Sisällissodan repimän Etelä-Sudanin pakolaiset kaipaavat evankeliumia. Lähetyskäskyn voimaannuttamana Antti Saarenketo jaksaa vaikeissakin olosuhteissa.
Teksti Noora Rämö | Kuva Antin albumi
Antti Saarenketo tekee lähetystyötä vaimonsa Liisan kanssa Pohjois-Ugandassa, Sudanin luterilaisen kirkon mandaatilla. 61-vuotias pastori lähti ensimmäiselle lähetyskentälleen Keniaan 30 vuotta sitten vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa.
Antti sai sisäisen kutsun Jumalan valtakunnan työhön ollessaan seurakuntanuori. – Kaikki ei tapahtunut kerralla, vaan Jumala kypsytti pikkuhiljaa tähän tehtävään. Valmistamiseen on ollut vaikuttamassa myös lukuisa joukko kristittyjä, Antti pohtii. – Tärkeintä on ollut havaita Raamatusta se, että lähetystyössä on kysymys Herran käskystä ja valtuutuksesta. On etuoikeus palvella työssä, mikä on Herramme silmissä arvokkainta ja Hänen viimeisen käskynsä toteuttamista.
Antti muistuttaa, että lähetystyössä – niin kuin muutenkin – kaikki tulee Jumalalta, ihmisen osuus on mitätön. – Kysymys on lähinnä siitä, että suostuu Herran johdatukseen ja lähtee ja palvelee hänen varassaan.
Aito seurakuntayhteys ei riipu olosuhteista
Antti työskentelee eteläsudanilaisten pakolaisten parissa, jotka ovat paenneet sisällissodan takia naapurimaahansa. Pohjois-Ugandassa heitä on yli miljoona eri leireillä. Työtä tehdään yhdessä Sudanin luterilaisen kirkon kanssa ja monet kirkon työntekijät ovat itsekin pakolaisia. – Olosuhteet leireillä ovat ankeat ja kaikesta on pulaa, Antti kertoo.
– Pyrimme huolehtimaan seurakuntalaistemme hengellisistä tarpeista. Sitä mukaa, kun meillä on varoja, autamme pakolaisia myös muilla tavoin. Antti ja muut kirkon työntekijät ovat esimerkiksi saaneet muutamia nuoria myös ugandalaisiin kouluihin, koska leirien omat koulut ovat tupaten täynnä. Samalla luokalla voi olla satojakin oppilaita.
Etelä-Sudanilaisen luterilaisen kirkon seurakunnat kokoontuvat Ugandan pakolaisleireillä pressukirkoiksi kutsutuissa rakennelmissa. – Aito seurakuntayhteys ei ole paikasta kiinni. Kirkossa oikein aistii Pyhän hengen läsnäolon. Ihmiset saavat Jumalalta avun ja ylistävät Häntä kaikesta kokemastaan huolimatta.
”Ihmiset saavat Jumalalta avun ja ylistävät häntä kaikesta kokemastaan huolimatta.”
Kaikkivaltiaan hyvässä hoidossa
Lähetystyöntekijänä näkee sen, miten apua tarvitsevien määrä on suurempi, kuin mihin omat voimat riittävät. Olosuhteet ja jaksaminen menevät joskus ihan äärirajoilla. – Inhimillisesti katsoen tuntuu työssä usein siltä kuin siirtäisi pikkulusikalla vuorta, Antti kertoo.
Eräs afrikkalainen pastori rohkaisi miestä näillä sanoilla: – Antti, autetaan me niitä ihmisiä, jotka Jumala tuo meidän luoksemme. Kun oma heikkous ja rajoittuneet olosuhteet tulevat vastaan, Antti muistaa samanaikaisesti kuinka hän on edustamassa Jumalaa, ei itseään.
– Me ihmiset olemme hyvin rajallisia, emmekä voi monille asioille mitään. Siksi onkin tärkeää tuoda ihmiset Jumalan luokse, joka kykenee ja voi auttaa. Hän ei kysy kykyjä ja voimiamme, vaan Hänelle riittää sydämemme.
Koska lähetystyö on Jeesuksen ykkösasia, on syytä miettiä miten se näkyy omassa elämässämme. – Rukoile, kysele, katsele, kääri hihasi työhön ja saat nähdä valtavia asioita mitä Herra tekee.
Tuomme eteesi kaikki kärsimysten ja vaikeuksien keskellä elävät ihmiset, erityisesti lapset sodan jaloissa. Herätä meidät jokainen näkemään heidän hätänsä ja tekemään kaikkemme heidän auttamiseksi. Siunaa kaikkia lähetystyöntekijöitä ja ole heidän tukenaan vaikeissakin olosuhteissa. Ota käyttöösi se, mitä meillä on ja kutsu meitä valtakuntasi työhön. Kiitos, että me kaikki voimme toimia tien rakentajina Sinulle. Aamen.
Uganda
pääkaupunki: Kampala
väkiluku: 41 452 245
viralliset kielet: englanti, swahili
valuutta: Ugandan shillinki