Nuoruudessa Sami Asp etsi elämän tarkoitusta New Agesta ja okkultismista. Nyt lahjakas mies saa elää elämänsä musiikin ja Jeesuksen rakkauden ympäröimänä.
Teksti Eveliina Rissanen | Kuva Lauri Halme
Sami Asp on mies, joka pitää tärkeänä Raamatun hyvää tuntemista, ja siihen on syynsä. Oman nuoruutensa okkultismihistorian vuoksi mies on saanut nähdä pimeyden ja paholaisen tavan toimia maailmassa. Paha on aina käyttänyt jo Eedenistä asti kahta erilaista tapaa hyökätä Kristinuskoa vastaan: Jumalan sanan kyseenalaistaminen sekä Jumalan tahdon vastaan yllyttäminen. Sen lisäksi paholainen on aina hyödyntänyt Jumalan sanaa Häntä vastaan, josta todistaa myös Jeesuksen kohtaaminen paholaisen kanssa erämaassa.
– Jeesus tunsi Raamatun kokonaisuuden, ja hän hyökkäsi sillä paholaista vastaan. Siksi Jumalan sanaan juurtuminen on hirveän tärkeää. Meidän tehtävä on myös opetella tunnistamaan Jumalan tahto sekä se, mikä tuottaa hyvää ja mikä huonoa hedelmää, Asp kertoo.
Asp on saanut hyödyntää omaa menneisyyttään kertomalla nuorille ja vanhemmille pimeyden vaaroista. Hänestä on tärkeää, että ihmiset tuntevat myös ulkoisesti viattomina näyttäytyvien ilmiöiden juuret.
Nuoruusiän etsimisen jälkeen Jumala on ollut se, joka on täyttänyt Aspin elämän tyhjyyden ja
kyvyn elää itsensä kanssa myös nauttien elämästä. Sen vuoksi Aspin suurin unelma on olla levittämässä Jeesuksen rakastavasta äänestä sanomaa musiikin avulla koko loppuelämänsä ajan.
”Meidän tehtävä on myös opetella tunnistamaan Jumalan tahto sekä se, mikä tuottaa hyvää ja mikä huonoa hedelmää.” – muusikko Sami Asp
Kuka Sami?
Viitasaarelainen Sami Asp asustelee vaimonsa, kahden lapsen ja koiran kanssa Tampereella, missä hän tekee kokopäiväisesti muusikon töitä. Asp on saanut elättää itsensä musiikilla jo 16- vuotiaasta lähtien, jolloin hän alkoi kiertää ensimmäisiä keikkoja ympäri Suomea, sekä teki ensimmäisen studiosessionsa. Nykyään muusikon elämä sisältää monia eri freelancerin töitä, kuten musiikin tuottamista, mainosäänien spiikkaamista, laulujen tekemistä sekä musiikkikiertueita ja puhujavierailuita.
Muusikon juuret istutettiin mieheen jo nuorena, sillä lapsuuden perheessä soitettiin ja kuunneltiin musiikkia paljon. Ensimmäisenä soittimena Aspilla oli ukulele ja sen jälkeen hän aloitti jo 4-vuotiaana viulunsoiton. Laulaminen on kuulunut muusikon elämään aina.
– Lapsena soitin musiikkia kasettien säestyksellä ja sormet oli soittamisesta ihan vesirakkuloilla, Sami Asp kertoo.
Sen lisäksi Asp soitti mandoliinia ja yläkoulusta lähtien sähkökitaraa. Samoihin aikoihin nuori mies aloitti bändeissä soittamisen ja oli mukana musiikkiorkestereissa sekä kansanmusiikkiryhmissä.
Ekaa kertaa omat biisit
Parin vuosikymmenen ajan Sami Asp on tehnyt musiikkia bändeissä, mutta tänä vuonna häneltä ilmestyi ensimmäinen soololevy. Soolouran historia ulottuu kuitenkin muusikonuran alkuvuosiin, jolloin hän teki äänitteen Yhdysvalloissa opiskellessaan musiikkia yhdessä suurten tähtien kanssa.
Kuitenkaan levyjä ei saatu koskaan myyntiin, mikä katkeroitti herkän muusikon. Asp päätti, ettei enää koskaan tee omaa musiikkia.
– Sitten katkeruuden “20-vuotissyntymäpäivänä” vuonna 2019, mietin, että jospa sitä joskus tekisi jotakin omaa. Saman tien tartuin tuumasta toimeen, ja päätin äänittää omaksi iloksi omia biisejä, Sami Asp kertoo.
Sooloprojektiin muusikko pyysi mukaan myös viulisti Anni-Kaisa Ojalan ja harmonisti Neea Lamminmäen. Triona muusikot olivat soittaneet jo kerran aikaisemminkin, jolloin Asp suunnitteli jo mahdollista yhteistyötä.
Triona soittaminen on eronnut bändiprojekteista monella tapaa.
– Itselläni haastavinta on yhdistää laulaminen ja soittaminen. Kuitenkin pienellä porukalla on paljon helpompaa esiintyä kirkoissa ja seurakunnissa. Sen lisäksi harmoonin, viulun ja kitaran avulla voidaan tehdä sekä herkästi että isosti.
Kuka?
Sami Asp
Tuottaja, muusikko, mainosääni, lauluntekijä
Osaa soittaa “perus bändisoittimia sekä viulua ja muutamaa muuta vitkutinta”
Nuoruuden musiikilliset esikuvat: Olavi Virta, Iron Maiden, Dream Theater, Bon Jovi, Europe, Alanis Morrisette, Madonna ja Petra.
http://www.samiasp.com/