Päähaastattelu 1/2016: Rosa Hautala luottaa Jumalan lupauksiin

Päähaastattelu 1/2016: Rosa Hautala luottaa Jumalan lupauksiin

Rosa Hautala on tamperelainen nuori nainen, joka opiskelunsa lisäksi näyttelee Uusi päivä -televisiosarjassa. Naisen elämään on sisältynyt monia uskomattomia tapahtumia, joiden kaikkien takana on ollut Jumala.

Soittaessani näyttelijä Rosa Hautalalle hän on parhaillaan hoitamassa mummoaan. Normaalisti naisen arkeen kuuluu sen sijaan kauppatieteiden opiskelua ja töitä Ylen televisiosarja Uudessa päivässä. Rosa on myös mukana erilaisissa seurakunnan jutuissa. 

 Sarjaan Rosa päätyi omien sanojensa mukaan ”todella vahingossa”. Hän kokee kaiken olleen suurta Jumalan johdatusta.

– Koulumme Wilmassa oli tiedotus, jossa kerrottiin, että Yle hakee harrastelijanäyttelijöitä uuteen sarjaan. Ystäväni harrasti näyttelemistä ja innostin häntä hakemaan mukaan. Lupasin hakea itse hänen kaverinaan, Rosa kertoo.

Tytöt lähettivät hakemukset viisi tuntia myöhässä aamuyöllä ja niistä tuli sen mukaiset. He saivat kuitenkin yllätyksekseen kutsut koekuvauksiin. Rosan ystävä putosi kuvausten kolmesta vaiheesta ensimmäisessä.

– En ollut aiemmin näytellyt enkä tanssinut. Olin kerran koulun joulunäytelmässä pupu, ja aloitin työt siltä pohjalta, Rosa nauraa, mutta vakavoituu puhuessaan kokemastaan johdatuksesta.

– Näen vahvasti, että kaikki on ollut Jumalan hoitamaa. Mun pääseminen sarjaan tuhansien hakijoiden joukosta oli niin epätodennäköistä, etten näe mitään muuta vaihtoehtoa. Koko asia oli aivan ihmeellinen, Rosa kuvailee.

Ihmiset ovat Rosan mukaan Uuden päivän teossa paras asia. Näyttelijän työstä hän sen sijaan nostaa parhaana asiana esiin itseensä tutustumisen mahdollisuuden.

– Koen, etten olisi henkisesti näin vahva ja terve ilman tätä työtä, Rosa toteaa.

Kristittynä maailmassa

Rosan näyttelemän hahmon elämä on ollut kaikkea muuta kuin tasaista. Hänen roolihahmonsa Vilma Haavisto sairasti esimerkiksi anoreksiaa, tuli yllättäen raskaaksi ja jätti poikaystävänsä heidän häissään.

– Vilma tekee elämässään tyhmiä asioita ja tuntuu välillä hurjalta, että kymmenvuotiaat katsovat elämän mallia häneltä. Yritän kuitenkin olla esimerkiksi Instagramissa omana itsenäni kristittynä roolimallina. Jaan siellä kuvia seurakunnan jutuista ja muista itselleni tärkeistä asioista. Minusta on siunaus, että saan olla kristittynä tällaisessa roolimalliasemassa, Rosa sanoo.

Rosan työssä on silti pakko olla oman roolihahmon puolella.

– Vilma karkasi omista häistään toisen miehen mukaan. Vaikka Rosan mielestä se onkin moraalisesti täysin kamalaa, onnistuin löytämään Vilmana sen fiiliksen, että tämä on tosi hyvä juttu. Oman roolihahmon fiiliksiin on päästävä sisään, jotta työ onnistuu.

– Minulle näyttelemisessä ei silti ole mitään vaikeaa, ja mietin jopa joskus, että pitäisikö olla, Rosa naurahtaa.

– Ainoita asioita, joita en suostu töissäkään tekemään, on Jumalan nimen väärin käyttäminen.

Rosa ymmärtää kuitenkin kysymykset siitä, onko uskovalle rakentavaa tehdä asioita, mitä hän työnsä takia tekee.

– Mulla on kaikesta huolimatta hirveä määrä asioita, jotka puhuvat mulle siitä, että tämä kaikki on Jumalan johdatusta. Asia ei ole itselleni vaikea, mutta ymmärrän, että jollekin muulle se voi olla, Rosa summaa.

Uskovana elämisen vaiheita

Rosa on helluntailaisesta, uskovasta perheestä ja hän kasvoi lapsenuskoon.
– 13-vuotiaana aloin hävetä uskoani. Olisin halunnut kuitenkin lähteä nuorteniltaan veljeni kanssa, mutta ylpeyteni ei antanut periksi, Rosa kertoo. Rosan paras kaveri oli tuolloin vuoden häntä vanhempi “pahistyttö”, jonka mukana Rosa eli oman nuoruutensa monta vuotta liian aikaisin. Hurjin juomisvaihe kesti noin kaksi vuotta.

Rosa rukoili Jumalalta ensimmäisen rukouksen moneen vuoteen ja pyysi, että veli kysyisi joskus häntä mukaansa. Yhden kerran veli sitten sanoi olevansa lähdössä nuorteniltaan ja palasi ovelta kysymään, haluaisiko Rosa lähteä hänen mukaansa.

– Sanoin aluksi, että en tietenkään halua, mutta yhtäkkiä muistin, mitä olin rukoillut ja muutin mieltäni. Minut kastettiin 15-vuotiaana. Tein kasteen yhteydessä myös lopullisen päätöksen, että nyt jäävät alkoholi ja tupakka. Veljen kanssa nuorteniltaan lähteminen oli jonkinlainen alkusysäys ja jäin sille tielle.

Näyttelijöiden keskuudessa on monenlaisia uskomuksia, ja Rosan mukaan suurin osa uskoo johonkin korkeampaan voimaan.

– Työkaverini kuuntelevat aina mielenkiinnolla myös juttuja omasta uskostani, eivätkä tuomitse sitä. He kyseenalaistavat paljon sitä, mitä kerron, mutta mielestäni sekin on hyvä asia. Minun on pitänyt osata perustella asioita, ja se on ollut uskolleni tietyllä tavalla koettelemus. Minusta on hienoa, kuinka saan loistaa Jumalan valoa työkavereilleni, Rosa sanoo.

Jumalalle ei mikään ole mahdotonta

– Mulla on unelma johtamisesta, koska koen, että monet ongelmat maailmassa voitaisiin poistaa paremmalla johtamisella, Rosa kertoo.

Viime keväänä Rosa yritti hakea kesätöitä omalta alaltaan. Kesätyöt ovat hänelle melkein ainoa keino saada oman alan työkokemusta, kun talvisin hän opiskelee ja työskentelee Ylellä.

– En päässyt mihinkään paikkaan, minne hain. Olin tosi hajalla ja rukoilin Jumalalta, että anna edes jotain tekemistä kesäksi.

Myöhemmin eräillä messuilla Rosalle tarjottiin täysin yllättäen työpaikkaa oman alansa halutuimmasta paikasta, OP:sta. Hän sai tehdä vastuullisia hommia koko kesän ja verkostoitua alalle.

– Elämässäni tapahtuneet asiat ovat ihan käsittämättömiä. Jumala on avannut mulle ihan mahdottomia ovia, joita ei mun käsillä tosiaankaan olisi avattu. Jos Jumala on antanut sulle jonkun unelman, Hän on uskollinen sille ja sulle, ja siunaa sen matkan.

Jumalan lupaukset merkitsevät Rosalle totuutta.

– Olen itse pohdiskelija ja yksi tärkeä kysymys minulle on ’mitä on totuus ja onko sitä olemassa’. Luotan elämässäni siihen, että Jumala on totuus. Jeesus sanoo olevansa tie, totuus ja elämä. Raamatun lupaukset ovat totta, ja kun voimani on Jumalassa, mikään ei oikeasti ole mahdotonta.

Jumalan tiellä kulkemista

– Koen, että koko mun elämän yllä on ollut vahva siunaus. Esimerkiksi kukaan mun läheinen ei ole kuollut. Nyt kun mummo on tässä kunnossa, se on mulle tosi iso juttu ja siksi tulin tänne, Rosa sanoo.

– Mun elämässä on ollut monia isoja onnistumisia ja vain vähän iskuja. Joskus olen ollut Jumalalle siitä jopa vihainen, että miksi Hän antaa vaikeita asioita jollekin muulle taas tosi paljon.

Yksi iso kolaus Rosalle kuitenkin on käynyt. Hänen aviomiehensä petti heidän vielä seurustellessaan Rosaa ex-tyttöystävänsä kanssa.

– Olin aina halunnut seurustella sellaisen pojan kanssa, joka ymmärtää mun arvon. Olin senkin takia tapauksesta aivan rikki. Se oli iso kolaus, joka muutti minua ihmisenä aika paljon. Itkin puoli vuotta, kunnes eräässä nuortenillassa Jumala paransi minut. Pystyin antamaan anteeksi sekä poikaystävälleni että toiselle naiselle, Rosa kertoo.

– Asia ei ole sen jälkeen pahoittanut edes mieltä, vaan se korjaantui ihan kokonaan.

Rosa pelkää kuulostavansa ylimieliseltä, kun puhuu elämästään tällä tavalla. Hän haluaa kuitenkin vain olla kontrolloimatta elämäänsä ja Jumalan suunnitelmia siinä.

– Tarvitaan rohkeutta toimia Jumalan avatessa ovia, ja täytyy muistaa se, ettei mikään ole omaa ansiota. Elämää ei kuitenkaan tarvitse elää käsijarru päällä. Jumalan suunnitelmat ja unelmien toteuttaminen vievät pelottaviinkin tilanteisiin. Jumalan tiellä kulkeminen vaatii uskollisuutta, mutta haluan kulkea sitä pitkin, oli se millainen tahansa, Rosa päättää.

 

Teksti: Ada Ylönen
Kuva: Anna-Ilona Vainiomäki