Nuotta 8/2015: Paper Towns -leffa haastaa katsojan

Nuotta 8/2015: Paper Towns -leffa haastaa katsojan

Viime kesänä ilmestyi John Greenin kirjaan perustuva Tähtiin kirjoitettu virhe, joka onnistui erilaisuudellaan puhuttelemaan monia. Greenin kolmanteen kirjaan perustuva Paper Towns on hyvin samankaltainen.

Paper Towns ei ole vain kertomus arvoituksista, vaan siinä on muitakin ulottuvuuksia. Raamattu kehottaa meitä elämään rohkeasti, ja parhaimmillaan Paper Townsin voi nähdä osoituksena juuri siitä.

Quentin Jacobsen on pienestä pojasta asti ollut rakastunut lapsuuden ystäväänsä ja naapuriinsa Margo Roth Spiegelmaniin. Margo on aina vaikuttanut täydelliseltä pakkaukselta: hän on matkustanut ympäri maata kokemassa uskomattomia seikkailuja ja ansainnut itselleen legendan maineen.

Lukiossa Margo ja Quentin eivät enää pidä yhteyttä. Eräänä yönä Margo kuitenkin ilmestyy Quentinin ikkunaan, ja näyttää hänelle yhdeksänkohtaista tehtävälistaansa. Tarkoituksena on viedä sadetta heidän vihollistensa ylle, kostaa koulukavereiden Margolle ja osin myös Quentinille tekemät vääryydet. Quentin tuntee sinä yönä olevansa Margon kanssa läheisempi kuin koskaan, ja toivoo sen jatkuvan tulevaisuudessakin.

Totuus mielikuvan takana

Seuraavana päivänä Margo on poissa. Aluksi hänen lähtönsä on hyvin epäselvä, mutta sitten Quentin alkaa löytää vihjeitä, joita Margolla on ollut tapana jättää. Vihjeet vievät Quentinia hitaasti lähemmäs kohti tietoa Margon mahdollisesta olinpaikasta.

Samalla hän ymmärtää, ettei hän oikeastaan tuntenut Margoa lainkaan. Quentin tajuaa ihastuneensa vain omaan mielikuvaansa täydellisestä ja upeasta Margosta. Elokuvan edetessä hän huomaa vihje vihjeeltä paremmin, miten erilainen Margo oikeasti on. Hän ei ole ihmeellinen olento, jolle tapahtuu vain uskomattomia asioita, vaan tavallinen ihminen kuten Quentinkin.

Tällaisia ajatuksia on luultavasti jokaisella: katsomme toista ihmistä hänen ulkokuorensa kautta ja alamme ajatella häntä ja hänen elämäänsä itseämme ja omaamme parempana. Mutta John Greenin sanoin: mitä ihmiset voivat todella tietää toinen toisistaan? Paper Towns muistuttaa, että jokainen meistä on ainutlaatuinen Jumalan luomus, eikä ulkokuori tai maine merkitse kaikkea.

Itsensä haastaminen

Kostoretkellä Margo huomauttaa Quentinille, että tämän mukavuusalue on liian pieni. Yön aikana on koettu kaikkea, mikä on ylittänyt Quentinin mukavuusaluetta ja Margon mielestä Quentinin kuuluisi elää elämäänsä muutenkin niin. Quentinilla on siihen saakka ollut mielessään tarkka kuva tulevaisuudestaan ja ajatus siitä, että vasta sen saavutettuaan hän olisi onnellinen.

Margon kadottua Quentin alkaa etsiä häntä, ja tehdä uusia, haastavampia asioita. Hän alkaa ymmärtää, ettei onnellisuuden saavuttamiseksi välttämättä vaadita tarkkaa suunnitelmaa, vaan onnellinen voi olla jo nyt.

Kun Margon olinpaikka viimein selviää Quentinille, hän lähtee ystäviensä kanssa tämän luo. Matka on pitkä ja vaiherikas, mutta silti uskomaton kokemus monella tapaa. Se on ystävyksille osoitus siitä, että halutessaan hekin pystyvät tekemään jotakin spontaania, jotakin suurta rohkeutta vaativaa. Paper Towns haastaa minutkin miettimään, aliarvioinko omat kykyni ja toisaalta myös elämään rohkeammin.

Teksti Johanna Haapanen, kuva Twentieth Century Fox

Paras tapa lukea Nuottaa on tilata se suoraan kotiin. Tilaa tästä  uudistunut Nuotta kätevästi itsellesi tai kaverille!