Sisarrakkaus kukoistaa Seinäjoella – siskokset Elise ja Johanna Rauha kertovat sisarussuhteestaan


Sisko on elinikäinen ystävä, joka ymmärtää, auttaa ja rohkaisee. Mutta mikä on sisaruksissa kaikkein tärkeintä?

Teksti Ida Välimäki | Kuvat Elise Rauha ja Pixabay/Imaresz

 

Elise Rauhalle, 15, ja Johanna Rauhalle, 13, arki on kiireistä aikaa. Yhteistä aikaa löytyy kouluaikana muodostelmaluistelun ja musiikkiharrastusten takia vain vähän, mutta lomilla he käyvät yhdessä kaupungilla ja katsovat Masterchefiä. Tytöt viihtyvät yhdessä myös keittiössä.

– Me molemmat pidämme todella paljon herkuista, Johanna nauraa.

Yhdessä he ovat kehittäneet kaikenlaisia omia leivoksia ja ruokia, mutta noin vuosi sitten he löysivät netistä silloiseksi suosikiksi nousseen reseptin.

– Löysimme netistä ohjeen mutakakkuun muumimukissa, ja siitä tuli suosittu, tytöt kertovat hymyillen.

Siskokset kertovat leipomisen jääneen nykyään hieman vähemmälle, kun muut harrastukset vievät heidän aikansa.

– Elise soittaa klarinettia, ja minä haluaisin aloittaa myös klarinetin soiton syksyllä, joten se ehkä yhdistäisi meitä vielä enemmän vapaa-ajalla, Johanna miettii.

 

 

Sisko on ikuinen ystävä

Riitely ei kuulu siskosten ajankäyttöön. Toista härnätessä saattaa saada vastaukseksi tiuskaisun, mutta viimeisintä varsinaista riitaa tytöt eivät edes muista.

– Minulle tärkeintä elämässä on se, että olen iloinen, ja siskoni tekee minut iloiseksi, Johanna kertoo.

 

“Kaverisuhteet voivat mennä poikki jos vaikka tulee jotain riitaa, mutta sisko ei kuitenkaan lähde ikinä mihinkään.”

 

Tyttöjen mielestä siskossa on parasta se, että hän on olemassa ja tukena.

– On tärkeää, kun voi tietää, että on aina olemassa läheinen kaveri, Elise kertoo.

– Kaverisuhteet voivat mennä poikki jos vaikka tulee jotain riitaa, mutta sisko ei kuitenkaan lähde ikinä mihinkään, Johanna säestää.

Sisaruudesta löytyy myös huonoja puolia.

– Kamalinta on ehkä se, jos haluaa olla kavereiden kanssa rauhassa ja toinen tulee häiritsemään, Johanna pohtii.

Siskokset ajattelevat, että myös yhteisellä uskolla on vaikutusta sisarussuhteessa.

– Ajattelemme monista asioista samalla tavalla, ja olemme asioista usein samaa mieltä. Kaverit eivät oikeastaan jaksa ymmärtää omia näkökulmiani, mutta Elise ymmärtää, Johanna kertoo.

– Sisko pystyy uskon avulla myös rohkaisemaan toista, Elise lisää.

 

ASIANTUNTIJAN KOMMENTTI: Miksi sisarusrakkaus on tärkeää?

Teksti Seija Leppänen, psykoterapeutti

Sisarukset voivat olla toisilleen valtava rikkaus ja rakkaus, jos menee hyvin. Paljon on kuitenkin kiinni kodista, jossa yhdessä kasvetaan. Jos vanhempien suhde on kovin hankala, se vaikuttaa paljon myös sisarussuhteisiin.

Jos perheessä on puhumatonta kipua tai perhesalaisuuksia, ne vaikuttavat ilman muuta myös sisarussuhteisiin, joko lähentäen heitä tai saadun mallin mukaisesti vaientaen. Perheessä voi olla monta ihmistä, mutta jokainen on yksinäinen.

Parhaassa tapauksessa sisarukset löytävät toisistaan luotettavan ja turvallisen ihmisen. Hyvä suhde voi kantaa läpi koko elämän, yhteinen historia voimaannuttaa arjen tuoksinassa. Jumalan tahto on varmasti hyvä ja voi kaikissa sisarusten välisissä asioissa kantaa ja tukea.

Parhaimmillaan aikuisuudessakin voi veli tai sisko olla olkapää, johon voi aina tarpeen tullen nojata. Tärkeää olisi opettaa ja puhua siitä rikkaudesta, jonka sisarukset voivat toisilleen elämään antaa. Kukaan ei tunne minua niin kuin siskoni tai veljeni, kun saamme yhdessä kasvaa!