Uutiset ja mää – elokuu 2007


Lue täältä mitä juuri nyt kannattaa tietää.

Tapahtumat

Nuorten Kesä ja Kansanlähetyspäivät Kansanlähetyksen vuotuisessa kesäjuhlassa oli tänä vuonna yhdistetty järjestön kaksi suurinta tapahtumaa, Kansanlähetyspäivät sekä Nuorten Kesä.

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa Nuorten Kesä -tapahtumaa edeltävän Taiteiden kesän tarmo ja luovuus nivoutuivat yhdeksi taideteokseksi. Perjantai-iltana esitetyssä Flamez- musikaalissa pääsi esille lähes sadan nuoren lahjakkuus äänen, liikkeen ja kuvan välityksellä. Musikaali kertoi nuoren Sanelma Valosen matkasta kaukaiseen Funkmenistaniin perustamaan orpokotia.

ELSA-palkinto Tornioon

Nuorten Kesässä jaettiin Suomen ainut kristillinen lyhytelokuvapalkinto ELSA. Elokuvan, jolla on sanoma parhaaksi valittiin SAL-Pictures’in vaha-animaatio Pertus’ Desicions. Animaatio löytyy YouTubesta hakusanalla Pertus’ Desicions tai SAL picture.

Elokuvan ovat tehneet Taiteiden kesä -tapahtuman animaatiopajan torniolaisnuoret Simon Koivumaa, Anssi Grekula ja Lauri-Eemil Hyytiäinen ohjaajansa Teijo Kemppaisen johdolla. Animaatiopaja järjestettiin Taiteiden kesän yhteydessä ensimmäistä kertaa.

Bändikisan voitto Seinäjoelle

Nuorten Kesän yhteydessä järjestettiin ensimmäistä kertaa myös bändikisa. Kisaan ilmoittautui 11 yhtyettä, joista loppukilpailuun karsiutui neljä. Kisan voitti kristillistä metallimusiikkia soittava yhtye, Miriam. Yhtyeeseen kuuluu viisi seinäjokelaista nuorta miestä: Ossi Mäki-Reini, Kimmo Köykkä, Markku Taikina-Aho, Ville Korkiamäki ja Ilari Taipalus. Lisätietoja yhtyeestä www. miriammetal.com/.

Kilpailun tuomaristoon kuuluivat Jim Mills, Rory Partin, Ilkka ”Idols” Jääskeläinen, Päivi Kallio, Sami Asp ja Samuel Puukari. Ilkka Jääskeläisen mukaan yhtye soitti lähes ammattimaisesti. Jim Mills kiitteli solisti Ossi Mäki-Reinin kykyä ottaa kontaktia yleisöön. Hän arvosti myös Miriamin laulujen sisällöllisen annin parhaaksi.

Kuvia tapahtumasta osoitteessa www.sekl.fi/kuvapankki

Puheet osoitteessa www.kansanlahetyspaivat.fi Kuva Philippe Gueissaz

Urbaanissa unelmassa palveltiin helsinkiläisiä

Elokuun puolivälissä järjestetty Urbaani unelma -tapahtuma keräsi satojen vapaaehtoisten lisäksi tuhansia ihmisiä iltatilaisuuksiin Helsingin Jäähallille. Etenkin perjantai- ja lauantai-illan tapahtumat vetivät yleisöä Nicky Cruzin ollessa pääpuhujana.

– Tapahtumissamme oli yhteensä noin 15 000 ihmistä, ja lauantaiillan tilaisuus veti noin 4 500 vierasta, kertoo Urbaani unelma -tapahtuman tiedottaja Else-Maj Leino.

– Parasta antia vapaaehtoisille oli yhdessä muiden kanssa uskoaan todeksi eläminen ja ihmisten kohtaaminen. Harjoitus tekee mestarin, joten voimme odottaa Jumalan rakkauden tulevan meissä entistä näkyvämmäksi arjen keskellä. Eri taustoista tulleiden ihmisten yhteys on myös aina sykähdyttävää, ja se on vahva todistus Jumalan rakkaudesta niille, jotka eivät häntä vielä tunne.

Nicky Cruzin elämästä Hollywood-elokuva

Entisestä jengipäälliköstä ja nykyisestä kiertävästä evankelistasta, Nicky Cruzista, ollaan tekemässä elokuvaa. Elokuvan teko on tällä hetkellä käsikirjoitusvaiheessa, ja elokuva saanee näillä näkymin ensi-iltansa vuonna 2009. Sisäpiirin tietojen mukaan tiedossa on suuri projekti, ja mukana on yksi suurimmista elokuvastudioista.

Maailmalla

Raportti: uskonnonvapaus toteutuu parhaimmin kristityissä maissa Kristilliset juuret omaavat maat ovat uskonnonvapauden kannalta suotuisimpia alueita, raportoi Hudson Instituutin Center for Religious Freedom.

Raportissa asetettiin yli sata maata järjestykseen uskonnonvapauden toteutumisen ja maan uskonnollisen taustan perusteella. Ainoastaan Yhdysvallat, Viro, Unkari ja Irlanti saivat raportissa parhaat pisteet. Suomi ei ollut mukana tutkimuksessa.

Saman tutkimuksen mukaan uskonnonvapaudessa on eniten puutteita islamilaisissa maissa, joissa on ääriuskonnollisia puolueita. Tällaisia maita ovat esimerkiksi Irak, Iran, Sudan ja Saudi-Arabia. Tutkimuksen mukaan uskontoon perustuva suvaitsevaisuus on lisääntynyt latinalaisessa Amerikassa viimeisen 20 vuoden aikana. Lisäksi tutkimuksessa osoitettiin, että uskonnonvapaus vähenee yleensä samalla kun maan taloudellinen ja poliittinen hyvinvointi kärsii.

Lähteet Religion Today, Baptist Press, WorldWide Religious News, CNS News, Stefanus-lähetys

Kiina – kristittyjä mahdollisten rettelöitsijöiden listalle

Kiinan tiedustelupalvelu kokoaa listaa henkilöistä, jotka saattavat aiheuttaa vaikeuksia ensi kesän Pekingin olympialaisissa, Christian Post raportoi. Luetteloon on merkitty ihmisoikeusaktivisteja, järjestöjä ja yhdistyksiä sekä evankelisia kristittyjä. Kristittyjen epäillään suunnittelevan mielenosoituksia Kiinan uskonnonvapaustilanteen vuoksi. Yhdysvalloissa on jo järjestetty useita mielenosoituksia Pekingin olympialaisia vastaan.

Pohjoiskorealaisia pakolaisia Kiinassa auttanut pastori Douglas Shin kertoi Compass Directille antamassaan haastattelussa, että paras keino painostaa Kiinaa lopettamaan pohjoiskorealaisten pakolaisten takaisin lähettäminen on boikotoida Pekingin olympialaisia.

– Olympialaiset saattavat merkitä Kiinan taloudelle ja kilpailuja seuraavalle maailmalle juhlaa, mutta pakolaisille se merkitsee suurta uhkaa, Douglas Shin sanoi. Hänen mukaansa avustustyö Kiinassa ja sen rajoilla on vaikeutunut olympialaisiin valmistautumisen myötä, kun Kiina pyrkii estämään kaikenlaisten itselleen kielteisten uutisten pääsyn julkisuuteen.

Lähteet Religion Today, Compass Direct, Stefanus-lähetys

Laos – provinssi tunnustaa kristinuskon

Etelälaosilaisessa Attapeun provinssissa asuvat kristityt iloitsevat. Vuosien vainojen jälkeen paikalliset viranomaiset ovat tunnustaneet kristinuskon lailliseksi uskonnoksi. Vain viisi vuotta sitten viranomaiset määräsivät Attapeun uskovat kieltämään uskonsa tai lähtemään kylistään. Kristityt eivät saaneet käyttää yleisiä kaivoja, riisimyllyjä ja muita julkisia tiloja.

Vuoden 2002 alussa 73 ihmistä tunnusti uskonsa Kristukseen. Vuoden loppuun mennessä ankarat vainot olivat aiheuttaneet sen, että vain 30 tunnusti edelleen uskonsa.

Vainot jatkuivat seuraavinakin vuosina; kristityiltä kiellettiin perustarpeet ja he joutuivat kävelemään kaksi tuntia saadakseen ostaa ruokaa. Paikalliset viranomaiset merkitsivät kristittyjen kodit kiinnittämällä ilmoituksen heidän etuoveensa. Vainoajat myrkyttivät uskovien eläimiä ja heittelivät kivillä heidän kotejaan.

Nyt Attapeun kristityt voivat kuitenkin ensimmäistä kertaa laillisesti ylistää Jumalaa seurakunnissaan. Christian Aid Missionin avustama paikallinen lähetysjärjestö aikoo rakentaa viiteen kylään rukoushuoneen. Tällä hetkellä Attapeun provinssissa on 336 uskovaa, jotka kokoontuvat yhteen ja määrässä odotetaan nopeaa nousua uuden vapauden myötä. Lähteet Christian Aid Mission, Stefanus-lähetys

Musiikki

Michael W. Smithiltä tulossa 20. studioalbumi

Yhdysvaltalainen gospelmuusikko Michael W. Smith julkaisee ensi lokakuussa kahdennenkymmenennen studioalbuminsa. Muun muassa The Beatles-levyjen äänityspaikkana tunnetulla Lontoon Abbey Road -studiolla äänitetty uutukainen kantaa nimeä It’s A Wonderful Christmas. Joulukokoelmalla kuullaan muiden muassa American Idolsin Mandisaa, neljää eri kuoroa ja 67- henkistä orkesteria. Lähteet CCM Magazine, www.michaelwsmith.com Robbie Seay Band julkaisee kauan odotetun levynsä Sparrow Recordsin artisti Robbie Seay Band palaa parrasvaloihin 28. elokuuta julkaistavalla albumilla Give Yourself Away. Uusi levy antaa jatkoa 2005 julkaistulle kriitikoiden ylistämälle debyyttialbumille Better Days. Tedd T:n ja Roddie Seayn tuottama levy vie pidemmälle bändin musiikkityyliä kohti vaihtoehtoista ylistysmusiikkia. Give Yourself Away sisältää progressiivisia melodioita ja kohtikäyviä sanoituksia Jeesuksen kutsusta lähteä palvelemaan. Albumin ensimmäinen single, Song Of Hope, on ollut koko elokuun kristillisten rock & roll -listojen kärjessä mielenkiintoisimpana uutuutena. Lähteet CCM Magazine, www.robbieseayband.com Ruudolfilta levy syksyllä Mr. Universum -sinkulla kesämarkkinoita horjuttanut Ruudolf julkaisee syksyn aikana samalla otsikolla levyllisen teräväsanaista räpäytystä. Tulevaa materiaalia odotellessa voi käydä tsekkaamassa Mr. Universum -videon You Tubessa. www.ruudolf.com Myydyimmät kristilliset levyt Yhdysvalloissa viikolla 33 1. Mandisa / True Beauty 2. Michael W. Smith / Stand 3. Flyleaf / Flyleaf 4. BarlowGirl / How Can We Be Silent 5. tobyMac / portable sounds 6. The Almost. / Southern Weather 7. Casting Crowns / Lifesong 8. Chris Tomlin / See The Morning 9. Alan Jackson / Precious Memories 10. Mat Kearney / Nothing Left To Loose Billboard Top Christian Albums www.billboard.com