Omaa paikkaa etsimässä


Sanotaan, että säännöllinen seurakuntayhteys on yksi uskoa kannattelevista pöydänjaloista. Leena Ylimäki ei kuitenkaan löytänyt nuorena itselleen paikkaa seurakunnasta.

Teksti Juho Ylitalo | Kuva Tommi Ylimäki

Leena Ylimäki tuli kirkon toimintaan aivan kuin moni muu nuori. Hän kävi rippikoulun jälkeen seurakunnan kuorossa ja partiossa, sekä Sleyn nuortenilloista.

Viikoittaisissa nuortenilloissa oli mukava käydä, mutta ilta tuntui silti jäävän jotenkin vajaaksi. Samassa nuortenillassa käyneet kaverit tunsivat paremmin toisensa ja olivat luontevammin mukana toiminnassa. Nuortenilta ei tuntunut Leenasta kodilta.

Nuortenilta ei tuntunut Leenasta kodilta.

468x60v4

– Olin jotenkin ulkopuolinen. Se johtui varmasti paljon siitä, että tulin mukaan toimintaan tavallaan ulkopuolisena. Sleyn toiminta ei ollut vielä kovin tuttua, Leena muistelee nyt jälkeenpäin.
– Halusin olla mukana, mutta olisin ehkä kaivannut enemmän jotain selkeää paikkaa, mitä voisin olla mukana tekemässä.

Tarjolla vähän vastuita

Nuortenilloissa oli toki tarjolla erilaisia vastuutehtäviä. Niitä ei vaan ollut montaa: lähinnä iltahartaudessa puhuminen, iltapalan kattaminen ja yhteislaulujen säestys. Leena piti pari hartautta ja yritti aina välillä olla mukana musisointiporukassa. Vastuutehtävien tarjonta ja oma mielenkiinto eivät kuitenkaan täysin kohdanneet.

– Nyt aikuisena ajattelen, että illat tuntuivat jäävän vajaaksi siksi, etten saanut itse antaa yhteisölle jotain. Kävin vain kääntymässä, mutta en kiintynyt ja kiinnittynyt sinne, koska en antanut mitään takaisin.

Kävin vain kääntymässä, mutta en kiintynyt ja kiinnittynyt.

Motivaatio illoissa ja tapahtumissa käymiseen hiipui, vaikka ei loppunutkaan kokonaan. Muutos tuli lopulta muuton myötä, kun Leena siirtyi opiskelun perässä Jyväskylään. Hän kierteli vähän eri opiskelijailtoja ja jäi sinne, missä olo oli luontevinta.

Oma paikka löytyi lopulta Evankelisten Opiskelijoiden illoista, joissa Leena kävikin sitten koko opiskeluaikansa.

Paikka löytyi draamasta

EO-illoissa Leena uskalsi miettiä, mitä hän haluaa seurakunnassa tehdä. Luontevaksi rooliksi muodostui rennon ilmapiirin luominen. Hän juonsi iltaa ja luotsasi leikkejä. Leena myös ryhtyi esittämään kristillistä draamaa yhdessä kaverinsa kanssa.

Nykyään Ylimäki toimii Seinäjoen EO:n opiskelijatyöntekijänä. Opiskeluaikana perustettu Sofian Talo -draamaryhmäkin toimii edelleen. Se on virkistävää vaihtelua seurakunnissa, joissa kuuluu vain puheita ja musiikkia.

– Seurakunnassa ei ollut valmista paikkaa draamatoiminnalle. Joskus pitää hakea ja kokeilla eri juttuja ja etsiä sitä, mikä voisi olla itselle luontevin paikka.

Leenan viesti on, kuinka jokaiselle löytyy varmasti oma tapa olla mukana seurakunnassa. Kaikki meidät on varustettu jollakin lahjalla jota käyttää. Toisaalta seurakuntienkin pitää muuttua niin, että kaikilla on aidosti mahdollisuus tuoda omat lahjansa likoon.

Mitä sitten voi tehdä, jos omaa paikkaa ei vaan kerta kaikkiaan löydy?

Kannattaa rukoilla ja miettiä, mikä on se itselle luontevin juttu.

– Kannattaa rukoilla ja miettiä, mikä on se itselle luontevin juttu, jota mielellään tekee. Meille annetut lahjat on tarkoitettu seurakunnan yhteiseksi hyväksi. Näin seurakunta ei jää meille vain piipahduspaikaksi, vaan siitä tulee koti.

468x60v4