Mikä ihmeen Riemumessu?


Riemumessu on musikaalinen ja astetta rennompi messu joka kerää yhteen tuhansia eri ikäisiä ihmisiä. Riemumessu on ehtinyt muodostua Evankeliumijuhlilla jo perinteeksi, eikä sieltä nimensä mukaisesti iloa puutu.

Teksti Henrik Mäki I Kuva Seppo Pitkänen/SPixels

Moni Evankeliumijuhlille matkaava kertoo eniten odottavansa ensi lauantain Riemumessua. Mikä sitten messusta tekee niin erikoisen? Näkökulmia on monia: Ensinnäkin Riemumessua säestää The Road, Suomi-gospelin ikoninen rock -yhtye. Musiikki ja perinteiset puheosuudet on sovitettu rokkaavampaan muotoon. Messun sovitukset ovat silti sellaisia, että niistä iloitsee myös vanhempi sukupolvi. Riemumessun parasta antia onkin saattaa nuoret ja aikuiset yhteen. Jos et aikaisemmin ole käynyt Riemumessussa, Evankeliumijuhla on siihen erinomainen mahdollisuus. Jos taas olet, tiedät jo, ettei tätä kannata jättää väliin.

Onko Riemumessu edelleen messu?

Riemumessun erilaisuudesta huolimatta siellä nautitaan Jumalan armon välineistä, kuten tavallisessakin messussa. Ehtoollista jakavat kymmenet paimenet ja Herran aterialle osallistuu satoja ihmisiä. Tänä vuonna Riemumessua vietetään Helsingin jäähallissa, joten tunnelma on odotettavasti korkealla. Riemumessu on juhlien yksi harvoista ohjelmanumeroista, joka on sama niin nuorten- kuin aikuistenkin ohjelmassa, mikä kertoo sen suosiosta. Riemumessu rikkoo sopivasti perinteitä säilyttäen samalla messun pyhät elementit kuten ehtoollisen ja Herran siunauksen.

Jokavuotinen kestosuosikki

Vaikka Riemumessu ei olekaan perinteisen messun kaltainen se on Evankeliumijuhlilla ansainnut paikkansa vakionumerona. Kerta toisensa jälkeen Riemumessu kerää yhteen koko juhlaväen nuorista aikuisiin. Riemumessun tunnelmaa on vaikea kuvailla sanoin; se on jotain sellaista, joka täytyy kokea. Ruokataukoa ei siis kannata suunnitella Riemumessun päälle. Nähdään riemumessussa!

”Riemumessun tunnelmaa on vaikea kuvailla, se täytyy kokea”