Nuotta 4/2014: Raamiksessa käsitellään huikeaa viikkoa

Nuotta 4/2014: Raamiksessa käsitellään huikeaa viikkoa

Ollaan aivan ytimessä, nyt kannattaa olla hereillä. Pääsiäisen odotus huipentuu hiljaiseen viikkoon, joka ei mestarillemme ollut millään tavalla hiljainen, päinvastoin. Viikon nimi kuvastaakin sitä, että meidän on hyvä hiljentää elämässä muista askareita ja asioita ja keskittyä siihen mitä Jeesus on puolestamme tehnyt.

Palmusunnuntai: Kaikki kuninkaat eivät kulje loistoautolla! (Lue Joh. 12:12–19.)

Hienoja autoja näkyy silloin kun suuret poliitikot ja kuninkaat ovat liikkeellä. Auto kertoo paljon matkustajastaan. Nyt palmusunnuntaina Jeesus tulee myös kulkuneuvoa käyttäen. Mutta hän ei tulekaan mustalla mersulla. Ei edes katumaasturilla. Hän tulee 20 vuotta vanhalla Toyota Corollalla, sillä aasin arvo ja merkitys kuuluu suunnilleen samaan kategoriaan. Hän tulee mitä tavallisimmalla tavalla, harmaalla ja arkisella aasilla. Jeesus ei valinnut edes hevosta, jota kuninkaat tuolloin saattoivat käyttää. Miksi ei? Koska kuten tänäänkin, kulkuväline kertoo sen kuljettajasta ja Jeesus haluaa opettaa aasin kautta itsestään. Hän tulee nöyränä palvelijana. Jumala kumartuu meidän tavallisten ihmisten keskelle. Huomaamme siis, että Jeesuksen kuninkuus on jotain toisenlaista kuin mihin maiden hallitsijoiden kohdalla olemme tottuneet. Tämä kuningas valitseekin palvelijan roolin, ja tekee sen rakkaudesta sinua kohtaan.

Edelleen tänäänkin Jeesus saapuu arkista ja tavallista ”aasia” käyttäen. Hän nimittäin tulee luoksemme Raamatun tekstin kautta. Taaskaan ei kulkuväline ole se näyttävin, mutta juuri sieltä Jeesus meitä hoitaa. Muista, että Jumalan kohtaamiseen ei tarvita ilotulitteita tai suuria bileitä. Hän on aina siinä kun vaikkapa arkisen koulupäivän keskellä avaat Raamattusi.

Hiljaisen viikon maanantai: Tiukkoja hetkiä puutarhassa (Lue Joh. 18:1-27.)

Onko sinulla ollut viime aikoina vaikeaa aikaa? Veikkaan, että kaikille meillä on lähihistoriassa ainakin jotain, jonka olemme kokeneet ahdistavana ja erittäin vaikeana asiana. Tai oletko joskus pelännyt kertoa, että uskot Jeesukseen?

Nyt hiljaisen viikon maanantain tekstit antavat omalla tavallaan tukensa juuri meidän kaltaisille kulkijoille. Teksteissä nimittäin kuvataan kiirastorstain ahdistavaa tilannetta Getsemanen puutarhassa sekä sen jälkeisiä hetkiä. Jeesus tietää, mihin on joutumassa ja hän on vangittunakin tilanteen herra. Nyt ei ole kyse vahingosta tai onnettomuudesta, vaan juuri siitä, miksi Jeesus oli alun perin tullut maailmaan, kulkemaan tietä ristille.

Tekstissä on Jeesuksen lisäksi kaksi mielenkiintoista hahmoa. Toinen heistä on Juudas, joka oli siirtynyt vastustajien puolelle ja nyt kavalsi mestarinsa. Toinen taas Pietari, joka aluksi on innokas puolustamaan Jeesusta, mutta joka lopulta pelkää kertoa tuntevansa Jeesuksen pienelle palvelustytölle.

Pietarissa näemme helposti itsemme. Kuinka usein olemmekaan uskon asioissa ensin innokkaita, mutta hetken päästä niin helposti pelkääviä ja arkoja.  Ajattele, Pietarikin kielsi, mutta sai anteeksi. Tässä on aivan huikeaa evankeliumia meille aroille Jeesuksen omille!

Hiljaisen viikon tiistai: Maailman ruhtinaat kuulustelevat iankaikkista kuningasta (Lue Joh. 18:28-40.)

Kuvittele tilanne Barabbaan näkökulmasta. Hän on tyrmässään odottamassa kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa. Hän on kapinajohtaja ja ansainnut tuomionsa. Ei tule nohevaa asianajajaa kääntämään tilannetta. Sitten käykin ihme. Yhtäkkiä Barabbas vapautetaan. Miksi? Koska joku nasaretilainen muukalainen tulee ottamaan hänen osansa ristillä.

Tiistain tekstissä näemme, kuinka Jeesusta tutkitaan roomalaisten taholta, joiden käsissä oli kuolemantuomion antaminen. Juutalaiset eivät sitä voineet langettaa. Esiin nousee myös Barabbas, joka saa vapauden ja elämän. Me kaikki olemme kuin Barabbaita! Syntisenä olemme ansainneet tuomion, mutta nyt Jeesus ottaakin tilallamme tuomion kannettavakseen.

Hiljaisen viikon keskiviikko: Maalisuora häämöttää, tuskat kasvavat (Lue Joh. 19:1-16 ja 1. Piet. 2:21-25.)

Monet pitkänmatkan juoksijat kertovat viimeisten kilometrien olevan pahimmillaan äärimmäisen rankkoja. Vaikka maali olisikin jo lähellä, voi viime hetkiin liittyä käsittämätön määrä tuskaa ja hikeä. Viimeiset sadat metrit Jerusalemin kapealla kadulla ovat käsillä.

Jeesuksen maali näkyy jo ja tuska on monin verroin suurempi kuin kukaan maratoonari kykenee edes aavistamaan, kannossa on koko maailman synnit.

Päivän tekstit kertovat pitkäperjantaina tapahtuneesta ristintien, Via Dolorosan kulkemisesta Golgatalle, ristiinnaulitsemisen paikalle. Jeesus on Jumala mutta myös ihminen, eli hänelle tuo ristin kantaminen on ihan yhtä tuskallista kuin kenelle tahansa meistä. Tätä on Jumalan kumartuminen keskellemme heikkouteen.

Kiirastorstai: Tämä ravinto ei jätä nälkäiseksi (Lue Matt. 26:26-30, Joh. 13:1-15, Joh. 6:22-29 ja 1. Kor. 11:17-34.)

Vaikka kuinka söisimme lounaalla ja päivällisellä suosikkiruokaamme, käyvät monet meistä vielä jääkaapilla ennen nukkumaanmenoa. Tämän maailman ravinto ei siis anna lopullista kylläisyyttä.

Nyt Jeesus antaakin toisenlaista ravintoa. Kiirastorstain iltana hän asettaa ehtoollisen, jonka hoidossa saamme mekin olla aina messun yhteydessä. Hänen ruumiinsa ja verensä ovat todella syötävissä ja juotavissa, kun tulemme ehtoolliselle. Järjelle ei tämä avaudu, mutta saamme uskoa Jeesuksen sanoihin ”…tämä on minun ruumiini…”.

Ajattele, vaikka ahdistavat viimeiset hetket ovat kohta mestarilla käsillä, hän ajattelee meitä ja antaa valtavan ehtoollisen lahjan meille. Ja tämän ravinnon kautta Jeesus tulee luoksemme jokainen kerta kun tätä ateriaa vietämme.

Pitkäperjantai: Sinun puolestasi! (Lue Joh. 19:16–30, Luuk. 23:32–43 ja Matt. 27:33–54.)

Silloin kun ukkonen jyrähtää taivaalta on tärkeä olla ukkosenjohdattimen lähellä. Kaikkialla muualla on silloin vaara olla. Näin on myös pitkäperjantaina. Jeesuksen risti on kuin ukkosenjohdatin, sillä hän ottaa vastaan Isän vihan. Herra siis ottaa vastaan rangaistuksen, joka olisi kuulunut meille. Ristillä roikkuessaan Jeesus otti kantaakseen kaikki meidän syntimme ja kuolee. Tässä näemme Jeesuksen rakkauden suuruuden meitä kohtaan. Hän uhraa itsensä puolestamme! Käsittämättömällä tavalla tämä on Kristuksen voiton hetki, koko maailman synnit sovitetaan.

Hiljaisen viikon lauantai: Jumalan Pojan hautajaiset (Lue Matt. 27: 62–66.)

Voimme vain kuvitella opetuslasten tunnelmia pitkäperjantain jälkeen. Miltä on mahtanut tuntua haudata mestari, jonka piti olla iankaikkinen kuningas? Kaiken piti olla valmista Jeesuksen kuninkuudelle, mutta nyt hänet tapettiinkin raa’asti? Hämmennys on suurta kaikkien taholla. Pitkäperjantain jälkeen fariseukset muistivat Jeesuksen puhuneen ylösnousemuksesta 3. päivänä. Niinpä he saivat roomalaiset asettamaan vartijat haudalle. He näet halusivat varmistaa, etteivät opetuslapset veisi Jeesuksen ruumista. Tämä tosin oli turha pelko, sillä niin hämillään ja peloissaan Jeesuksen omat olivat tuolloin.

Pääsiäispäivä: Jeesus elää!!! (Lue Luuk. 24:1–12 ja Matt. 28: 1-8.)

Nyt tulemme koko kristikunnan suurimman ihmeen ja juhlan äärelle! Kaikki mitä Raamatusta luet tai mitä kristillisestä uskosta opit, viittaa tavalla tai toisella tähän aamuun. Jeesuksen hauta on tyhjä, hän on voittanut kuoleman, pahan vallan ja hän elää! Ja jos kerran hän on ylösnoussut, pääsemme mekin osallisiksi samasta ihmeestä, sillä Jeesus jakaa tätä voittoaan. Kuolemalla ei ole viimeistä sanaa vaan se on Jeesus, joka käskee ja haluaa meidät taivaaseen, kotiin. Jos Jeesus olisi jäänyt hautaan, olisimme jääneet epäilyksiin ja ahdistukseen. Mutta nyt kun sana ylösnousemuksesta tulee luoksemme, voimme kaikin tavoin laittaa toivomme häneen, sillä tänäänkin hän elää ja hallitsee.

2. Pääsiäispäivä: Mestari palaa, yhdessä jälleen! (Lue Luuk. 24:13–35 ja Joh. 20:11–18)

Kuninkaan paluu oli aikanaan erään elokuvatrilogian yhden osan nimi. Nyt sama otsikko käy Jeesukseen, ja nyt kyse historian todellisuudesta eikä sadusta. Jeesus haluaa olla omiensa luona ja siksi erossa olo kesti vain hetken. Mekin elämme nyt ylösnousseen kanssa. Jeesus elää ja haluaa olla sinun kanssasi. 

Rukous: Pyhä Jumala, rukoilemme että tänä vuonna pääsiäisen tapahtumien kautta sinä opettaisit ja kirkastaisit meille itseäsi, käsittämätöntä armoasi ja kuolemankin voittavaa voimaasi. Herra johdata meidät laittamaan arkiasioita sivuun hiljaisella viikolla ja keskittymään päivä päivältä ristintiesi äärelle. Kiitos, että avasit taivaan tien ja saamme ihmetellä tänäänkin sitä, että sinä Jeesus menit ristille ja sovitit syntimme. Sido meidät kaikin tavoin armoosi ja rakkauteesi. Puhu meille Herra Jeesus Kristus!

Teksti: Johannes Häkämies
Kirjoittaja on Sleyn pastori

Paras tapa lukea Nuotta on tilata se suoraan omaan kotiin. Tilaa Nuotta nyt itsellesi tai kaverille kätevästi tilauspalvelusta!