SAT-7 PARS – kenttätyötä tv-studiolla


Sakari Heinonen vastaa Kyproksella toimivan kristillisen tv-kanavan studion lähetystekniikasta. Lähetystekniikan ylläpito mahdollistaa lähetyksen Lähi-idän maihin.

Teksti Joonas Immonen | Kuva Sakari Heinosen albumi

SAT-7 pyörittää viittä kristillistä satelliitti-tv-kanavaa, joilla näytetään ohjelmaa 24 tuntia vuorokaudessa. Sakarin toimenkuvaan kuuluu vastaaminen heidän studionsa lähetys tekniikasta. Studiolla tuotetaan viikoittain kaksi suoraa lähetystä, joiden aikana on erityisen tärkeää, että tekniikkapuoli toimii. Sakari hoitaa myös muita tekniikkaan liittyviä asioita studiolla.

Työtiimi Sakarin toimipisteessä on hänen mukaansa lämminhenkinen ja kansainvälinen. Tiimin jäsenet ovat innostuneita tekemästään työstä, sekä välittämästään sanomasta.

”Pyrimme tavoittamaan ja rohkaisemaan kristittyjä eri kieliryhmissä Lähi-idän alueella.”

Laajaa tavoittavaa työtä

– Pyrimme tavoittamaan ja rohkaisemaan eri kieliryhmien kristittyjä Lähi-idän alueella, Sakari kertoo.

Ohjelmatarjontaa riittää kaikille perheen jäsenille. Tällä hetkellä Sakarin studiolla tuotetaan lastenohjelmia, joihin lapset saavat itse osallistua soittamalla.

Parasta työssä on Sakarin mukaan ollut saada kuulla, kuinka heidän ohjelmansa on koskettanut tai rohkaissut jotakuta. Hän mainitsee myös tilanteet, joissa tiukasta aikataulusta ja tekniikan temppuilemisesta huolimatta asiat on saatu hyvin hoidettua.

– Niin kauan kuin Taivaan Isä suo, haluan jatkaa näissä tehtävissä.

”Lähtö tapahtuu nimenomaan Taivaan Isän lähettämänä ja Hänen aikataulussaan.”

Kipinä lähetystyöhön lapsuudesta

Sakari on syntynyt Suomessa, mutta oli lähetyslapsena vanhempiensa mukana Keniassa 1993-2004.
Sakari on asunut ulkomailla suuren osan elämäänsä, mutta hän kertoo, että uuteen maahan muuttaminen on silti aina omanlaisensa prosessi.

– Koin tärkeäksi ennen kentälle lähtöä pyytää Jumalalta rukouksessa, että jos se on hänen tahtonsa, niin Hän mahdollistaa sen ja pitää ovet auki. Jos se ei olisi Hänen tahtonsa, niin hän pistää ovet kiinni, Sakari kuvaa.

Sakari kertoo, että hänen tapauksessaan Jumala piti vuoden 2016 maaliskuussa hyvin ovia auki ja lähtö oli mahdollista.

– Lähtö tapahtuu nimenomaan Taivaan Isän lähettämänä ja Hänen aikataulussaan.

Rukous
Anna Jeesus rauhaa Lähi-idän maihin. Siunaa vainottua kirkkoasi ja anna kristittyjen alueella kokea yhteyttä ja olla turvassa. Siunaa lähetystyötä kaikkialla Aasiassa. Aamen.

SAT-7 PARS lähettää kristillisiä ohjelmia miljoonille persiaa -puhuville ihmisille Iranissa Afghanistanissa ja Tadžikistanissa