Perusta kunnossa ja intohimo roihuavana


Mikael ‘Mikaveli’ ja Angela ‘Ansku’ Meklinin sydämillä palaa halu tavoittaa ihmisiä, jotka eivät tunne vielä Jumalaa. Tähän he käyttävät monia eri kanavia, muun muassa musiikkia.

Teksti Annika Jalovaara | Kuva

Mikael ja Ansku ovat Helsingissä asuva, jutellessa erittäin nauravainen ja hyväntuulisuutta välittävä kristitty pariskunta. Heillä on kaksi lasta, 3-vuotias Chanel ja 1-vuotias Elena. Meklinit ovat näkyvimpien uskovien joukossa Suomessa, varsinkin nuorten keskuudessa Mikaelin räppiuran vuoksi. Heidän elämänasenteestaan huokuu tästä huolimatta jalkojen pitäminen tiukasti maanpinnalla – vaikka korkeita tavoitteita heillä onkin.

Jumala on pariskunnan elämän perusta ja usko elämänarvoja ratkaisevasti muokkaava tekijä, jonka päälle kaikki muu heidän elämässään rakentuu.

– Haastavaa edes sanoa, missä Jumala ei näkyisi elämässämme ja parisuhteessamme, koska kaikki pohjautuu siihen ja tulee sieltä, Ansku toteaa. Pari pitää tärkeänä seurakunnassa käymistä viikoittain, Raamatun lukemista ja henkilökohtaista rukousta. Nuorille uskoville he haluavat sanoa, että on tärkeää pitää yllä suhdetta Jumalaan lukemalla Raamattua ja hengellisiä kirjoja sekä kuuntelemalla saarnoja. Ratkaisevassa asemassa ovat myös samat arvot jakavat lähimmät ystävät ympärillä.

– On tärkeetä että ne lähimmät olisi uskossa. Että ihmiset meidän ympärillä puhuis meille uskoa rohkasevasti. Mutta meidät on myös kutsuttu rakastamaan kaikkia.

Rukoilevan isoäidin rukousvastaus

Mikael ja Ansku tapasivat toisensa 15-vuotiaina. Kaikki alkoi Helsingin Kaivopuistossa, missä he tavattuaan hengailivat kesän. Mikaelin perhe oli uskossa, ja Angela lähti heidän mukanaan kristilliseen tapahtumaan Ruotsiin. Tämän jälkeen he alkoivat käydä yhdessä seurakunnassa. Molemmat kertovat tulleensa uskoon 15-16 -vuotiaina.

Anskun tausta ei ollut uskova. Hän tulee monikulttuurisesta perheestä: hänen isänsä on Jamaikalta ja äitinsä Suomesta. Ensimmäinen asia, minkä hän kuuli isältään uskoon tullessaan oli, että hän oli uskovan isoäitinsä rukousvastaus.

Pariskunnan pitkän suhteen vaikeinta aikaa ovat olleet ensimmäiset vuodet naimisissa, kun Ansku käsitteli taustaansa ja sieltä tulleita ajattelumalleja ja arvoja uudessa valossa.

”Mutta sen jälkeen kun perusta on valettu kunnolla, on helpompaa rakentaa siihen päälle”

– Avioliittoleirillä kaikki aiheet, joita me käytiin läpi tuntuivat liittyvän mun henkilökohtaiseen elämään. Miikulla oli kaikki vaan hyvin, Ansku naurahtaa. – Mutta mun lähtökohdat oli niin eroavat, koska tulin ei-kristitystä taustasta. Kaikki mun elämässä rakennettiin uudelle pohjalle. Niin merkittävällä tavalla usko vaikuttaa elämään ja parisuhteeseen.

– Mutta sen jälkeen kun perusta on valettu kunnolla, on helpompaa rakentaa siihen päälle, pariskunta toteaa.

Elämä Jumalan kanssa ottaa välillä vatsanpohjasta

Anskun ja Mikaelin elämässä Jumalan kanssa on ollut tähän asti paljon hauskoja ja jännittäviä asioita.

– Välillä se ottaa vatsanpohjasta, kun lähtee mukaan uusiin juttuihin, Mikael toteaa. Heidän mukaansa myös matkassa Jumalan kanssa on aina uutta.

– Juuri kun tottuu johonkin vanhaan, niin tulee aina uus juttu, ja Jumala heittää hyvällä tavalla uusiin haasteisiin. Kuin olisi veneessä ja tekisi hyppyjä päästen aina uusiin syvyyksiin. Myös Jumalasta löytää aina uusia syvyyksiä, Mikael maalailee.

Pariskunta kokee teiniaikoihin verraten uskonsa lujittuneen ja juurtuneen syvemmälle.

– Kun elämä heittää kurvipalloja eteen, uskon juuret kasvavat yhä vain syvemmälle. Sitä myös huomaa mennessään pidemmälle, että Jumala todella kantaa läpi kaiken. Elämässä näkee, että usko on asia joka pysyy, kun muut asiat menevät, pari kokee.

”Juuri kun tottuu johonkin vanhaan, niin tulee aina uus juttu, ja Jumala heittää hyvällä tavalla uusiin haasteisiin”

Mikaelille elämänsä aikana suurin oivallus Jumalasta on ollut nähdä, että Hän on todellinen, ja sen lisäksi aina hyvä. Angelalle tuo oivallus on ollut sen ymmärtäminen, että Jumala on isä. Hänestä oli radikaalia Jumalan tulevan niin lähelle ihmistä, että Hän haluaa olla isämme ja rakastaa isällisellä rakkaudella. Ja että Jumala on se, joka pitää lapsistaan huolen.

Musiikkiuralla tavoitteet korkealla

Mikael julkaisee räppiä artistinimellä Mikaveli. Hän on keikkaillut jo kuusi vuotta, ja hänen uusin biisinsä Valot kii ilmestyi tammikuussa. Biisi on saanut hyvän vastaanoton – sitä onkin kehuttu aidoksi ja puhuttelevaksi.

Rap-biisien tekemisen lisäksi hän käy päivätöissä henkivakuutusyhtiössä, on mukana Imboys-vaatemerkin tuottamisessa, huolehtii lapsistaan ja on aktiivisesti mukana seurakunnassa. Intohimo ja tavoitteellisuus huokuvat Mikaelista, kun hän vastaa humoristisesti haluavansa saavuttaa räppikentällä “kaiken”.

Seuraavia askelia Mikavelin uralla on saada lisää biisejä julkaisuun ja mennä kohti albumia.

– Musiikissa on nyt uusi lähtö!, mies iloitsee. Kohdeyleisökseen Mikael toteaa tavoittelevansa koko Suomea vauvasta vaariin. Imboys-vaatemerkin tulevaisuuden suunnitelma on tehdä siitä kansainvälinen. Musiikkialan maallisella puolella Mikael kertoo vastaanoton hänen uskoaan kohtaan olleen suurimmalta osaltaan yllättävän positiivista.

”Musiikissa on nyt uusi lähtö!”

– Ihmiset suhtautuu vaihtelevasti. Osalle usko nostaa karvat pystyyn, mutta monet sanoo että toi on tosi siisti juttu, Mikael avaa.

Jokainen on esikuva

Angela on tällä hetkellä kotona kahden lapsensa kanssa. Sen lisäksi hän vetää pienryhmää, jossa osallistujat kaivautuvat syvälle keskustelemaan eri aiheista. Ansku on julkaissut ylistysmusiikkia, mutta kokee nyt, että hänenkin kenttänsä on mennä enemmän seurakunnan ulkopuolelle.

– Musiikki on aina palanut mulla vahvasti sydämellä. Unelmana on tehdä omaa musaa, nainen kertoo. Mikaelin ja Angelan kutsut ovatkin nyt ajautuneet enemmän yhteen.

– Me koetaan molemmat, että meillä on sanottavaa, joten halutaan olla tuomassa sitä esille eri kanavien kautta, he ajattelevat. Anskulla on myös blogi, johon hän on kirjoittanut muutaman vuoden. Siinä henkilökohtaisten asioiden avaaminen palkitaan, kun ihmiset kertovat oivaltaneensa hänen kirjoitustensa kautta jotain uutta tai koskettuneensa.

Pariskunta on elämässään monelle näkyvällä paikalla.

“Me halutaan elää niin, että inspiroidaan ihmisiä meidän ympärillä.”

– Välillä koen vähän painetta esikuvana olemisesta, mutta se ei ole vallitseva kuvio, Mikael toteaa. Aviopari on sitä mieltä, että jokainen on esikuva, eikä sitä totuutta voi paeta.

– Niillä, jotka on esillä on vain suurempi vaikutusala, mutta jokainen vaikuttaa lähellä oleviinsa ihmisiin hyvällä tai huonolla tavalla. Me halutaan elää niin, että inspiroidaan ihmisiä meidän ympärillä, Meklinit alleviivaavat.

Mikael ja Angela Meklin: Tapasivat 15-vuotiaina, menivät 18-vuotiaina naimisiin ja ovat nyt olleet 13 vuotta naimisissa. Mikaveli – Valot kii (uusi single). Imboys-vaatemerkki ja Gift of Freedom -blogi. Tulevat Helsingistä, kummatkin 31-vuotiaita viikon ikäerolla.