Nuotta 2/2015: Raamiksessa Job ja kelvottomat kaverit

Nuotta 2/2015: Raamiksessa Job ja kelvottomat kaverit

Vanhan testamentin Jobin kirja on viisauskirjallisuutta. Kirja vastaa kärsimyksen ongelmaan eli vaikeaan kysymykseen: Miksi hyvä Jumala sallii kärsimyksen myös ihmisille, jotka eivät ole ansainneet sitä? Onko Jumala sittenkään oikeudenmukainen? Jobin kirja kannattaa lukea yhtenäisenä kokonaisuutena, ei jaetta sieltä ja toista täältä. Silloin pääsee jyvälle siitä, mihin tuo ovela teos oikein tähtää.

Jobin kirjan pääosassa ovat Jobin ja hänen ystäviensä keskustelut. Kun puheet on pidetty, näyttämölle astuu vielä yksi puhuja, joka kertoo missä kaappi seisoo. Yksi Jobin kirjan suurimmista yllätyksistä on, miten viimeinen puhuja suhtautuu Jobin ystävien hurskaisiin ja hienoihin jumalapuheisiin.

I’ll be there for you…

Alkuasetelma on tiukka. Job on menettänyt kaiken: talon, rahat ja pahimpana kaikista, lapsensa. Rouva Job kirahtaa katkerana, että Jumala voi pitää tunkkinsa. Mitä järkeä on enää uskoa, jos uskovalle käy tällä tavalla?

Ihan yksin ei kärsijä ole, sillä hänen sänkynsä viereen tulevat hänen parhaat ystävänsä. Tosiystävä onkin sellainen, joka tajuaa, että kaveria ei jätetä, jos se jää jyrän alle. Silloin mennään viereen istumaan. Ihan tyhmiäkään eivät Jobin ystävät ole, sillä kukaan ei avaa suutaan pitkään aikaan. Vierelle tuleminen riittää. Heti ei pidä ruveta puheilla lääkäröimään ihmistä, joka on rikki.

Halki, poikki ja pinoon

Viikon hiljaa istumisen jälkeen alkaa kunnon rumputuli. Jobin ystävät yrittävät taivuttaa Jobia tunnustamaan, että hän on mokannut ja joutuu siksi kärsimään. Kaverit edustavat hurskasta karman lakia: Jumala palkitsee, jos elät hyvin. Jumala rankaisee, jos teet pahaa. Viatonta kärsimystä ei ole olemassakaan.

Tällaisella viisaudella Job ei viitsi pyyhkiä edes nenäänsä. Hän pilkkaa kavereiden puheita avoimesti ja siekailematta. ”Enpä kuule näitä puheita ensimmäistä kertaa! Parhaatkin lohduttajat – tehän vain lisäätte tuskaa” (Job 16:1). Kerta toisensa jälkeen Job kumoaa lapselliset selitykset kärsimyksiin ja itkee Jumalalle, joka on hänen mielestään mykkä, hiljaa ja kaukana. Lopulta Job vaatii suoraan Jumalaa vastaamaan hänelle, käymään oikeutta hänen kanssaan ja näyttämään syytekirjan, jonka Job käärisi viitaksi harteilleen ja seppeleeksi päähänsä (Job. 31:36).

Deus Rex

Kreikkalaisissa murhenäytelmissä näyttämölle astui lopuksi jokin jumala, joka järjesti ja siivosi asiat jotenkin kuntoon. Hirmuisetkin murheet ja sotkut perusteltiin ja pantiin järjestykseen. Tällaiselle lavajumalalle oli nimikin: deus ex machina, jumala tulee nosturilla.

Myös Jobin kirjassa Jumalalla on viimeinen sana, mutta ratkaisu on totisesti erilainen kuin helleenien tragedioissa. Jumala nimittäin vastaa Jobille sanomalla, että pieni ihminen ei voi haastaa Kaikkivaltiasta oikeuteen ja alkaa neuvoa ja haastaa tämän tekoja. Jumala on Jumala, ihminen vain ihminen. Kärsimyksen ongelmaan ei ole olemassa järkevää, hienoa ja älykästä vastausta, joka lopettaisi kärsimyksen tai saisi kärsijän hyväksymään onnettomuudet tarpeellisina ja kasvattavina opetuksina. Jumala on kuningas, ihminen hänen alamaisensa.

Silti Jobin kirjassa Jumala sallii Jobin itkun ja pahan olon. Herra ei mene rikki, jos hänen omansa potkii häntä nilkkaan. Jumala ei katkeroidu moitteista. 

Mitä Job näki?

Jobin kirjan kauneus on arvoituksellista. Kirja päättyy kuin kolmeen pisteeseen: jotain on vielä tulossa. Jumalan vastaus jää roikkumaan ilmaan kuin alkusoiton sävel: koko sinfonia jyrähtää kohta soimaan. Job peruu katkerat syytöksensä, koska hän on nähnyt Jumalan vastauksessa jotakin, joka tyydyttää hänen ikävänsä ja kaipauksensa.

Ehkä Job näki Jumalan, joka ei tyydy selittämään kärsimystä vaan ottaa sen omakseen? 

Teksti Timo Nisula, kuva Henni-Säde Kopperi
Kirjoittaja on Turun Lutherin kirkon pastori

Paras tapa lukea Nuottaa on tilata se kotiin. Tilaa nyt Nuotta kätevästi tilauspalvelustamme!

Aiheeseen liittyvää: