Messu nuorten tyyliin


Nuoret seurakunta-aktiivit ovat saaneet mahdollisuuden järjestää Hämeenkyrössä Agape-messuja useampana vuonna.
Teksti Susanna Leppälä | Kuvat Arja Tuomala ja Eelis Mäkipään albumi

– Tämä taitaa olla nyt jo neljäs kerta kun järjestämme tällaista, 16-vuotias Eelis Mäkipää kertoo Hämeenkyrön seurakunnasta.
Perinne sai alkunsa vuonna 2010, kun nuoret innostuivat hieman perinteistä poikkeavan messun järjestämisestä. Ensimmäisessä messussa työntekijöitä ei ollut ollenkaan mukana, vaan kaikki toteutettiin täysin nuorten voimin. Nimeksi messulle sovittiin tuolloin Agape Jumalan rakkauden mukaan ja sama nimi on säilynyt tähän päivään asti.

Messu on saanut aina yhtä innostuneen vastaanoton niin seurakuntalaisten, työntekijöiden, kuin nuortenkin keskuudessa.

Lahjat käyttöön

Messujen sisältö on muuttunut hieman vuosien varrella seurakuntanuorien osaamisen ja mielenkiinnon mukaan. Viime vuonna Eelis oli ensimmäistä kertaa Agape-messussa kirkon penkin puolella.

– Itse pidin erityisesti viime messusta, jossa saarnan sijasta näytettiin nuorten toteuttama lyhytelokuva. On hienoa, kuinka jokainen voi käyttää Jumalalta saamiaan lahjoja tärkeän sanoman eteenpäin viemiseksi, Eelis iloitsee.

468x60v3

Tämän vuoden Agape-messussa Eelis on pitkälti vastuussa musiikista, ja hänet nähdäänkin myös kirkossa rytmisoitinten soittajana.

– On hauskaa myös päästä vaikuttamaan messun rakenteeseen ja sisältöön ja tuomaan omia ideoita mukaan, eikä aina tarvitse noudattaa perinteisiä kaavoja, hän valaisee prosessia.

– Jokaiselle löytyy myös oma paikkansa, ja kaikki saavat tehdä sitä mitä haluavat ja osaavat.

Kaikki tervetulleita

Eelis pitää tärkeänä mahdollisuutta kokoontua yhdessä ehtoollisen äärelle, ja siksi ajatus messun järjestämisestä tuntui luontevalta. Toki myös perinteillä oli osansa.

– Toivomme, että Pyhä Henki toimisi meidän nuorten kautta myös muille ihmisille. Ja musiikin kautta, koska musiikki on vahvasti läsnä tässä messussa. Toivomme erityisesti, että paikalle löytäisivät tänä vuonna sellaiset ihmiset, jotka ehkä vielä hakevat omaa uskoaan, tai eivät ole vielä varmoja mihin uskovat. Voisimme sitten nuorten voimalla levittää sanaa.

Agape-messujen kävijäkuntaan on yleensä kuulunut perinteisiä sunnuntaimessuja nuorekkaampaa väkeä, mutta paikalle toivotaan aina tietysti kävijöitä vauvasta vaariin. Messujatkotkin ovat luvassa.

– Siellä nähdään! Eelis toteaa pilke silmäkulmassa.

Mikä? Nuorten järjestämä Agape-messu
Missä? Hämeenkyrön kirkossa
Milloin? 18.2.2017 klo 16
Facebook-tapahtuma löytyy Agape-messun nimellä.

460x60v1