Sarasteen pojat: Roskakuskista päälavalle

Sarasteen pojat: Roskakuskista päälavalle

Maata Näkyvissä -festareilla nähdään joka vuosi kymmeniä eri artisteja lavoilla esiintymässä, mutta joillakin artisteilla on myös talkoolaispassi kaulassa. Sarasteen Lauri ja Antti ovat vanhoja festarikonkareita, joilla on jos jonkinlaista kokemusta eri talkoohommista.

Molempien festariura alkoi Puhtotiimin (eli roskakuskien) sinisten haalarien kätköistä. Kuten kaikki tietävät, roskiksesta on hyvä aloittaa; muutaman vuoden päästä voi päätyä vaikka päälavalle. Myöhempinä vuosina Lauri on toiminut järjestyksenvalvojana, ja Antti suntiona sekä sielunhoitajana.

Pojat muistavat aluksi lähteneensä talkoolaisiksi kavereiden kanssa: oli hauskaa hengailla yhdessä töitä tehden. Erityisesti molemmat muistelevat lämpimästi Puhtotiimiä: ”Roskakuskin homma oli äärimmäisen nautinnollista puuhaa. Siellä oli hieno asenne ja kummallisesta työstä otettiin kavereiden kanssa kaikki ilo irti” Antti toteaa. Nykyään pojat haluavat olla talkoolaisina tarjoamassa muille yhtä hauskoja festareita kuin itse saivat aikanaan kokea.

Laurille ja Antille soittaminen on tärkeä harrastus, ja on hauska soittaa parhaiden kavereiden kanssa. Suurinta pojille on kuitenkin se, että he saavat soitollaan viedä maailman tärkeintä asiaa eteenpäin. Jeesus on heidän syntiensä sovittaja, tie, totuus ja elämä. Jeesuksen kautta he ovat menossa taivaaseen ja saavat ilolla viedä sanomaa Jeesuksesta eteenpäin täällä maan päällä. Yhdessä Sarasteen biisissä lauletaankin: ”Naura mun kanssani, naura matkalla taivaaseen!”

Lue koko juttu: Maata Näkyvissä -festarit By: Katariina Laato