Salaa matkustava possu


Pelästytin taksikuskin, esikoulun väen ja vanhempani lähtemällä ylimääräiselle kierrokselle taksin takakontissa. Olin liian ujo muistuttamaan, että minut pitäisi päästää ulos.

Teksti Meri Halme | Kuva Sergei Martirosov/123rf.com

Kuulun siihen joukkoon ihmisiä, jotka tilaavat pitsansa mieluummin netistä, jotta eivät joutuisi puhumaan puhelimessa tuntemattoman kanssa. Varsinkin lapsena olin todella ujo ja hiljainen. Se aiheutti monta tilannetta, jotka silloin tuntuivat tietenkin pelottavilta ja ahdistavilta, mutta joille on voinut jälkeenpäin naureskellakin.

Ehkä mieleenpainuvin tapaus sattui ollessani esikoulussa. Kuljin silloin matkat taksikyydillä. Taksit olivat henkilöautoja, joissa oli yksi ylimääräinen istuin takakontissa. Jostakin minulle yhä tuntemattomasta syystä näitä penkkejä takakontissa nimitettiin ”possuosastoksi”. Istuin possuosastolla melko mielelläni, koska se kuulosti hauskalta kuusivuotiaan korvaan ja siellä oli rauhallista.

Oli tavallinen talviaamu ja olin menossa taksilla eskariin. Olin päässyt possuosastolle ja istuskelin siellä tyytyväisenä. Perille tultuamme kuljettaja nousi avaamaan ovia lapsille, kuten aina. Odotin kiltisti vuoroani takakontissa hänen patistaessaan toiset lapset ulos autosta. Minut hän kuitenkin unohti. Seurasin alati kasvavan kauhun vallassa, miten muut lapset kirmasivat kohti eskaria ja kuljettaja istahti takaisin etupenkille jatkaakseen matkaansa.

Mieleeni ei edes tullut, että minun kannattaisi pyytää kuljettajaa päästämään minutkin ulos. Istuin hiljaa paikoillani sydän hakaten, kun taksi ajoi pois parkkipaikalta. Istuin edelleen hiljaa paikallani, kun se poimi kyytiin kaksi uutta matkustajaa ja vei heidät määränpäähänsä. Yhteensä noin kaksikymmentä minuuttia kyyhötin takakontissa, joka ei muuten tuntunut enää ollenkaan mukavalta paikalta, ja mietin, mitä minulle oikein tapahtuisi. Oli siihen aikaan suuri salapoliisikirjojen fani ja harkitsin hetken jokseenkin vakavissani vaihtoehtoa, että minut oli kidnapattu.

Lopulta tulin siihen tulokseen, että kuljettaja oli luultavasti vain unohtanut minun olemassaoloni ja että minun pitäisi muistuttaa häntä siitä, ellen haluaisi viettää loppupäivää kiertelemässä Nastolaa taksin takakontissa. Kun olin taas autossa kaksin kuljettajan kanssa, uskaltauduin vihdoin avaamaan suuni. Piipitin pienellä ja värisevällä äänellä, että minun olisi pitänyt jäädä esikoululla.

Kuljettaja, joka oli luullut olevansa autossa yksin, pelästyi melkoisesti. Hän kuitenkin lähti välittömästi palauttamaan minua oikeaan osoitteeseen tajutessaan tilanteen. Saavuin eskariin reilusti myöhässä. Työntekijät olivat ihmetelleet poissaoloani ja soittaneet vanhemmilleni, jotka arvatenkin olivat huolestuneet kamalasti katoamisestani. Loppu hyvin, kaikki hyvin – pääsin ehjänä perille ja minulle jäi kerrottavaksi tarina siitä, miten olin matkustanut possuna jäniksenä.

Aiheeseen liittyvää: