Park 7 kertoo, kuinka unelmista tehdään totta: tekemällä sitä, mistä pitää eniten. Unelmien toteuttaminen vaatii myös työtä, mutta innostavaa työtä tehdessä tunteja ei lasketa.
Nuotta tapasi Pasilassa bändin laulaja-kitaristin Miika Lamminmäen ja rumpalin Miika Luomarannan ja haastatteli heitä unelmien toteutumisesta. Yksi bändin unelma on juuri toteutunut uuden albumin Kohillaan valmistuttua. Miika Luomaranta näyttää kuvan painosta, jossa näkyy hyllyllinen sinisiä levynkansia.
Miika Lamminmäellä puolestaan on mukana varsinainen levy, joka julkaistaan virallisesti vasta haastattelun jälkeen 13.11. Maata Näkyvissä -festareilla. Uusista kappaleista Huudetaan on julkaistu tosin jo YouTubessa ja bändin Facebook-sivuilla, missä musiikkivideo on 12.11. mennessä kerännyt 5213 katsojaa. Menestyvän bändin kohdalla kiinnostaa kuulla, miten unelma bändistä lähti aikanaan liikkeelle.
– Koko ajan on tehty sitä, mistä on tykätty, ja siitä sitten lähti bändi vähän vahingossa liikkeelle, vastaa Miika Lamminmäki.
– Uskon, että Jumala siunaa sen, minkä Hän haluaa viedä eteenpäin. Ollaan saatu innostus soittaa ja olla seurakunnassa mukana sekä into kertoa evankeliumista.
Seuraavaksi bändin kalenterin täyttävät keikat aina heinäkuuhun asti, bändin kiertäessä Turun ja Helsingin lisäksi monilla pienemmillä paikkakunnilla, kuten Lammilla, Forssassa ja Viitasaarella.
Sä luulit se ei tuu tapahtuun
Lamminmäki ja Luomaranta kertovat, että uuden levyn tekemiseen on nähty paljon vaivaa. Levynteko aloitettiin puolitoista vuotta sitten, mistä vuosi kului kappaleiden tekemiseen. Biisit ja sanat suunniteltiin alusta lähtien tarkkaan. Bändillä oli alusta alkaen selkeä visio siitä, millaisen levyn he haluavat tehdä.
–Tiesimme jo alussa, montako kappaletta levylle teemme, ja suunnittelimme myös sen, minkä tyylisiä kappaleet ovat. Päätimme esimerkiksi, että neljännen raidan tyyli on tällainen, ja seitsemännen raidan tuollainen, ja sitten kirjoitimme biisit sen mukaan, kuvaa Luomaranta.
Gospelmusiikkia voi kirjoittaa monesta eri näkökulmasta, ja bändi pohti yhdessä tarkkaan, mitä haluaa kappaleiden kautta kertoa.
– Kyllä musiikkia voisi säveltää ilman suunnitelmaakin, mutta levyn kokonaisuuden kannalta suunnitelma on hyvä olla olemassa, kertoo Lamminmäki.
Laulujen kirjoittamisen jälkeen bändi siirtyi tammikuussa studioon, jossa työskentely jatkui lokakuulle asti. Tämän jälkeen seuraa keikkavaihe, jossa biisinteon jälkeen pääsee ”lepäämään” keikkalavoille. Musiikin teko meneekin ikään kuin sykleissä, työn vaiheiden muuttuessa levyntekoprosessin mukaan.
Huudetaan ikuisesta elämästä
Levyn tekoon on kulutettu tunti jos toinenkin, sillä studiolla päivästä kului 4-6 tuntia opiskelun ja töiden jälkeen. Tiukka tahti ei kuitenkaan tunnu bändin jäseniä haitanneen, päinvastoin. Vaikuttaisi siltä, että vapaa-ajallaan bändin jäsenet kaikkein mieluiten ovatkin tekemässä musiikkia. Kumpi bändin jäsenten mielestä on hauskempaa, opiskelu ja muu työnteko, vai musiikkikuviot?
– Kyllä luulen, että voin puhua kaikkien bändin jäsenten puolesta, kun sanon että musa, naurahtaa Lamminmäki.
– Musaa tehdään siksi että halutaan, muuta siksi kun pitää, vahvistaa Luomaranta.
Muille unelmaansa tavoitteleville Lamminmäki ja Luomaranta antavat vinkiksi saman, minkä he itse ovat tehneet: kannattaa tehdä sitä, mistä tykkää. Kun tekee rukoillen sitä, mistä on oikeasti innostunut, ja antaa sille kaikkensa, oma tie kyllä löytyy.
Sen lisäksi unelmien tavoittelussa tärkeätä on tehdä suunnitelma.
– Jos juoksijalla on tavoite olla maailman paras juoksija, se on aika iso tavoite. Mutta jos tavoitteen jakaa pieniin osiin, se on helpompi toteuttaa, kuvaa Lamminmäki.
– Levyä tehdessäkin meillä on välitavoitteita, joiden kautta edetään aina seuraavaan tavoitteeseen, kertoo Luomaranta.
Ei mikään itku taivaaseen kestä
Palataan uudelta levyltä julkaistuun biisiin Huudetaan. Mistä biisi tarkalleen ottaen kertoo?
– En halua rajata biisiä kertomaan vain tiettyä tarinaa, koska se voi tarkoittaa ihmisille niin erilaisia asioita, sanoo Lamminmäki.
– Mutta uudesta alustahan se kertoo, niin kuin hengelliset laulut usein kertovat. Monesti laulut tavoittavat sellaiset ihmiset, joilla ei kaikki mene niin hyvin.
Laulussa puhutaankin tulevan ikuisen elämän lisäksi myös tästä hetkestä: ”Huudetaan ikuisesta elämästä, se alkaa tänään tästä.”
Mitä usko voi antaa tähän hetkeen tulevan elämän toivon lisäksi?
– Rauhaa, tukea, luottamusta. Silloin kun on usko, on asiat kohdillaan, kertoo Luomaranta paljastaen, mistä uuden levyn nimi on peräisin.
– Olisi pelottava ajatus olla yksin vastuussa kaikesta. Sen sijaan kun tiedän, että on olemassa Jumala, tiedän myös, että on joku, joka pitää huolta kaikesta, lisää Lamminmäki.
Vastauksista voidaan päätellä, että unelmia tavoitellessa on myös tärkeätä heittäytyä tähän hetkeen ja katsoa, mitä se tuo tullessaan. Ainakin Park 7 aikoo seuraavaksi keskittyä täysillä keikkailuun ja musiikkiin, biisinteon jäädessä vähäksi aikaa tauolle. Sen jälkeen aletaan taas suunnitella uutta albumia.