Kun sattuneista syistä juuri mitään tapahtumia ei aivan lähipäiville ole luvassa, on aika kääntää katseet kohti marraskuuta ja Turkua!
Teksti Nea Kosonen | Kuva Lauri Halme
Maata näkyvissä -festareihin on vielä aikaa, mutta niiden suunnittelu on ollut vauhdissa jo monta kuukautta. Keväisin projektipäällikkö Maaria Toskala ja projektisihteeri Riina Halme tiimeineen puuhaavat festarien suuria linjoja. Projekti lähtee käyntiin vuodenvaihteessa.
– Katselemme videoita edellisistä festareista ja luemme palautteita. Sitten aloitamme ohjelman suunnittelun. Pyrimme aina siihen, että kunakin festaripäivänä olisi jokaiselle jotain, Maaria avaa.
Alkuvuodesta pidetään MN-festarien sosiaalisissa medioissa äänestys seuraavien festarien esiintyjistä. Onko tämä kysely vain hyvän mielen tuoja vai onko sillä merkitystä?
– Kyllä sillä on merkitystä! Minun tehtäväni on laskea, paljonko ääniä kukin artisti saa. Äänestyksen tulos vaikuttaa osaltaan artistien valintaan, Riina kertoo.
Festareita kohti
Syksyllä työ on käytännönläheisempää, ja siihen kuuluu esimerkiksi talkoovastaavien kanssa työskentelyä ja passilistojen koontia.
– Kun sitten festariperjantaina nuoret alkavat valua messukeskukseen, on tunne sanoinkuvaamaton. Se tunne ei johdu vain festarifiiliksestä ja hyvästä musiikista, vaan se syntyy, kun nuoret kristityt ovat yhdessä ja tajuavat, etteivät he olekaan yksin uskonsa kanssa, Maaria kuvailee.
Sekä Maaria että Riina ovat olleet nykyisissä töissään, Maaria koko- ja Riina osa-aikaisena, jo useamman vuoden. Molempien urapolku on ollut samankaltainen: välivuosi, muutaman kuukauden toimistotyö MN-toimistossa ja siitä pyyntö projektisihteeriksi. Valmistuttuaan Maaria eteni vielä projektipäälliköksi. Kumpikin on viihtynyt työssään hyvin.
– Tämä on todella rankkaa, mutta samalla todella palkitsevaa työtä. Olen kiitollinen työstäni, Riina sanoo, ja Maaria vahvistaa:
– Tää on ihan parasta!
”Kun festariperjantaina nuoret alkavat valua messukeskukseen, on tunne sanoinkuvaamaton.” – Maaria Toskala, Maata Näkyvissä -projektipäällikkö
Ajat muuttuvat, sanoma ei
Kun 2000-luvun alkuvuosina Riina ja Maaria tulivat ensi kertaa Maata näkyvissä -festareille, oli meininki hieman erilainen kuin nykyään.
– Kulttuuri on muuttunut. Nuoret kuuntelevat nykyään erilaista musiikkia, ja tietysti se on heijastunut näidenkin festareiden kattaukseen. MN-festareille on myös tullut lisää toimintaa, esimerkiksi urheilupisteitä. Sanoma on kuitenkin pysynyt samana, koska evankeliumi ei muutu miksikään, Maaria kertoo.
Vaikka viime vuosina MN-festarien kävijämäärä on ollut pienessä laskussa, kumpikin suhtautuu tulevaisuuteen luottavaisesti.
– Valtaosa nuorista tulee festareille seurakuntaporukan kanssa. Aleneva kävijämäärä kertoo siitä, että seurakunnissa käy aiempaa vähemmän nuoria. Toivomme, että nuoret löytäisivät oman seurakuntansa toimintaan ja sitä kautta myös festareille. Onneksi tämänkin asian saamme jättää Herran käsiin, Riina toteaa.
Maata Näkyvissä -festarit
Pohjoismaiden suurimmat kristilliset festarit
13.-15.11.2020
Järjestäjä: Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (SLEY) yhteistyössä Turun Henrikinseurakunnan, Katariinanseurakunnan, Maarian seurakunnan, Mikaelinseurakunnan, Paattisten seurakunnan ja Turun Tuomiokirkkoseurakunnan kanssa
Lue myös: nuotta.com/kirjeitaafrikasta