Unelmana lääkäri, jääkäri vai turhimman julkkiksen pokaali?


Elämme jännittäviä aikoja. Yhteis­hakuun tähtäävien on tehtävä elämän isoja valintoja. Jotenkin hurjaa, että siinä vaiheessa, kun oman identiteetin palasia ollaan vasta hakemassa, pitää samalla tehdä isoja, koko elämään vaikuttavia siirtoja.

Oma tilanteeni ei ollut aikoinaan yhtään ruusuisempi. En tiennyt yhtään, mitä elämälläni tekisin. Kymppiluokkaakaan ei vielä ollut, joten päätin vanhempien kohtalaisen painostuksen seurauksena, että kertaus on opintojen isoäiti, ja jättäydyin ysiluokalle.

Hennot unelmat paloivat kirkolliseen nuorisotyöhön tai kuuntelemaan ja auttamaan ihmisiä esimerkiksi psykologina. Tosin psykologihaaveen opinto-ohjaajani aika viileän realistisesti torppasi.

Monet luokkakaverini haaveilivat isoista töistä, joissa voisi tienata rahaa. Suosikkiammatteja olivat tuomari, lääkäri, lentäjä, sähkömies ja muut kunnon äijämäiset ammatit. Joku haaveili muusikon urastakin.

Tänä päivänä yhä useampi nuori haluaa olla julkisuuden henkilö. Unelma-ammatti on olla jonkin sortin julkkis. ’’Haluan, että minut tunnetaan. Sitten olen jotain, kun saavutan edes jonkinlaisen julkisuuden.’’

Idolsit, X-Factorit, Talentit sun muut kyky­kilpailut keräävät kiemurtelevat jonot unelmia ja haaveita jostain suuresta. Joku onnellinen pääseekin julkisuuteen. ­Iltalehti kirjoittaa ja ihmiset huomaavat kauppa­jonossa. Seuraa tuijottelua, ihailua ja ihmettelyä. On sairaan siistiä ja onnellista nousta tavallisen kansan yläpuolelle. Vai onko?

Tony Halme oli äijien äijä ? mies, josta puhuttiin ja josta kirjoitettiin. Alamäki oli nopea ja surullinen. Vain puoli vuosikymmentä sitten mielettömän vaalivoiton saanut en­tinen nyrkkeilijä ja isoissa jenkkileffoissakin esiintynyt showmies kuoli yksinäisenä ja hylättynä.

Oman nuoruuteni iso sankari, maailman kaikkien aikojen menestynein ja lahjakkain mäkihyppääjä, on kerännyt julkisuutta enemmän kuin kukaan. Tarina ei ole ollut iloista kerrottavaa, mutta se on saanut jatkua ehkä yllättävänkin pitkään. Onnellinen loppu vaatii kyllä jo melkoista ihmettä.

Viime viikolla eräs rock-elämän mainetta ja kunniaa maistanut ystäväni totesi, ettei julkisuudessa ja ihmisten ihailussa ole oikeasti mitään, mikä tekisi onnelliseksi. ­Ihmistä on turha nostaa jalustalle. Ihai­le­vat katseet ja kirkuminen eivät auta, jos on sisältä tyhjä ja turta.

Voi, kunpa nuoret tulevaisuuden tekijät tietäisivät tämän. Eilisen päivän unelma-ammatit taitavat sittenkin olla parempia kuin nykyiset yhden yön ihmeellä maineeseen ja mammonaan tähtäävät unikuvat.

Otetaan elämämme sisältö, unelmat ja ­todellisuus sieltä, mistä ne kuuluu ottaa. Taivaan Isän lahjaa on se, mitä olemme. Myös kaikki, mikä meitä ympäröi, on lahjaa.

Sinä Jumalan lapsi: unelmoi, nauti ja elä todeksi tätä päivää Luojamme hyvässä johdatuksessa. Etsi ja kysele omaa paikkaasi rauhassa ilman paineita. Välillä sataa ja joskus paistaakin. Armottoman maailman keskellä Luojasi ei aseta sinulle suorituspaineita.

Saamme palvella toisiamme ja Kaikki­valtiasta omilla lahjoillamme ja omalla pai­kallamme. Jumala johdattaa niin, että toisesta kirjoitetaan palstakilometrejä ja ­toinen jää ilman millin milliä, mutta hän ei ole yhtään julkisuuteen pongahtanutta ystäväänsä onnettomampi tai huonompi. Elämän sisältö ratkaisee sen arvon. Annetaan Jumalan tuoda siihen sisältöä.

Zemppiä yhteishakuun ja elämän va­lintoihin, oletpa sitten koulussa, töissä tai sillä välillä. Mukavaa helmikuuta!

Juha Heinonen

Nuotan päätoimittaja

Aiheeseen liittyvää: