Mikään ei tapahdu sattumalta


Jussi Miettisen hyvä ystävä Timo kuoli äkillisesti 17-vuotiaana. Tragediasta seurasi lopulta paljon hyvääkin, esimerkiksi Pohjoismaiden suurimmat kristilliset nuorisofestarit.

Teksti Meri Halme | Kuva Ilkka Kontturi

 

Jussi Miettinen ja Timo Vainio tutustuivat toisiinsa isosiskojensa kautta. Heidän siskonsa kävivät evankelisessa koululaiskerho Kertsissä ja keksivät kumpikin pyytää veljensä mukaan toimintaan. Pian pojista tuli parhaat kaverit. He kävivät yhdessä kirkossa, nuortenilloissa ja nuortentapahtumissa ja olivat kahtena kesänä yhdessä isosina.

 

”Syksyllä 1984 Timo menehtyi sydänkohtaukseen kesken koulupäivän.”

 

Syksyllä 1984 Timo menehtyi sydänkohtaukseen kesken koulupäivän.

– Menin ruokatunnilla pihalle ja näin, että lippu oli puolitangossa. Joku kysyi: ”Kuka on kuollut?” ja jotenkin minä sisimmässäni tiesin, kuka oli kuollut. Se oli Pyhän Hengen puhetta, kenties. Sanaakaan sanomatta juoksin rehtorin kansliaan ja kysyin, kuka on kuollut. Kanslisti sanoi Timon nimen, Miettinen muistelee.

Edellisenä iltana oli ollut nuorten raamattupiiri. Se kerta oli poikkeuksellinen, koska he kävivät ostamassa kakkua ja lukivat läpi koko Galatalaiskirjeen. Ainoa Miettiselle jäänyt muisto illan keskusteluista oli Timon sanoma lause: ”Usko, että mikään tässä elämässä ei tapahdu sattumalta.”

 

Muistojuhla menetetylle ystävälle

Nuorelle miehelle se oli ensimmäinen lähelle tullut kuolema ja tietenkin hyvin järkyttävä tilanne.

– Nuorena ajattelee suurin piirtein, että sitten jos joku joskus kuolee. Kun kuolema sitten yhtäkkiä tulee kohdalle, se on todella lohdutonta: siitä ei ole paluuta.

Timolle alettiin suunnitella muistojuhlaa. Ideoita oli paljon, mutta lopulta päädyttiin pitämään niin sanotut muistoseurat paikallisessa seurakunnassa. Seuraavana vuonna tapahtuma toteutettiin ensimmäistä kertaa nimellä Maata Näkyvissä. Tapahtuman tekeminen auttoi omalla tavallaan käsittelemään surua.

 

”Ensimmäisen tapahtuman aikana Miettinen sai Jumalalta henkilökohtaisen kutsun nuorisotyöhön.”

 

– Kaikki enemmän tai vähemmän surivat kuollutta ystävää. Ehkä se oli surutyötäkin, että halusimme tehdä tapahtumasta mahdollisimman hyvän, Miettinen pohtii.

Tekeminen antoi myös voimaa ja iloa. Porukka kokoontui usein, käytti paljon aikaa suunnitteluun ja rukoili paljon. Se yhdisti ihmisiä ja tuki heidän uskoaan. Miettinen kertoo myös saaneensa rohkeutta puhua uskosta esimerkiksi koulussa.

 

Jumala antaa kasvuihmeen

Ensimmäisen tapahtuman aikana Miettinen sai Jumalalta henkilökohtaisen kutsun nuorisotyöhön.

– Muistan, kuinka seisoin kirkon takaosassa ja katsoin trubaduuria, joka siellä soitti.  Samassa näin yliluonnollisen näyn suuresta nuorisojoukosta. Se oli minulle kuin lupaus tulevasta, hän kuvailee.

– Se oli minulle myös henkilökohtainen työnäky ja rohkaisu jatkaa tapahtuman tekemistä. Nuorten parissa ollaan edelleen.

 

”Vaikka Timo kuoli nuorena, hän on saanut saarnata enemmän evankeliumia kuin moni muu.”

 

Ensimmäisessä tapahtumassa oli mukana satakunta nuorta. Seitsemän vuoden kuluttua osallistujia oli jo 11 tuhatta. Miettinen pitää Maata Näkyvissä -festareita Jumalan ihmeenä ja on kiitollinen siitä, että on saanut olla mukana kuin Jumalan työtoverina. Hän kertoo olevansa kiitollinen nähdessään, miten työ on kantanut hedelmää vuosikymmeniä. Tapahtumaa on tehty taivas mielessä, Jumalan sanan pohjalle ja rukoillen. Rukous on todella kantanut.

Timon kuolema oli suuri tragedia hänen ja hänen lähipiirinsä kannalta. Kuitenkin sen johdosta tuhannet nuoret saavat joka vuosi myös kuulla toivosta.

– Vaikka Timo kuoli nuorena, hän on saanut saarnata enemmän evankeliumia kuin moni muu, Miettinen toteaa.

 

 

 

Aiheeseen liittyvää: