Syntiinlankeemuksen seurauksena ovat ihmiset aiheuttaneet pahaa mieltä toisilleen esimerkiksi kiusaamalla. Alle on koottu seitsemän Raamatun kiusattua henkilöä.
Teksti Lina Simojoki
Kuva Ion Chiosea
Jaakob
Jaakobia kiusasi, kun hänelle ei kuulunut esikoisen siunaus kuten Esaulle. Jaakob sai kuitenkin esikoisen siunauksen, mutta sen seurauksena Esau kantoi Jaakobille kaunaa ja aikoi tappaa hänet heidän isänsä Iisakin kuoltua.
Joosef
“Like father like son”. Joosef tuli kiusatuksi veljiensä keskuudessa, kun hänen isänsä suosi häntä enemmän kuin muita poikiaan. Kun Joosef sai syntymäpäivälahjaksi hienon puvun, myivät kateelliset veljet Joosefin Egyptiin orjaksi.
Simson
Simsonin tarina kertoo hurjasta mutta ihmeellisestä lahjasta, jonka Jumala antoi Simsonille: pitkät hiukset, jotka antoivat hänelle valtavasti voimaa. Simsonin vaimo Delila kuitenkin petti aviomiehensä luottamuksen leikkauttamalla hiukset pois hänen nukkuessaan. Tämä johti siihen, että kaikki hänen voimansa hävisivät. Tällä tavalla Simson saatettiin häpeään koko kansan edessä. Simsonia pilkkasivat myös filistealaiset.
Job
Saatana ehdottaa Jumalalle, että saisi koetella Jobia sen jälkeen kun hänellä on mennyt elämässään hyvin. Jumalan suostuttua peliin kiusaa Saatana Jobia riistäen häneltä lähes kaiken pois koskematta Jobiin itseensä. Lopulta Jobin ystävätkin lähtevät mukaan häntä pilkkaamaan eivätkä yritä lohduttaa häntä murheen keskellä.
Jeremia
Jeremia tulee hyvin surulliseksi nähdessään Jerusalemin kansan tottelemattomuuden Jumalaa kohtaan. Yrittäessään opettaa kansaa elämään Jumalan sanan mukaan saa hän heiltä vastaukseksi vain pilkkaa.
Hanna
Hannaa kiusaa temppelissä päivittäin hänen miehensä Elkanan toinen vaimo Penina siitä, että hänellä ei ole lasta vaikka hän kovasti haluaisi. Tämä pilkkaaminen vaivutti Hannan entistä suurempaan epätoivoon niin että hän temppeliin mennessään itki eikä voinut syödä.
“Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän.”
Jeesus
Jeesusta on kiusattu enemmän kuin ketään muuta. Raamatun kertomuksissa häntä ovat pilkanneet kautta aikojen niin kansa, Saatana kuin nyky-yhteiskunnan ihmisetkin. Pilkkaaminen johti lopuksi ristiinnaulitsemiseen. Onneksi Hän kuoli kaikkien kiusaajien ja meidän muidenkin syntisten puolesta! Meille on annettu mahtava lupaus Raamatussa: “Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh. 3:16).