”ISÄ, MIKSI kaikki eivät mene naimisiin?” kysyi neljävuotias pikkublondimme, kun leikkasin omenapuita. Vastasin, että kaikki eivät halua naimisiin, ja jotkut eivät koskaan löydä sitä oikeaa. ”Minulla ei ole sitä ongelmaa”, tyttö sanoi päättäväisesti. ”Päätän vain kenet otan!” Pikkutytöllä on mielessään kaksi sulhaskandidaattia. Hän ei vielä osaa valita. Ratkaisun tekee – hänen mielestään – kinkkiseksi se, ettei vielä voi tietää kumpi näyttää vanhempana paremmalta!
TÄSSÄ NUOTASSA puhutaan rakkaudesta, seksistä ja ihanista tunteista. Kansainvälisen nuorisotutkimuksen mukaan 56 prosenttia pojista ja 79 prosenttia tytöistä ajattelee, että ihmisen ulkonäkö on ensimmäinen seikka, mihin vastakkainen sukupuoli kiinnittää huomionsa. Ulkonäkö merkitsee pojille huomattavasti enemmän kuin tytöille. Poikien ihastuminen alkaa silmistä, tyttöjen sydämestä. Tähän kiteytyykin yksi jätkien ja likkojen perusero.
Mutta ollaanpa kumpaa merkkiä tahansa, ulkonäkö ei saisi olla tärkein syy ”sen oikean” valitsemiseen. Toisistaan tykkääminen, samankaltaiset unelmat ja samat elämänarvot – kuten usko Jeesukseen – antavat vankemman pohjan elämänkumppanin bongaamiseen. Stressiä ei silti tarvitse kantaa! Rakkautta ei saa herätellä ennen kuin se itse haluaa. Sosiaalinen paine (”Kaverit seurustelevat jo!”) joutaa romukoppaan. Jos kevätaurinko kuitenkin laittaa hormonit hyrräämään, voi vapaasti hieroa tuttavuutta. No panic!
{quote_middle}SÄNKYYN MENEMINEN on toinen juttu. Monilla tähän liittyy hurjia paineita. Onko epänormaalia odottaa hääyöhön saakka? Ei ole. Tähän on selkeitä perusteitakin. Niitä ei löydy Reginasta, Suosikista, Nelosen Unelmakämppäsarjasta, mutta Raamatusta löytyy. Jumalan sanan mukaan seksi kuuluu kahden vastakkaisen sukupuolen välille ja avioliittoon. Tätä voi pitää epätrendikkäänä, höyrähtäneiden setien ja tätien paasauksena, mutta so what. Raamattu opettaa näin! Kaikilla Jumalan sanan ohjeilla on selkeitä perusteita. Jumala ei heittele ihmisiä ärsyttävillä määräyksillä piruuttaan. Käskyjen mukaan eläminen vaikuttaa ihmisen parhaaksi.
Laajassa tutkimuksessa (”Teens Who Make Virginity Pledges Have Substantially Improved Life Outcomes ” www.heritage.org) seurattiin kymmenien tuhansien nuorten seksuaalista käyttäytymistä seitsemän vuoden ajan. Siinä esiaviollisesta seksistä pidättäytyvien nuorten elämää verrattiin niihin samankaltaisista taustoista tuleviin nuoriin, joilla oli seksisuhteita. Tutkimus totesi, että vaikka monet eivät onnistuneet pitämään lupaustaan, muutaman vuoden odottelusta ei ollut mitään haittaa.
Ne lukuisat nuoret, jotka jaksoivat odottaa avioliittoon asti, hyötyivät päätöksestään. Heidän elämästään puuttuivat sukupuolitaudit, teiniraskaudet, abortit ja sisintä särkevät lyhytaikaiset seksisuhteet. He olivat tunnemaailmaltaan tasapainoisempia ja kykenivät keskittymään opiskeluihinsa toisia paremmin. Myös parisuhteeseen sitoutuminen oli heille helpompaa. Lisäksi odottamisesta ei ollut mitään haittaa.
Eipä ihme, että esimerkiksi Yhdysvalloissa – vastoin yleistä seksuaalikasvatusta – odottamisesta on tullut entistä suositumpaa. Jopa trendikästä. Lähes 84 prosenttia toivoo, että heidän lapsensa odottaisivat seksiä avioliittoon asti. Nuortenkin parissa seksuaalinen pidättäytyminen on vahvassa nousussa. Miksi? Koska odottaminen kannattaa.
Päätoimittaja
Jussi Miettinen
jussi.miettinen@nuotta.com
Check in da sisällysluettelo / Toukokuun 06 > >