sisältö mikä julkaistaan on vain pieni prosenttimäärä julkaisijan päivästä.
Minkälainen on täydellinen somepersoona?
Täydellinen somepersoona on aito. Sillä tarkoitan, että hän kertoo tunteitaan kuvien avulla tai tekstin kautta. Hän elää hetkessä. Jos on vaikka tunnekuohuja, niin sen voi yhtä hyvin jakaa, jos haluaa.
Nykyään somessa mainostetaan paljo. Täydellinen somepersoona pitäytyy markkinoinnissa aiheessa, eikä hänen mainontansa ole ristiriitaista. Epärehellinen ja epäaito somehenkilö jakaa täydellisiä kuvia, mutta kun näkee hänen päivittäistä postausta ig-tarinoissa, niin hän on aivan erilainen. Ikään kuin olisi kaksi eri henkilöä saman profiilin alla.
Miten meidän tulee katsoa somen siloiteltua sisältöä?
Meidän kannattaa suhtautua varauksella, että osaa suodattaa itselleen tärkeät asiat sisällöstä ja sen mitä tarvitsee. Täydellisyyden hipominen voi olla ajoittain vaikeaa ymmärtää. Sen ajatteleminen, että se voi olla toiselle työ tai alusta työlle, voi auttaa ymmärtämään.
Jotkut tekevät kasvoillaan työtä, niin pitää näyttää edustavalta. Some on monelle ura. Yhden kuvan takana voi useita tunteja. Tähän työhön voi kuulua teekuppien asetteleminen ja kahviloissa kiertäminen. Jokainen maisema ja aamukahvi voi silloin olla sitä arkista, kaunista sisältöä.