Sinä et riitä


Teksti Eveliina Rissanen | Kuva Anniina Rissanen

Haluaisin olla hyvä ihminen. Haluaisin olla ihminen, jonka seura ja elämä tuottaisi enemmän hyvinvointia kuin pahoinvointia. Olisi kiva, jos voisin olla sellainen työntekijä, joka saa pomon aina hyvälle mielelle, kun olen osannut toimia niin hyvin ja miellyttävästi. Valitettava totuus on se, ettei elämässä voi koskaan miellyttää kaikkia tai riittää kaikkeen. Harvalla meistä on yhtä aikaa sekä terapeutin, supermiehen että talonmiehen taidot niin että samalla pystyisi olemaan konmarittaja, hyggeilijä ja hidasta elämää rakastava nautiskelija.

Jossakin vaiheessa elämääni tajusin, etten voisi koskaan täyttää kaikkien ihmisten mittareita ja ohjeita. Saatoin yrittää miellyttää montaa eri auktoriteettia ja ohjetta yhtä aikaa saavuttamatta sillä juuri mitään. Aina voisi tehdä asiat paremmin ja aina löytyy joku parempi. Kaikkea voi tänä päivänä mitata ja vertailla, eikä käveleminenkään ole enää kävelyä ilman aktiivisuusmittaria.

Uskovaisina meillä on kuitenkin etuoikeus olla olematta mukana maailman kilpajuoksussa kelvataksemme ja pärjätäksemme. Meidän arvomme ei perustu meidän yrittämisiimme, laiskuuteemme tai kontrollointiimme paremmasta hyvinvoinnista. Minä löysin armon siinä vaiheessa, kun ymmärsin, etten kerta kaikkiaan riitä ja pysty täyttämään työn, opiskelun, hyvinvoinnin ja ihmissuhteiden mittareita. Arvo ei tulekaan tekemisestä vaan olemisesta Kristuksen lapsena. Hänen käsivarsillaan saan olla keskeneräinen ja vapaa riittämään maailman mittareihin.

Joshua-projektin lanseeraama Unreached of day -sovellus esittelee päivittäin yhden lähetystyön saavuttamattoman kansan. Sovelluksen saa ladattua Apple- ja Android-puhelimille. Sovelluksen ansiosta saa päivittäin konkreettisen tietopaketin yhdestä kansasta, jonka puolesta rukoilla. Sen lisäksi sovellus kertoo, mitä tarpeita on erityisesti tuon kansan keskellä ja se tarjoaa oivan kulttuuritietopaketin erilaisista ihmisryhmistä.

460x60v1

”Toisaalta ihmisenä voi olla vaikeaa siksikin, koska ei haluaisi alistua olemaan ihminen, vaan olla jotain muuta, esimerkiksi jumala tai robotti, jotta voisimme hallita kaikkea tai ainakin jaksaa paahtaa loputtamasti koskaan pysähtymättä.” http://sarasaarela.com

”Sinä johdatit, johdatat, kannat ja annat sen, mitä tarvitsen.” http://www.lily.fi/blogit/kanan-lento

”Kuvittele kaikkia niitä paikkoja, joissa joskus olet halunnut käydä, ja parasta mahdollista seuraa, jossa olet ollut.” http://hymyntartuttaja.blogspot.fi/

”Miksi ihmiset ostavat köyhyyttä kun Sinulla on kaikki rikkaus?” http://saaransydan.blogspot.fi
Minä löysin armon siinä vaiheessa, kun ymmärsin, etten kerta kaikkiaan riitä.

468x60v4