Maata Näkyvissä -festareiden jälkeisenä keskiviikkona istun kirjoittamassa bändikämpällä. Harva varmaan tulee ajatelleeksi, että joku käyttäisi seurakuntaa palvellessaan suurimman osan ajastaan täällä.
Teksti Tatu Kekkonen | Kuva Suvi Kekkonen ja Junior Pereira / unsplash.com
Maata Näkyvissä -festareilla oli aivan mahtavaa olla mukana soittamassa kls.n riveissä. Tänään olen muusikkona paljon arkisemman, mutta silti yhtä tärkeän asian ääressä. Olemme nimittäin juuri lopettaneet tältä illalta uusien tulokkaiden bänditreenit seurakuntamme pastorin ja kolmen lupaavan muusikon kanssa. Järjestämme tällaisia ”ekoja bänditreenejä” seurakuntalaisille, jotka haluaisivat palvella musiikkitiimissämme. Oikeastaan tuntuu väärältä puhua lupaavista muusikoista, sillä kyse on ihmisistä, jotka ovat harrastaneet musiikkia vuosia, jättäneet sen taustalle pidemmäksi tai lyhemmäksi aikaa ja nyt haluavat palvella Jumalan heille antamilla lahjoilla.
”Tärkeintä ei ole vain osaaminen, vaan myös asenne on oltava kunnossa.”
Olen usein päätynyt keskustelemaan siitä, pitäisikö seurakunnassa soittaakseen olla teknisesti riittävän taitava vai hengellisesti vahva palveluasenne. Me haluamme nähdä seurakuntalaistemme kasvavan molemmilla alueilla, sillä pelkästään toisen tavoitteleminen jättäisi kokonaisuuden vajaaksi. Tänään oli todella rohkaisevaa nähdä, miten lahjakkaat ihmiset aloittivat arasti ja rehellisesti kertomalla jättäneensä käyttämättä nuorena opettelemiaan taitoja mutta kokivat nyt haluavansa taas soittaa ja laulaa seurakunnassa.
Tärkeintä ei ole vain osaaminen, vaan myös asenne on oltava kunnossa. Meille muusikoille tämä tarkoittaa sitä, että meidän olisi hyvä viettää vähintään yhtä paljon kahdenkeskeistä aikaa Jumalan kanssa, kuin mitä käytämme oman instrumenttimme kanssa.
Kirjoittaja on journalisti ja muusikko, joka työskentelee lähetysjärjestö OM:ssä. Hänen ajatuksiaan voi lukea lisää blogista kekkosetmenee.com