Lahjojen avaaminen on yksi joulun odotetuimpia hetkiä. Entä jos paketin kohdalla ilon sijasta tuleekin vain vaivautunut hymähdys? Nuotta listasi seitsemän kiusallista joululahjaa.
Teksti Aapo Anttoora | Kuva frannyanne/123rf.com
Kiireellä hankittu
Tärkeän ihmisen joululahjaan kannattaa käyttää riittävästi aikaa. Silloin ei tule ”kun en muutakaan keksinyt”-lahjoja usein. Esimerkiksi varaston perukoilla olevat hedelmärasiat tai kirpputorin Kimble, josta puuttuu nappuloita, voivat olla jokseenkin kiusallisia lahjoja. Lahjan tekoon tai hankkimiseen kannattaa varata aikaa, jos aiemminkin on mennyt aikataulu täpärälle. ”Saranoillaan ovi kääntyy, vuoteellaan laiska.” (Sananl. 26:14) Merkityksellisen mutta vähän aikaa vievän lahjan voi löytää esimerkiksi hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta.
Ohjeiden antaminen, viisastelu
Joululahja voi olla kiusallinen, jos sen kautta pyritään opettamaan toista ilman lahjan saajan halukkuutta. Vanhemman toiveissa voi olla esimerkiksi saada jälkikasvu kiinnostumaan musiikin soittamisesta Beethovenin sävellyksiä sisältävän opuksen avulla. Kyse voi olla myös muusta harrastuneisuudesta, kuten ruoanlaitosta, käsitöistä tai urheilusta. Lahjan saajan on vaikea olla kiitollinen, jos hänellä ei ole yhtään kiinnostusta tai intressejä asiaan. Viesti on kielteinen, jos lahja kohdistuu jotenkin osoittamaan toisen heikkouksia.
”Kun on joskus saanut hyvää, tulisi sitä myös vastavuoroisesti jakaa.”
Väärä tarkoitusperä
Lahja on erityisen kiusallinen, jos sen tarkoitus on jossain aivan muussa kuin toisen ilahduttamisessa. Riemunkiljahduksia ei synny, jos taka-ajatuksena on kiristäminen, lahjominen tai loukkaaminen. Lahja voidaan myös vahingossa tulkita väärin. Siksi dieettiopas tai siivoussarja joululahjana voi aiheuttaa vaivaantunutta hymähtelyä. ”Ei kai kukaan teistä ole sellainen isä, että antaa pojalleen käärmeen, kun poika pyytää kalaa?” (Luuk. 11:11).
Ääripäät
Antamalla liian vähäinen tai ylitsepursuavan runsas lahja voidaan saattaa toinen kiusalliseen asemaan. Esimerkiksi yhden suklaakonvehdin antaminen lahjana muiden juhlaherkkujen rinnalla tuntuisi jopa halventavalta. Liian suuren tai kalliin lahjan taas edessä ihminen kokee jäävänsä toiselle ikuiseen kiitollisuudenvelkaan.
Jumala on antanut meille jouluna kalleimman lahjansa, Jeesuksen, pelastajaksi. Tuota lahjaa emme voi mitenkään hyvittää – voimme vain ottaa sen kiittäen Jumalalta vastaan. ”Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi.” (Luuk. 2:30).
”Joululahjoja vertaillaan toisten kanssa, minkä kautta jäsennellään asemaa yhteisössä.”
Kategorioiden sekoittaminen
Yleisin epäonnistuneen lahjan ominaisuus on väärä koko tai muuten epäsopivuus. Joululahjaksi annettu liian pieni villapaita ei hienosta eleestä huolimatta mairittele, vaikka voi ollakin hassu. Tiettyjen lahjan antaminen käyttäjäryhmään kuulumattomalle on usein epäsopivaa. Olisi noloa, jos vaikka naisen paketista löytyisi partavesi.
Ei riittävästi kaikille
Lahja saattaa olla kohdistettu usealle henkilölle, kuten esimerkiksi naapurin väelle joulutervehdyksenä. Jos naapurille vie jouluruokaa, on hyvä miettiä määrä riittämään koko sille väelle. Kiusallinen tilanne tulee, jos vaikka lanttulaatikkoa antaessa tajuaa ettei se riitä, koska naapurissa asuukin neljän sijasta seitsemän henkeä. Lahjan koon ollessa mietinnässä kannattaa ennemmin antaa ylimääräistä kuin liian vähän. Kun on joskus saanut hyvää, tulisi sitä myös vastavuoroisesti jakaa: ”Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.” (Matt. 10:9).
”Jeesus-lahjaa emme voi mitenkään hyvittää – voimme vain ottaa sen kiittäen Jumalalta vastaan.”
Eriarvoiset
Joululahjoja vertaillaan toisten kanssa, minkä kautta jäsennellään asemaa yhteisössä. Sisarusten lahjojen ei yleensä ole hyvä olla kovin eriarvoisia, jottei se herätä kateutta ja tunnu epäoikeudenmukaiselta. Jaakob piti pojastaan Joosefista muita enemmän ja antoi tälle kalliin puvun. Veljien tunteet ovat arvattavat: viha ja epäystävällisyys (1. Moos. 37:4). Onneksi Taivaan Isä antaa armosta lapsilleen saman, suurimman lahjan. ”Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riitä heitä minulta.” (Joh. 10:28).