Joukko rohkeita Nuotan toimittaja oli jälleen kerran medialeirillä, joka tällä kertaa järjestettiin virolaisen Life-leirin yhteydessä.
Tasan viikko sitten oli jäähyväisten päivä. Virossa Taeblan koululla järjestetyllä Life-leirillä oli mukana kuusi suomalaista Nuotan toimittajaa johtajineen. Leirillä oli suomalaisen version mukaisesti workshopeja eli pajoja, kuten musiikki-, tanssi-, kuvataide- ja mediapaja. Näistä joukkomme osallistui (tietenkin) mediapajaan yhdessä virolaisten, venäläisten sekä kahden norjalaisen kanssa. Pajassamme kirjoitimme Raamattu-uutisia Nuotta.comiin, työstimme lyhytelokuvat ryhmiin jaettuina ja nopeimmat saivat käydä kuvaamassa muiden pajojen touhuja.
Leirillä aamut alkoivat yhteisellä hetkellä, jossa lauloimme, tanssimme ja saimme kuulla Sanaa. Opetukset ja laulut olivat tietenkin eestin kielellä, mutta pienellä tulkauksella kaikki suunnilleen ymmärsivät, mitä milloinkin tapahtui. Leiritanssi oli suomalaisille uutta ja uskomatonta, joten ihmetteleviä katseita nähtiin paljon. Ruokapuoli hoitui koulun ruokalassa, ja suomalaisittain hieman vieraan näköinen ruoka oli joka kerta maittavaa ja jälkiruoka riittoisaa. Illalla kokoonnuimme jälleen yhdessä kuuntelemaan Raamattuopetusta ja hiljentymään yhdessä.
Lauantai-iltana saimme olla mukana seuraamassa mahtavaa Life-showta, jossa lyhytelokuvamme kokivat ensiesityksensä. Myös musiikki- ja tanssiesitykset olivat loistavia ja kuvataidepajan taideteokset suorastaan loistivat. Sunnuntaina pakkaamisen jälkeen siirryimme koululta noin kilometrin päähän Lääne-Nigulan kirkkoon yhteiseen messuun, jossa osa leirin taidonnäytteistä esitettiin uudelleen. Messun jälkeen pakkauduimme autoihin ja matka suuntautui takaisin Suomeen. Lähtövaiheen kiireessä jopa ryhmäkuva pääsi unohtamaan.
Alla on linkkejä mediapajan tämän kerran tuotoksiin.
Tänne sivulle kerätään kaikki tuotannot leiriltä.
Teksti: Venla Honkala ja Heidi Poikonen