Sastamalasta Etelä-Afrikkaan ja Pomarkkuun


Pari vuotta sitten Pinja ja Jaakko eivät tienneet, että he tänään viettäisivät yhteistä aikaa vain skypen kautta. Toinen Etelä-Afrikassa vaihdossa ja toinen Pomarkussa lukemassa kirjoituksiin.

Teksti Bertha Simojoki | Kuva Pixabay/Alexas_Fotos & Siiri Inna  

 

Pinja Peuramäki ja Jaakko Anttoora, 18, nauttivat toistensa seurasta ja liikunnasta. Ensitapaamisen he sijoittavat vuoden 2016 keväälle nuorteniltaan. Viime vuonna Pinja lähti Etelä-Afrikkaan vaihto-oppilaaksi isosiskonsa innoittamana. Vaihto-oppilaaksi lähteminen oli jo tiedossa, mutta se tuntui molemmille kaukaiselta ja epätodelliselta ajatukselta. Vaihtoon lähteminen muutti suhdetta ja hankaloitti yhteisen ajan viettoa.

– Välimatka voi olla este, mutta esteet ovat ylitettävissä, jos suhteen eteen on vain valmis tekemään töitä, Pinja kertoo.

Pomarkun ja Etelä-Afrikan väliltä löytyy n. 15 000 kilometriä välimatkaa ja se jos joku, on kaukosuhde.

– Jotkut voisi kutsua meidän välimatkaa Suomessa jo etäsuhteeksi, kun asutaan kuitenkin eri kunnissa, toteaa Jaakko.

”Luottamus on yksi suhteen tukipilareista jota ilman suhde ei ole kestävä”

Etäisyys lisää avoimuutta

Suhteessa luottamuksen rooli on erittäin tärkeä.

– Luottamus on yksi suhteen tukipilareista jota ilman suhde ei ole kestävä, pohtii Pinja.

Kun arkea ei samalla tavalla jaeta, täytyy luottaa siihen mitä toinen sanoo. Etäisyyden ei aina tarvitse olla huono asia, se voi myös kasvattaa.

– Etäisyys on oikeastaan vain tuonut meitä lähemmäksi toisiamme, kun se on ajanut meitä puhumaan tunteistamme ja ajatuksistamme täysin avoimesti, sanoo Jaakko.

– Ettei huolet patoudu sisälle ja purkaudu kerralla. Silloin ongelma paisuu isommaksi kuin mitä se oikeasti on, jatkaa Pinja.

Jumala on toiminut vaikeiden asioiden kautta ja kääntänyt ne siunaukseksi. Haastavat ajat ovat vain vahvistaneet suhdetta. Pinja ja Jaakko pohdiskelevat yhdessä asioita, jotka ovat tärkeitä etäsuhteessa. Esiin tulee luottamuksen lisäksi tunteita osoittavien sanojen merkitys, sillä välittämistä ei ole mahdollista teoilla osoittaa.

– Myös rukoileminen suhteen puolesta on erittäin tärkeää. Se antaa rauhan tunteen siitä, että loppujen lopuksi omissa voimissa ei tarvitse jaksaa, tiivistävät Pinja ja Jaakko.

“Etäisyys on tuonut meitä lähemmäksi toisiamme, kun se on ajanut meitä puhumaan tunteistamme ja ajatuksistamme täysin avoimesti”

Luottamus lähtee itsestä

Luottamukseen vaikuttaa kovasti ihmisen minäkuva — minkälainen suhde on itseensä, miten on saanut eväitä lapsuudessaan omaan oloonsa ja persoonaansa. Jos on ollut heikko itsetunto, isoja tai pienempiä pettymyksiä lapsuusperheen ihmissuhteissa, vanhempien avioero, riidat, tai väkivalta, kaikki ne jättävät aina myös lapseen isoja luottamusongelmia. Matka terveeseen minuuteen voi olla pitkä ja kivinen tie, mutta toipuminen on mahdollista.

Kun on petetty, tavalla tai toisella, on myös parisuhteessa tehtävä töitä, jotta historian jäljet eivät aiheuta pelkoa niin, ettei uskaltaudu suhteeseen. Matka luottamukseen voi olla pitkä, mutta aina kannattava ja mahdollinen.

Kaukosuhteessa korostuu molemminpuolinen luottamus ja siinä auttaa rehellinen puhuminen, myös kivuista ja pettymyksistä. Rehellisyys itsensä ja rakastetun kanssa on avainasemassa, jotta kaukosuhdekin toimii ja voi johdattaa aikanaan avioliittoon. Isoissa luottamusvaikeuksissa on tärkeä hakea apua sielunhoitajalta tai ammattilaiselta.

On tärkeää tiedostaa, että vaikka olisi kuinka rikkinäinen tai kipeä tausta, voi suhde rakentua kumppaniin, jos molemmat ovat avoimia ja rehellisiä itselleen ja toisilleen. Jumala antaa rohkeutta ja apunsa kun rukoilemme Häntä matkakumppaniksi matkalla luottamukseen!

Palstan asiantuntijana toimi psykoterapeutti Seija Leppänen.