7 identiteettiä, joita sinulle myydään


Jokaisella meillä on tarve identiteetille, ja monia vahingollisia identiteettejä ympäröivä maailma meille syöttääkin. Mutta mistä löydämme todellisen identiteettimme?

Teksti ja kuva Ruusu Suomi

 

1) Sateenkaariseksuaali

Seksuaalisuus on tänä päivänä kuuma puheenaihe. Olenkohan hetero-, homo-, bi-, pan- vai aseksuaali? Maailma kannustaa uuden ajan sateenkaarimuottiin ja syyttää kristittyjä muotista, johon vain heterot mahtuvat. On kuitenkin hyvä muistaa, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Hän siis nimenomaan loi, ei survonut tai ahdannut meitä johonkin rooliin. Vaikka syntiinlankeemus toi seksuaalisuuteemme vääristymiä, ei itsestään kannata lähteä etsimään jotakin muuta seksuaali-identiteettiä kuin sitä, minkä on luomisessa saanut.

2) Apinan sukulainen

Samalla, kun pyrimme vakuuttamaan maailman Jumalan luomistyöstä, yrittää maailma vakuuttaa meidät alkuräjähdystä seuranneesta evoluutiosta. Olivatko esi-isämme sittenkin vedessä uiskentelevia limanuljaskoita eivätkä Jumalan kuvakseen luomia ihmisiä? Pelkkä ajatuskin saa identiteetin kannalta aikaan huonon olon. Erityisesti kouluissa apinan sukulaisuutta myydään intohimoisesti lapsille ja nuorille kuin halpaa karkkia. Ei ihme, että moni ostaa ja nielee pureksimatta.

3) Ulkorikas

Ihmisellä on taipumus arvostaa varakkuutta ja valita usein seuransakin sen mukaan. Aikamme maallistuu ja muuttuu yhä materialistisemmaksi. Onko sinua katsottu alaspäin sen takia, että vaatteesi ovat kirpputorilta tai laskusi myöhässä? Vaikka et olisi varakas, pitäisi kuitenkin näyttää hyvin pärjäävältä. Mutta miksi? Se, oletko rikas, köyhä vai siltä väliltä, ei nimittäin tee sinusta hyvää tai huonoa. Se, miten suhtaudut rahatilanteeseesi, sen sijaan kertoo sinusta paljon enemmän kuin tiliotteesi.

4) Some-minä

Onko some-profiilisi takana sinä vai pikemmin joku, jonka haluat muiden sinussa näkevän? Netti tuo uusia samastumisen ja ihailun kohteita, ja erinäiset testit ja tykkäysten määrä muovaavat some-identiteettiämme. Tämä johtuu siitä, että netissä etsimme itseämme uudella tavalla. Itseilmaisumme muokkaantuu toisten kaltaiseksi ja ahtaamme itsemme some-muottiin, jonka salakavalasti määrittävät media ja massasomettajat. Oletko sinä sinä vai @sinä?

5) Kulttuurin orja

Monikulttuurisuudesta keskustellaan paljon. Toisaalta monikulttuurisuus on in, ja meitä kannustetaan siihen. Toisaalta oma kulttuuri halutaan pitää niin sanotusti puhtaana. Moniin kulttuureihin liittyy ikäviä ennakkoluuloja ja yleistyksiä: mihin kulttuuriin ja uskontoon synnyt, sellaisena pysyt ja sen leimaa kannat. Kristittyinä olemme automaattisesti kahden maan kansalaisia. Meistäkin toisilla on ennakkoluuloja. Jokainen pitäisi kuitenkin kohdata yksilönä, sillä kulttuurillinen tausta ei kerro ihmisestä kaikkea.

6) Terve ja kaunis

Kun tutustumme uuteen ihmiseen, tutkailemme, millainen hän on. Mutta jos tiedämme etukäteen, että toisella on vaikkapa masennus tai autismi, tuo yksi piirre lukittuu mieleemme ja lopetamme tutkailumme. Jos taas emme pidä toisen ulkonäöstä, voi parempi tutustuminen jäädä välistä. Miksi ihmisestä on tullut niin pikkumainen? Media muokkaa näkemystämme terveys- ja kauneusihanteista, ja stressaamme itsekin sitä, mitä muut meistä ajattelevat. Jos hiukset ovat huonosti, on koko päivä pilalla. Pitäisikö sen kuitenkaan mennä ihan näin?

7) Jumalan lapsi

Myyvätkö kristityt sinulle Jumalan lapsen identiteettiä? Paljonko se maksaa? Muuten se maksaisikin ja paljon yli varojemme, mutta Jeesuksen ansiosta olemme saaneet tarjoushinnan: anna syntisi pois, ja saat vastineeksi iankaikkisen elämän. Siinä on rehellinen mainospuhe. Se ei ole edes clickbait. Jumalan lapsi on hyvä identiteetti, johon kristitty saa kasteessa syntyä. Mutta huomio! Jumala on meidät jokaisen erikseen muovannut, joten kristittynäkin olet yksilö.

 

”Näin sanoo Herra: Ilmaiseksi teidät myytiin orjuuteen, ja ilman rahaa teidät myös lunastetaan vapaiksi.” (Jes. 52:3)