Nuotta 7/2015: Kannattaako kesäkännäys?

Nuotta 7/2015: Kannattaako kesäkännäys?

Kesä ja alkoholi voi olla houkuttava ja koukuttava yhdistelmä, mutta vaihtoehtoja onneksi on. Miten kristittynä tulisi elää kännäyskulttuurin keskellä? Entä mitä tehdä, jos alkoholi on kiusaus?

– Aina on ollut väkeä, joka on juonut, mutta säännöllinen kännääminen on kokemuksieni mukaan vähenemään päin nuorten keskuudessa, kertoo Lempäälän seurakunnan erityisnuorisotyöntekijä Kimmo Lämsä.

Syyt kesäkännäämiseen ovat simppelit.

– Loman ansiosta lisääntynyt vapaa-aika, kaverit, lämpimät kelit ja se, että monen vanhemmat ovat töissä nuoren ollessa vapaalla, Lämsä luettelee.

Juomisella voi olla haittapuolensa homman lähtiessä lapasesta.

– Kännipäiten tulee usein tehneeksi tyhmyyksiä, joissa satuttaa itseään, lähimmäisiään ja jopa ventovieraita. Tyypillisiä juttuja ovat yhteisen omaisuuden tärveleminen, ei-toivotut raskaudet ja väkivaltarikokset. Joistakin näistä voi saada merkinnän rikosrekisteriin, mikä haittaa tai estää esimerkiksi uravalintoja tulevaisuudessa. Myös kaikenlainen onnettomuusriski kasvaa.

Rakkaus antaa rajat

– Jokainen meistä mokailee, mutta pyrkimys Jumalan tahdon mukaiseen elämään takaa sen, että elämämme suuntautuu sen mukaan, mikä on meille parhaaksi, Kimmo Lämsä muistuttaa. Laki suojelee alaikäistä, ja aikuisenakin alkoholia kannattaa käyttää harkiten. ”Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno, vaan antakaa Hengen täyttää itsenne”, Raamattu neuvoo (Ef. 5:18).

– Kysymys ei ole rajoittamisesta vaan rakkaudesta. Meillä on viisas Jumala, joka tietää, mihin humalassa toikkaroiminen voi johtaa. Hän haluaa suojella meitä alkoholin haittavaikutuksilta. Niistä saamme lukea lehdistä päivittäin.

Joskus kavereiden suhtautuminen voi olla haaste.

-Toimiva ja elävä jumalasuhde auttaa myös silloin, kun ulkopuolinen paine humalajuomiselle kasvaa. Jumala jeesii varmasti, kun vain ymmärtää pyytää apua. Myös uskovat ystävät voivat olla monessa tukena. Yksin on usein liian haastavaa taistella vallitsevaa toimintakulttuuria vastaan.

Vaihtoehtoja kännäämiselle

Entä, jos huomaa, että alkoholi houkuttaa? Rukous on parasta, mitä voi tehdä.

– Kun olet lähellä Jeesusta, hän saa tehdä työtä sinussa, ja elämäsi ojentuu oikeaan suuntaan. Aika usein omat ponnistelumme jäävät toivottoman vajavaisiksi.

Lämsä kannustaa kristittyjä elämään valopilkkuina.

– Omalla esimerkillä ja rakkaudellisella asenteella voidaan murtaa paksutkin jäät. Jos rinnalle löytyy muutama muu, niin aina parempi. Moralisointi ja julkinen paheksuminen pahentavat asiaa.

Kännäämiselle on vaihtoehtoja. Kesä on otollista aikaa pelailulle, kristillisille tapahtumille, lukemiselle, liikkumiselle, jäätelön syömiselle, leffamaratonille, luonnon ihailulle, piknikille, matkailulle…

Ennen kaikkea kannattaa satsata Jeesukseen, joka päivä.

– Elämä Jeesuksen seurassa on sellainen seikkailu, ettet muuta tarvitse. Kun tunnet hänet, hän alkaa vaikuttaa sinussa, ja elämääsi alkaa löytyä vaikka mitä muuta sisältöä, Kimmo Lämsä rohkaisee.

– Jos haluaa haastaa itseään, voi pohtia seuraavaa: Jumala on antanut jokaiselle lahjoja. Ne on tarkoitettu oman itsemme lisäksi erityisesti lähimmäistemme palveluun. Välillä on hyvä pysähtyä miettimään, miten voisi tuottaa iloa lähimmäisille. Jos tähän ryhtyy, ei vapaa-ajan ongelmia ole.

Teksti: Tanja Heiskanen, kuva: Oleg Doroshin/123rf.com

Paras tapa lukea Nuottaa on tilata se suoraan kotiin. Tilaa nyt Nuotta itsellesi tai kaverille kätevästi tilauspalvelusta!